Pääkirjoitus: Presidentin puhe

Pääkirjoitus: Presidentin puhe

Presidentti Sauli Niinistö otti valtiopäivien avajaisissa esille hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamin tutkimuksen, jonka mukaan 85 maailman rikkainta yksityistä ihmistä omistaa saman verran kuin 3,5 miljardia köyhintä. Mittakaava on siis yhden suhde 40 miljoonaan, Niinistö totesi. Hän jatkoi, ettei minkään kartan mittakaava kata näin suurta eroa.

Pankkimiehenä Niinistö oli huolissaan Suomen velkaantumisesta, mutta hän korosti puheessaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja luterilaista vaatimattomuutta, johon eivät kuulu ylimielisyys ja kohtuuttomuus. Niinistö muistutti, että tulojen aleneminen tuntuu pahiten niillä, jotka joutuvat tinkimään välttämättömyyksistä.

Vapaaehtoistyö ja yksityiset lahjoitukset ovat tärkeitä ja niiden ansiosta Lastensairaalankin rakentaminen vauhdittuu. Niinistön mukaan niiden varaan ei kuitenkaan voi jättää asioita, jotka yhteiskunta on oikeudellisesti velvoitettu hoitamaan. Tästä voinee päätellä, että Niinistön mielestä Lastensairaala olisi ollut verovaroin hoidettava asia.

Vain päivä Niinistön puheen jälkeen ilmestyi Keskuskauppakamarin kymmenen kohdan kuntoutusohjelma Suomen taloudelle. Huoli tulevaisuudesta oli sama, mutta sävy erilainen. Tiukimmasta päästä olivat ehdotukset opintotuen korvaamisesta lainalla ja harkinnanvaraisen sosiaaliturvan korvaamisesta perustilillä. Kun Niinistö korosti sitä, että ihmisten luottamus tulevaisuuteen pitää säilyttää, Keskuskauppakamari kannustaisi eli siis leikkaisi niiltä, jotka ovat entuudestaan muita heikommalla.

Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi

Jaa tämä artikkeli: