Pääkirjoitus: Säästöt vievät vanhuksia kurjuuteen
Vaikka suurin osa ikäihmisistä voi hyvin ja hoitoketjusta löytyy myös hyviä esimerkkejä, epäkohtia on liikaa.
Suomi täyttää kohta 108 vuotta. Syyskuussa Savitaipaleella juhli syntymäpäiväänsä samanikäinen maamme vanhin asukas. Hän on saanut elämänsä aikana nähdä koko sen valtavan kehityksen, jonka Suomi on kokenut. Siitä on syytä olla ylpeä, mutta ei siitä, miten Suomessa kohdellaan vanhuksia. Heitä, jotka ovat rakentaneet Suomen tarinaa.
Märkänä, ulosteissa ja nälkäisenä oleminen, kaatuminen, masennus, älyllisten toimintojen heikentyminen, kohonnut kuolleisuus. Siinä on muutamia asioita, joita Jyväskylän yliopiston professori Teppo Kröger listasi MTV3:n haastattelussa hoivaköyhyyden seurauksiksi ja joiden hän ennakoi lisääntyvän.
”Suomi on palaamassa aikaan, jolloin vanhukset olivat huutolaisia”, kertoi Eläkeliitto tiedotteessaan. Järjestö viittasi Pohjanmaan hyvinvointialueen ilmoitukseen ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen huutokaupasta ja laajemminkin siihen, miten yhteisöllistä asumista käytetään säästökeinona. Sen sijaan, että se olisi turvallinen vaihtoehto kotona asumisen ja ympärivuorokautisen hoidon välillä, yksiköihin on sijoitettu myös hauraita ja muistisairaita vanhuksia, jotka eivät niissä kykene asumaan.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan hyvinvointialueet pitkittävät vanhusten sijoittamista ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Kun vanhus sinne viimein pääsee, hän on usein niin huonossa kunnossa, että kyse on jo saattohoidosta. Hoitoon pääsyn odotusaika voi venyä kuukausiksi, vaikka paikkoja olisi vapaana. Vanhuksia myös pidetään arviointiyksiköissä kolmen kuukauden ajan. Näin heiltä voidaan periä kalliimpia maksuja, joissa ei oteta tuloja huomioon ja samalla lisätään vanhusköyhyyttä.
Vanhustenhoitoon liittyviä päätöksiä tekevien pitäisi viettää viikko kentällä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan vain noin puolet kotihoidon iäkkäistä asukkaista kokee saavansa riittävästi hoitoa. Hoitajia ei ole tarpeeksi, eikä heillä ole riittävästi aikaa. Tämä vie myös vanhuksia auttavat läheiset, jos heitä on, uupumukseen.
Vaikka suurin osa ikäihmisistä voi hyvin ja hoitoketjusta löytyy myös hyviä esimerkkejä, edellä mainittuja epäkohtia on liikaa. Vanhustenhoitoon liittyviä päätöksiä tekevien, myös ministerien, pitäisi viettää viikko kentällä ja tutustua tilanteeseen. Heidän olisi päätöksiä tehdessään hyvä miettiä sitä, miten itse haluaisivat vanhuutensa viettää.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja.
Jaa tämä artikkeli:
