Pääkirjoitus: Kerran usko nuoruuden mulla oli suloinen
Meitä on monta, jotka ammensimme teinivuosina elämän evästä Landoloin säestetyistä Nuoren seurakunnan veisuista.
Neljä suomalaista poliitikkoa kertoo tuoreessa Kirkko ja kaupungissa, miten kipinä maailman parantamiseen syttyi rippikoulun maailmankatsomuksellisissa keskusteluissa ja seurakunnan nuorten yhteisöissä. Neljä ihmistä eri puolilta Suomea. Heistä jokaisella on oma ainutlaatuinen tarinansa, vaikka jokaisessa tarinassa on paljon samaa.
Olinhan siellä minäkin. Meitä on monta, jotka ammensimme teinivuosina elämän evästä Landoloin säestetyistä Nuoren seurakunnan veisuista, raamattupiireistä ja nuortenilloista. Olin ripareilla isosena ja pidin poikakerhoa. Kesäretkellä Turussa vierailimme karkkitehtaan lisäksi arkkipiispan talossa ja lauloimme kerhopoikien kanssa Mikko Juvalle, että kerran usko lapsuuden sulla oli suloinen.
Seurakuntanuorten joukossa me juttelimme ja funtsimme ja väittelimme isoista asioista. Ja otimme tuntumaa rakkauselämän kiemuroihin. Ja kuuntelimme musiikkia ja kävimme leffoissa. Ja aloimme katsoa niitä myös kotona. Meillekin hankittiin VHS-videonauhuri.
Omat muistoni 1980-luvun alkupuolen seurakuntanuoruudesta ovat enimmäkseen valoisia. Minusta tuli aika pitkälti minä juuri seurakuntanuorten sekalaisessa porukassa. Monet parhaista ystävistäni ovat vieläkin sitä perua, lähes neljänkymmenen vuoden takaa.
Seurakunta voi tarjota itseään ja omaa paikkaansa etsivälle nuorelle ihmiselle turvallisen yhteisön.
Tiedän toisenlaisiakin tarinoita. Nuorten ehdottomuus, varsinkin uskonnollinen ehdottomuus, saattaa joskus ilmetä kauhealla tavalla. Me jotenkin varjelluimme henkiseltä ja hengelliseltä väkivallalta, ehkä siksi, että kotipaikkakunnallani seurakunnan nuoret eivät olleet omaksi porukakseen käpertynyt maailmasta eristynyt joukko, vaan meillä oli muitakin kavereita.
Seurakunta voi tarjota itseään ja omaa paikkaansa etsivälle nuorelle ihmiselle turvallisen yhteisön, jossa voi olla oma itsensä. Ja kun nuoruus jää taakse, jää usein taakse myös se turvallinen yhteisö. Monen kokemus seurakunnasta on, että se ei aikuisena osoittautunutkaan sellaiseksi, joksi sitä nuorena luuli. Eikä se välttämättä aina ole nuoren luulojen vika.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja jaakko.heinimaki@kirkkojakaupunki.fi
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Meistä tuli poliitikkoja – tällaisia seurakuntanuoria olivat Sanni Grahn-Laasonen, Timo Harakka, Annika Saarikko ja Kirsi Ojansuu-Kaunisto
HengellisyysPoliitikot elivät nuoruuden tärkeät vuodet tiiviisti seurakunnan yhteydessä.
