null Pääkirjoitus: Kirkossa ei ole tylsää

Puheenvuorot

Pääkirjoitus: Kirkossa ei ole tylsää

Jos mielikuvasi kirkosta on ankea ja tylsä, voisi olla aika päivittää se. Vantaalla ainakin tapahtuu kaikenlaista.

Vantaalla vietettiin sunnuntaina Kummin kaa -päivää, jossa kummilla ja kummilapsella oli mahdollisuus uimiseen, syömiseen, koirien halaamiseen, tiedekeskuskäyntiin ja museosuunnistukseen joko ilmaiseksi tai edullisesti. Kummin kaa on ideana tuontitavaraa, mutta se sopii Vantaan seurakuntien toimintatapaan.

Maistraatti tiedotti pari viikkoa sitten, että siviilihäät voi nyt järjestää kaupunginmuseossa. Hieno paikka, mutta myös kirkkohäät voi viettää muualla kuin kirkossa, ne voivat olla suuret tai pienet ja papin saa ilmaiseksi. Kirkkohäät voivat olla myös osa tapahtumaa. Vantaalta on saanut alkunsa ympäri Suomea levinnyt hääyötapahtuma ja tämän kesän Tikkurila Festivalin päälavalla on tarkoitus vihkiä pariskunta.

 

Seurakunnat ovat jakaneet piparkakkuja asemilla ja piilottaneet pääsiäismunia hotellissa. Hämeenkylän kirkossa myydään 7.6. alkaen jäätelöä. Viime viikolla Hämeenkylän kirkon katolle asennettiin ensimmäisenä kirkkona Suomessa aurinkopaneelit sähköä tuottamaan.
 

Jos mielikuvasi kirkosta on ankea ja tylsä, voisi olla aika päivittää se."
 

Iso vantaalainen idea, kirkkoherrojen kokousmatkalla syntynyt, on Yhteinen pöytä -hanke, joka jakaa kauppojen hävikkiruokaa tarvitseville eri puolilla kaupunkia.

Monttumessussa Myyrmäen montussa julkaistiin Suvivirren sunnuntaina Suomen ensimmäinen graffitialttaritaulu. Vantaalainen idea on myös liikuteltava konttikirkko, johon voi törmätä tänä kesänä sekä Pride-festivaalilla Helsingissä että herättäjäjuhlilla Myyrmäessä. Herättäjäjuhlien ennakkotapahtumiin on kuulunut neljän sukeltajan veden alla pitämä hengellinen tilaisuus, körttiseurat – tietenkin maailman ensimmäiset.

 

Jos mielikuvasi kirkosta on ankea ja tylsä, voisi olla aika päivittää se. Kirkossa on tilaa ennakkoluulottomille ideoille – sekä vaikuttaville että hauskoille. Miksei olisi, tarkoittaahan evankeliumi suomeksi ilosanomaa.


Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.