null Pääkirjoitus: Säästöjä vanhuksista?

Puheenvuorot

Pääkirjoitus: Säästöjä vanhuksista?

Hallitus sai pitkän väännön jälkeen aikaan säästöpaketin, jolla kuntien menoja aiotaan vähentää 1,2 miljardilla eurolla. Rakennepaketissa on paljon hyvää, mutta eniten hämmästyttää, miten vanhusten laitoshoidosta voidaan oikeasti karsia 300 miljoonaa euroa.

Tämä tuntuu mahdottomalta yhtälöltä, kun vanhuksia ja myös muistisairaita on yhä enemmän. Näin itsenäisyyspäivän alla on pakko sanoa, että olen huolissani siitä, miten ihmisistä, jotka ovat vuosikymmenien ajan tätä maata rakentaneet, aiotaan huolehtia, kun heistä tulee vanhoja ja sairaita.

En ole tämän huoleni kanssa yksin. Viimeksi viikonloppuna juttelin vanhusten hoidossa työskentelevän tuttavani kanssa ja kysyin, mitä hän asiasta ajattelee. Vastaus oli, että kun vanhuksia tulee kotoa hoitoon, he saattavat olla jopa nälkiintyneitä, koska eivät ole muistaneet syödä.

Vantaan vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja Matti Lyytikäinen kertoo Ylen nettisivuilla epäilevänsä laskelmia, joiden mukaan laitoshoitoa purkamalla saadaan aikaan säästöjä. Päinvastoin palvelujen tuottaminen kotiin saattaa tulla kalliimmaksi. Maanantain Helsingin Sanomissa mikkeliläinen lääkäri Heikki Laine kertoi, että monessa kunnassa laitoshoidon alasajo on merkinnyt Kelan maksamaa ambulanssirallia sairaaloiden päivystyksen ja kodin välillä.

Tietenkin moni vanhus haluaa asua mahdollisimman pitkään kotonaan ja hyvä on, jos se onnistuu. Mutta jos laitoshoitoa karsitaan ilman, että kotipalvelun tasoa nostetaan, voivat seuraukset olla hyvin ikävät.

Vanhusten kohtelussa mitataan itsenäisen Suomen todelliset arvot.

Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.