Vuoden sisällä Suomessa on tehty seitsemän perhesurmaa, joissa on menehtynyt 12 lasta, viisi äitiä ja itsemurhan kautta kolme isää. Siis yhteensä 20 ihmistä. Viimeisin perhesurmista tehtiin Helsingin Bulevardilla viime perjantaina.

Vietin joulun alla surullisen illan Hakunilan kirkossa, jossa pidettiin siellä tapahtuneen perhesurman uhrien muistotilaisuus. Nyt samanlainen tilaisuus järjestettiin Helsingin tuomiokirkossa. Toivon, ettei niitä tarvitsisi pitää enää yhtään.

Vanhempien tehtävä on rakastaa ja suojella lapsiaan. Kun vanhempi toimiikin toisin ja surmaa lapsensa, suru koskettaa jokaista lähipiirin ihmistä. Myös yhteisössä tuntuu siltä kuin jotakin pyhää olisi särkynyt. Siksi surmapaikat täyttyvät kukista ja kynttilöistä.

Jokainen perhesurma on yksilöllinen, mutta kun niitä tapahtuu näin paljon, on pakko kysyä, onko yhteiskunnassamme jotain pielessä. Onko kulttuurissamme jotain, joka madaltaa kynnystä näin äärimmäisiin tekoihin? Onko taustalla menestymisen pakko ja kasvojen säilyttämisen tarve? Narsistinen maailmankuva, jossa oman itsen ja ympäröivän maailman rajat häviävät? Kun oma maailma syystä tai toisesta romahtaa, sen mukana menevät myös läheiset. En tiedä, kysyn.

Perhesurmia tutkineen lastenpsykiatrian erikoislääkärin Anne Kaupin (Helsingin Sanomat 17.4.) mukaan miesten ja naisten tekemillä perhesurmilla on eroja. Yli puolet perhesurmista on äitien tekemiä ja niissä taustalla on usein psyykkisiä sairauksia. Isistä harva todetaan täysin syyntakeettomaksi. Noin 70 prosentilla henkiin jääneistä miehistä on kuitenkin diagnosoitu jokin persoonallisuushäiriö, jonka taustalla saattaa olla esimerkiksi vakava lapsuuden trauma. Tuskan kierre jatkuu.

Sisäministeriön työryhmä selvittää, miten perhesurmia voitaisiin ehkäistä. Usein avun saaminen kestää, sillä kuntien perheneuvoloihin on pitkät jonot eikä sosiaalityöntekijöitäkään ole tarpeeksi. Aina eivät viranomaisetkaan reagoi tarpeeksi nopeasti: tammikuisesta Laajasalon surmasta syytetty olisi halunnut päihdehoitoon, mutta häneltä puuttui lähete.

Vantaan seurakuntien perheneuvonta on yksi avun paikoista. Sinne ovat etusijalla kriisissä olevat pienten lasten vanhemmat.

Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi