Meistä tuli poliitikkoja – tällaisia seurakuntanuoria olivat Sanni Grahn-Laasonen, Timo Harakka, Annika Saarikko ja Kirsi Ojansuu-Kaunisto

Meistä tuli poliitikkoja – tällaisia seurakuntanuoria olivat Sanni Grahn-Laasonen, Timo Harakka, Annika Saarikko ja Kirsi Ojansuu-Kaunisto

Poliitikot elivät nuoruuden tärkeät vuodet tiiviisti seurakunnan yhteydessä.

Sinä kesänä Sanni Grahn-Laasosen (kok.) läheisin ystävä oli töissä Forssan kirkon oppaana. Tämä vastaanotti ja neuvoi kirkossa pysähtyviä matkalaisia. Tehtävän ansiosta ystävyksillä oli jotakin, mikä teki kesästä aivan erityisen: kirkon avaimet.

– Lauloimme koko kesän kirkossa omaksi iloksemme. Muutaman kerran kävi niin, että matkailija tuli kirkkoon ja yllätti meidät laulamassa, Grahn-Laasonen kertoo.

Opetusministerin ja kokoomuksen varapuheenjohtajan kirkkosuhde palautuu lapsuuden varhaisiin vuosiin. Lasten kerho, enkelikirkko ja koululaisten iltapäiväkerho rakensivat yhteyttä kotiseurakuntaan.

Laulaminen, kasvaminen vastuutehtäviin ja aikuisten turvallinen läsnäolo kiinnittivät nuoren Sanni Grahn-Laasosen Forssan seura­kuntaan.

Laulaminen, kasvaminen vastuutehtäviin ja aikuisten turvallinen läsnäolo kiinnittivät nuoren Sanni Grahn-Laasosen Forssan seura­kuntaan.

Rippikoulun jälkeen Grahn-Laasonen hakeutui isoskoulutukseen ja isoseksi. Forssan seurakunnan isoskoulutus oli nuorten suosiossa, ja myös moni ystävä lähti innolla mukaan. Viikonloppu- ja rippileirien ohessa hän kävi seurakunnan nuorteniloissa.

Grahn-Laasonen muistaa nuoruutensa seurakunnan helppona ympäristönä, jonne saattoi tulla uskon syvyydestä tai mielipiteistä riippumatta.

– Avoin ja salliva ilmapiiri antoi tilaa kasvulle ja omille ajatuksille. Vasta myöhemmällä iällä olen törmännyt siihen, että kaikkialla näin ei ole.

Grahn-Laasonen luonnehtii isosvaihettaan vastuuseen kasvamiseksi, joka on jatkunut myöhemmin yhteiskunnallisissa tehtävissä. Isosena hän harjoitteli muun muassa yhteisössä toimimista, ryhmän johtamista, yhteisen ohjelman suunnittelua ja organisoimista.

– Kun tein, mitä olin luvannut, sain koko ajan lisää vastuuta. Silloin asioita ei miettinyt niin pitkälle, mutta niin se vain on, että osallistuminen ja vastuun kantaminen ovat taitoja, joita voi opetella, hän sanoo.

Musiikki tarjosi luontevan mahdollisuuden sekä osallistumiseen että vetäytymiseen.
– Sanni Grahn-Laasonen

Papeilla ja muilla aikuisilla oli tärkeä rooli siinä, että seurakunta oli turvallinen paikka, jossa oli tilaa myös murrosiän kuohuille ja oman paikan etsimiselle.

– Oma kasvuni oli tasaista, mutta oli tärkeää, että ympärilläni oli luotettavia ja turvallisia aikuisia, joille pystyi tarvittaessa puhumaan. Monista jäi lämpimiä muistoja, ja muutamien kanssa pidän yhteyttä edelleen, Grahn-Laasonen sanoo.

Hänen rakkaimmissa seurakuntaan liittyvissä muistoissaan soitetaan ja lauletaan. Musiikkiopistossa nuoren Grahn-Laasosen instrumentteja olivat viulu, haitari ja rummut sekä ennen muuta laulu. Seurakuntanuorena hän harjoitteli ja esiintyi paljon erilaisten bändien ja musiikkiryhmien kanssa.

Nuorilla muusikoilla oli avain treenitilaan. Se jäi mieleen isona luottamuksenosoituksena.
– Kirkko tarjosi meille tekemistä, tilat ja soittimia. Useammin kuin kerran seurakunnan työntekijät roudasivat bändin kamoja puolestamme. Noiden vuosien peruja on se, että osaan vieläkin sen ajan Nuoren seurakunnan veisut etu- ja takaperin.

Musiikin kautta Grahn-Laasonen tavoittaa sisäisen tilan, jossa hän saa olla oma itsensä ja jossa on omien ajatusten kuuntelemiseen tarvittavaa hiljaisuutta.

– Forssan seurakunnassa musiikki tarjosi luontevan mahdollisuuden sekä osallistumiseen että vetäytymiseen, hän sanoo.

Sanni Grahn-Laasonen rippikuvassa.

Sanni Grahn-Laasonen rippikuvassa.

Läheisenä jatkunut suhde seurakuntaan tuli katvekohtaan, kun Grahn-Laasonen lähti opiskelemaan valtiotieteitä. Vaikka tunneside kirkkoon ei ollut katkolla, luontevaa jatkoa isosvaiheelle ei löytynyt vuosiin omia ja ystävien perhejuhlia lukuun ottamatta.

– Seuraava askel tuli vasta päättäjänä, Grahn-Laasonen sanoo.

Tällä hetkellä hän on kolmannella kaudellaan Forssan seurakunnan kirkkovaltuutettuna. Opetusministerin tehtävässään hän vastaa kirkollisista asioista. Vastuurooli tuntuu luontevalta ja mielekkäältä.

Viime vuosien rakkain kirkkoon liittyvä muisto vie Grahn-Laasosen Yhteisvastuukeräyksen tilaisuuteen, jossa hän esiintyi laulajana.

Timo Harakan maailmankatsomus syntyi hippivuosina

Eettiset kysymykset alkoivat yllättäen hallita Timo Harakan (sd.) ystäväpiirin käymiä keskusteluja. Esimerkiksi Puolustusvoimien eettisen oikeutuksen tiukka pohtiminen venähti helposti yömyöhään. Sytyke pohdintaan oli peräisin rippileiriltä, jonka Harakan kaverit olivat käyneet sinä keväänä.

Harakan oma ilmoittautuminen rippileirille oli unohtunut. Ottovanhemmat olivat ikääntyneitä ja kuuroja, ja virallisten velvollisuuksien hoitaminen tuotti heille vaikeuksia.

Harakka alkoi käydä seurakunnan teetuvalla, jossa Äänekosken nuoret kokoontuivat 1970-luvun lopulla. Teetupaa veti pastori Leo Savonen, jonka rempseä ja maanläheinen ote mursi tehokkaasti kirkon ja teollisuuspaikkakunnan työläisyhteisön välisiä ennakkoluuloja.

Timo Harakka omaksui nuoruudessaan kristinuskosta nousevan elämänkatsomuksen. Arvot ovat ennallaan, mutta eettinen ehdottomuus on karissut.

Timo Harakka omaksui nuoruudessaan kristinuskosta nousevan elämänkatsomuksen. Arvot ovat ennallaan, mutta eettinen ehdottomuus on karissut.

Seuraavana kesänä Harakka kävi rippikoulun ja hakeutui isoskoulutukseen. Leirimuisto tuolta ajalta palauttaa hänet Konginkankaan erämaahan, missä seurakuntanuoret yöpyivät laavulla. Harakka pussaili tytön kanssa makuupussissa, ja vaatteissa haisi nuotion savu.

Eettisen heräämisen rinnalla Harakka sai tartunnan teetuvan hengellisestä palosta.
– Olin tuohon aikaan ihan selkeästi uskossa. Omaksuin sellaisen identiteetin ja koin sen vahvasti. Se vei eettiseen ehdottomuuteen, joka oli nuoruuttani hyvinkin leimaava piirre, hän sanoo.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Harakka muutti Jyväskylään ja aloitti yliopisto-opinnot. Aikuisuus avautui 19-vuotiaalle nuorukaiselle siirtyminä: ensimmäinen oma asunto, tyttöystävä ja oman uran alku Jyväskylän Ylioppilaslehden päätoimittajana.

Uusi ystäväpiiri löytyi körttimuusikko Jaakko Löytyn ympäriltä. Harakka sai paikan Löytyn yhtyeestä huilun ja saksofonin soittajana. Toisen päivän iltana -levyn (1982) tekeminen ja siihen liittynyt kiertue jäivät mieleen vahvoina kokemuksina.

Vuorisaarnan inspiroima humanistinen maailmankatsomus on minulle edelleenkin hyvin pätevä.
– Timo Harakka

Nuoruuden seurakuntayhteys oli vaihtunut saman asian hippiversioon, jossa ei ollut mitään ulkokultaista.

– Sen joukon kristillisyys näyttäytyi minulle vuorisaarnan inspiroimana humanistisena maailmankatsomuksena. Se on edelleen hyvin pätevästi minun maailmankatsomukseni, vaikka kristinuskoon kuuluva yliluonnollinen puoli onkin haalistunut, Harakka sanoo.

Tuohon aikaan liittyy muistikuva, jossa Harakka on hereillä vielä aamuneljältä. Viinit on juotu ja kahdeksan ihmistä nukkuu siskonpedissä ystäväpariskunnan puutalossa. Elämänvaihe päättyi vuonna 1983, kun Harakka muutti Helsinkiin.

Seurakuntavuosina muovautunut eettinen ydin on Harakan mukaan pysynyt hänen elämässään muuttumattomana. Ääneen tulee varovaisuutta, kun Sdp:n kansanedustaja nimeää tärkeiksi arvoikseen lähimmäisenrakkauden, suvaitsevaisuuden, rauhanaatteen pohjavirtaukset ja luonnonsuojelun.

Harakan mukaan nuori ihminen ajattelee usein arvokysymyksiä henkilökohtaisesti ja ruumiillisesti ja pyörii oman minänsä ympärillä. Tärkeäksi tulee pyrkimys tulla oman etiikkansa näköiseksi.

– Täydellisyyden tavoittelu kääntyy lopullista päämäärää vastaan. Sen vuoksi kaikissa aatteellisissa yhdistyksissä on käyty järkyttäviä taisteluita ja riitoja, jotka ovat ristiriidassa niiden sanoman kanssa, Harakka sanoo.

Timo Harakka soitti saksofonia ja huilua Jaakko Löytyn yhtyeessä. Tässä kuvassa hän soittaa äänekoskelaisessa J-P Nuto Quintetissä.

Timo Harakka soitti saksofonia ja huilua Jaakko Löytyn yhtyeessä. Tässä kuvassa hän soittaa äänekoskelaisessa J-P Nuto Quintetissä.

Elämä on opettanut hänelle, että on mahdotonta olla samalla kertaa eettisesti ehdoton ja suvaitsevainen. On välttämätöntä tulla ulos omasta itsestään ja harjoitella empatiaa, kuuntelemista ja toisten ihmisten ajatusten omaksumista.

– Minun kohdallani se on vaatinut isäksi tulemisen, joka tapahtui suhteellisen myöhään, 38-vuotiaana, sekä antautumisen ryhmäpsykoterapiaan, joka kesti kolme vuotta. Aikuistumisen prosessini on ollut varsin verkkainen, Harakka sanoo hymyillen.

Annika Saarikko löysi hengellisyydestä sisäisen turvan

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) vietti lapsuuden ja nuoruuden tärkeät vuotensa Vampulassa, joka liitettiin vuoden 2009 alussa osaksi Huittisten kaupunkia. Vampula oli reilun tuhannen asukkaan pikkupaikkakunta, jonka seurakunnassa oli yksi pappi. Omaa nuorisotyöntekijää ei ollut.

Jo alakoulun viimeisinä vuosina Saarikko osallistui iltapäiväkerhojen vetämiseen. Rippikoulun jälkeen hän toimi isosena useiden vuosien ajan.

– Isosena tutustuin Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoihin, jotka olivat seurakunnassa kesäharjoittelijoina. He olivat aikuisia, itsenäisiä, upeita nuoria naisia, joilta opin paljon, Saarikko sanoo.

Aloitettuaan opettajakoulutuksen yliopistossa Saarikko oli rippileireillä apuopettajana.

Annika Saarikon seurakuntanuoruus päättyi traagiseen tapahtumaan, mutta nuorena löydetty peruluottamus kantaa vieläkin.

Annika Saarikon seurakuntanuoruus päättyi traagiseen tapahtumaan, mutta nuorena löydetty peruluottamus kantaa vieläkin.

Aktiivisen vapaaehtoistyön vaihe päättyi traagiseen tapahtumaan. Vuonna 2005 kuusi vampulalaista nuorta kuoli samassa liikenneonnettomuudessa. Heidän joukossaan oli Saarikon rippikoulunuoria ja hänen parhaan ystävänsä veli.
Onnettomuuden jälkeen seurakunta järjesti ylimääräisen nuortenillan, johon kutsuttiin ulkopuolinen kriisityöntekijä. Tuosta illasta tuli Saarikolle käännekohta.

Odotin itseltäni, että osaisin sanoa nuorille jotakin viisasta, mutta olin vielä itsekin lapsi.
– Annika Saarikko

Saarikko ei halua verrata itseään niihin, jotka menettivät läheisensä onnettomuudessa. Hän koki kuitenkin vahvasti pienen yhteisön kivun, jonka ratkaisemiseen 22-vuotiaan opettajakokelaan eväät eivät riittäneet.

– Koin tilanteessa valtavaa neuvottomuutta. Odotin itseltäni, että osaisin sanoa nuorille jotakin viisasta, mutta olin vielä itsekin lapsi ja aivan liian lähellä tapahtunutta. Se oli minulle liian kova pala, Saarikko sanoo.

Annika Saarikko ylioppilaskuvassa.

Annika Saarikko ylioppilaskuvassa.

Saarikon omakohtainen hengellinen maailmankatsomus vahvistui yläkoulu- ja lukiovuosina Sleyn rukoushuoneella, jossa Huittisten nuoret kokoontuivat.

Nuorten tilaisuuksissa ei puhuttu naispappeudesta eikä homoseksuaalisuudesta, joiden torjumisessa Sley on viime vuosina profiloitunut. Saarikko sanoo, että nuorena hän ei tiennyt eikä ymmärtänyt, mitä kaikkea järjestö vastustaa.

– Sisäisen perusluottamukseni pohja luotiin noina vuosina. Siinä oli paljon mustaa ja valkoista, mutta myöhemmin hengellisyyteni avartui ja siihen tuli sateenkaaren värejä. En ole tarvinnut voimakasta kapinavaihetta, koska en kokenut tuota vaihetta ahdistavana.

Nykyään Saarikko rukoilee iltarukouksen neljävuotiaan Aarni-poikansa kanssa. Kristilliset juhlapyhät ovat perheessä selkeästi kristillisiä. Hengellistä sukulaisuutta Saarikko kokee erityisesti körttiläisen herätysliikkeen avaraan kristillisyyteen ja hiljaisuuden liikkeeseen.

Nykyistä kirkkoa Saarikko katselee sekä ilahtuneena että huolestuneena. Avarakatseinen, elämänmakuinen ja itselleen hymyilevä kristillisyys tuntuu tervetulleelta. Huolta aiheuttaa se, millaisena kirkko näyttäytyy julkisuudessa. Peittyykö kristillinen lähimmäisvastuu kirkon sisäisten ristiriitojen alle?

Kasvaminen Vampulan pienessä yhteisössä näytti Saarikolle yhteisöllisyyden ja vapaaehtoistyön merkityksen. Hän lisää, että kristillinen vakaumus antaa hänelle henkistä suojaa, joka on välttämätöntä poliitikon vaativassa työssä.

– Rakastan politiikan maailmaa, johon saan kuulua. On kuitenkin tärkeää, että kaikki ei ole kiinni tässä. Politiikka ei ole minulle elinehto, koska elämässäni on työstä riippumattomia arvoja.

Kirsi Ojansuu-Kaunistolle seurakuntanuoret olivat perhettä läheisempiä

Kirsi Ojansuu-Kaunisto tutustui Lohjan seurakuntanuoriin kilttinä perhetyttönä, mutta juurtui pian Jeesuksen anarkismiin.

Kirsi Ojansuu-Kaunisto tutustui Lohjan seurakuntanuoriin kilttinä perhetyttönä, mutta juurtui pian Jeesuksen anarkismiin.

Lohjan seurakunnassa eletty nuoruus oli pitkään Kirsi Ojansuu-Kaunistolle (vihr.) kipeä asia, josta oli vaikeaa puhua. Enää hankaluudesta ei näy jälkeäkään. Kun Ojansuu-Kaunisto palaa ratkaiseviin kasvuvuosiinsa, sanat tulevat keskittyneesti, painokkaasti ja tunteella.

– Se oli kapinaa kokoomuslaisen isän arvomaailmaa vastaan. Porvarillisessa kodissa ei keskusteltu yhteiskunnallisista kysymyksistä, vaan elettiin isän näkemysten mukaan. Isä leimasi vasemmistolaisesti ajattelevat nopeasti kommunisteiksi, joita oli vaarallista kuunnella, hän sanoo.

Seurakunta oli Ojansuu-Kaunistolle jotakin aivan muuta: paikka, jossa kokoontui erilaisista kotitaustoista tulevia nuoria. Tutustuessaan duunariperheiden, insinöörien, kotiäitien ja virkamiesten lapsiin hän oppi kohtaamaan erilaisia näkemyksiä, keskustelemaan ja väittelemään.

– Juurruin noina vuosina syvästi Jeesuksen anarkistiseen arvopohjaan. Tutustuin siihen Jeesukseen, joka on syntisten, huorien ja publikaanien ystävä. Kristinuskossa on ainekset eettiseen kapinaan kaupallista pintaliitoa ja markkinoiden ylivaltaa vastaan, Ojansuu-Kaunisto sanoo.

Alussa oli kiltti, pyhäkoulunsa Vaasassa käynyt perhetyttö. Rippikoulun jälkeen Ojansuu-Kauniston sisäänajovaihe seurakuntanuorten yhteisöön kesti jonkin aikaa, mutta sitten alkoi tapahtua. Lukiovuodet täyttyivät tiiviistä eettisestä pohdinnasta, jota kesti aina 19-vuotiaaksi saakka.

Ehtoollinen ja meditatiivinen rukous ovat säilyttäneet liekin vahvana.
Kirsi Ojansuu-Kaunisto

Erityisen tärkeänä Ojansuu-Kaunisto pitää ”Pihkun” eli lehtori Marjatta Pihkalan kotona kokoontunutta pienryhmää. Kahdesta kolmeen tuntiin kestäneissä keskustelusessioissa mentiin syvälle kiinnostaviin teemoihin. Suurelta lahjalta tuntui myös huumori, joka puuttui kotoa.

– Sisareni sanoi kerran, että seurakuntanuorielämä oli minulle tärkeämpi kuin oma perhe. Siinä hän osui oikeaan, Ojansuu-Kaunisto sanoo.

Ojansuu-Kaunisto luonnehtii nuorta itseään haavoittuvaksi ja alemmuudentuntoiseksi, enemmän kyselijäksi kuin teräväksi keskustelijaksi. Hän tunsi kipeästi, ettei koti ollut kasvattanut häntä kohtaamaan maailmaa, vaan kunnon kansalaiseksi, jolla oli hyvä käytös ja valoisa luonne.

Lopulta sisäinen kapinallinen tuli pintaan. Ojansuu-Kaunisto suuttui isälleen tämän kuulumisesta vapaamuurareihin. Tyttären mielestä vapaamuurarius edusti kaikkea sitä, mitä vastaan Jeesus taisteli.

Kerran pieni porukka Lohjan seurakuntanuoria vieraili Ryttylässä konservatiivisen Kansanlähetyksen nuortentapahtumassa. Puhujat varoittivat nuoria synnillisestä elämästä, kuten esiaviollisen seksin vaaroista.

– Totesimme aika nopeasti, että se ei todellakaan ollut meidän paikkamme. Olimmehan alkaneet poikaystäväni, toisen seurakuntanuoren, kanssa harrastaa seksiä jo aika paljon aikaisemmin, Ojansuu-Kaunisto sanoo.

Kirsi Ojansuu-Kaunisto interraililla 22-vuotiaana.

Kirsi Ojansuu-Kaunisto interraililla 22-vuotiaana.

Kirsi Ojansuu-Kaunisto tunnetaan nykyään taistelevana poliitikkona ja kirkollisena vaikuttajana, joka sanoo pelkäämättä sen, mitä pitää sanoa. Tällä hetkellä hän viimeistelee teologian maisteriopintojaan ja toivoo, että saisi jäädä aikanaan eläkkeelle papin tehtävästä.

Kun eduskunta sääti samaa sukupuolta oleville pareille avioliittoon vertautuvan parisuhdelain vuonna 2001, Ojansuu-Kaunisto oli yksi harvoista kansanedustajista, jotka lakia puolustaessaan vetosivat kristinuskon sanomaan.

Irrottautuminen seurakuntanuorista oli Ojansuu-Kaunistolle vaikea kokemus. Aloitettuaan kasvatustieteen opinnot Tampereen yliopistoon kuuluneessa Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksessa hän ihmetteli neuvottomana, missä ”oma perhe” nyt on. Aktiivinen unohtaminen tuntui ainoalta tavalta selviytyä menetyksestä.

Samalla Ojansuu-Kaunisto kyseli, miten yhteys Jumalaan voi säilyä, kun sitä kannatellut nuorten yhteisö oli jäänyt taakse.

– Siihen saumaan tuli oman henkilökohtaisen yhteyden löytyminen Jeesukseen Kristukseen. Se avautui minulle, kun olin yksin kävelyllä. Sen jälkeen ehtoollinen ja meditatiivinen rukous ovat säilyttäneet liekin vahvana.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi