null Pääkirjoitus: Muistakaa köyhät ja kipeät

Puheenvuorot

Pääkirjoitus: Muistakaa köyhät ja kipeät

Ennen kuin pudotan äänen vaaliuurnaan, esitän kolme pointtia.

Hyvät tulevat kansanedustajat, pääministeri ja hallitus. Ennen kuin käyn pudottamassa ääneni vaaliuurnaan, haluan esittää kolme pointtia. Teen ne äänestäjänä, mutta myös kirkollisen lehden päätoimittajana.

Ensinnäkin toivon, että kun teidät valitaan eduskuntaan tekemään päätöksiä, myös tekisitte niitä. Minusta tuntuu siltä, että nyt on kulunut neljä vuotta päätöksiä odotellessa. Toki jotakin on päätetty, muun muassa eläkeuudistus, mutta aivan liian paljon on jäänyt tekemättä.

Tuntuu siltä, että samaan aikaan, kun maan talous on heikoissa kantimissa ja hyvinvointivaltion tulevaisuus uhattuna, aikaa on hukattu poliittisten irtopisteiden keräämiseen. Asiantuntijoilta on kysytty, mutta heitä ei ole oikeasti haluttu kuulla. Ehkä päätökset vain ovat niin suuria, ettei kukaan uskalla niitä tehdä. Pitkittyessään ongelmat kuitenkin vain pahenevat.
 

Toivon päättäjiä, joilla on rohkeutta katsoa nenäänsä pidemmälle.


Toiseksi toivon – ja kirkko toivoo – että muistatte tulevia päätöksiä tehdessänne ennen kaikkea köyhät ja kipeät. Useimmilla meistä ovat asiat ihan hyvin, mutta heidän, joille valta on annettu, tehtävä on huolehtia ennen kaikkea heistä, joilla ei mene hyvin. Lapsiperheiden köyhyys ja nuorten syrjäytyminen työelämästä aiheuttavat paljon kärsimystä ja ovat uhkia tulevaisuudelle. Vanhuksista puhutaan lähinnä yhteiskunnan kestokykyä rasittavana taloudellisena taakkana. Heitä ollaan nyt siirtämässä laitoksista kotihoitoon, mutta ilman riittäviä resursseja tämä merkitsee heitteillejättöä.

Kolmanneksi minua askarruttaa Suomen turvallisuus: Ukrainan kriisi ja ääriliikkeiden nousu. Puolustusvoimista on hyvä pitää huolta, mutta turvallisuus on muutakin. Se on sitä, ettei tuijoteta vain omaan napaan, vaan autetaan niitä, jotka kärsivät maailman kriiseistä ja ilmastonmuutoksesta. Toivon päättäjiä, joilla on rohkeutta katsoa nenäänsä pidemmälle.

Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.