Pääkirjoitus: Sisua ja elämänhalua
Neljä elämäntarinaa pysäytti lukemaan koko jutun sunnuntain Helsingin Sanomien urheilusivuilta. Niissä oli sellaista sisua, että on pakko nostaa hattua näille ja tuhansille muille urheilijoille Lontoon paralympialaisissa. Hienoa, että lontoolaiset osasivat arvostaa näitä kisoja ja myös Suomen televisiossa ja lehtien urheilusivuilla niitä seurattiin.
Jaksaisinko itse löytää elämänilon, jos vammautuisin vaikka liikenneonnettomuudessa? Mitä jos sokeutuisin: se olisi kova paikka, sillä rakastan katsella maailmaa ja lukea siitä. Mistä löytäisin voimaa selviytyä arjessa? Joutuisiko uskoni kriisiin? Varmasti joutuisi, olisi epärehellistä väittää muuta. Toisaalta olen ollut elämässäni tilanteessa, jossa voimat ovat olleet lopussa ja usko pirstaleina ja sieltä jostakin on löytynyt toivo.
Läheisten tuella olisi varmasti iso merkitys. Jos heitä ei olisi, tilanne muuttuisi lähes mahdottomaksi. Esimerkiksi sodissa ja luonnonkatastrofeissa vammautunut voi jäädä yksin alkamaan elämänsä alusta. Niistäkin olosuhteista ihmiset kuitenkin selviytyvät, jopa niin, että alkavat auttaa muita.
Vammaisurheilu on urheilua siinä missä muukin urheilu. Vaikka kanssakilpailijoita olisi vähemmän, sitäkin kovempi työ on pitänyt tehdä itsensä voittamisessa. Siitähän urheilussa usein muistutetaan: pahin vastustaja ja suurin voimavara löytyvät oman kehon ja pään sisältä.
Urheilusivulla esiteltiin neljä lannistumatonta: Lontoon pommi-iskussa loukkaantunut istumalentopalloilija, jalkansa haille menettänyt uimari, luodin halvaannuttama pyörätuolimiekkailija ja kilpa-autoilussa ruhjoutunut käsikäyttöisen pyörän kaksinkertainen paralympiavoittaja. Viime mainittua, italialaista Alex Zanardia haastateltiin myös televisiossa. Onnettomuuden jälkeen katolinen pappi oli jo valmis antamaan viimeisen voitelun, mutta nyt kaulassa roikkui kaksi mitalia ja silmissä vilkkui iloinen pilke.
Vantaalainen näkövammainen judon mitaliehdokas Jani Kallunki joutui ikävä kyllä luopumaan Lontoon unelmastaan loukkaantumisen takia. Hän olisi halunnut kilpailla loukkaantuneenakin, mutta joutui tunnustamaan tosiasiat. Terveys on tärkeämpää kuin urheilu, vaikka takana olisi vuosien työ.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: