Pääkirjoitus: Suhteellisuutta

Pääkirjoitus: Suhteellisuutta

Huomaan usein kaipaavani poliittisissa ja kirkollisissa kiistoissa kahta asiaa: suhteellisuudentajua ja asettumista toisen asemaan.

Pari viikkoa sitten oli Korson kirkossa hieno tilaisuus. Konservatiiviseen viidenteen herätysliikkeeseen kuuluva Eero Junkkaala ja liberaalin Tulkaa kaikki -liikkeen aktiivi Vesa Hirvonen puhuivat kirkon sisäisen yhteyden puolesta. Eivätkä vain puhuneet, vaan jakoivat yhdessä ehtoollista.

Illassa oli erimielisyyden etiikkaa, jota piispa Irja Askola on peräänkuuluttanut. Vaikka ollaan esimerkiksi eettisistä kysymyksistä eri mieltä, voidaan olla saman Kristuksen seuraajia ja löytää toisesta hyvää. Minusta osoittaa suurta rohkeutta antautua keskusteluun toisin ajattelevan kanssa – suurempaa kuin se, että pätisi samanmielisten porukassa.

Hirvonen muistutti puheessaan Raamatun sanoista, joiden mukaan kaiken tiedon omistaminen – ja siten oikeassa oleminen – ei ole yhtään mitään, jos ihmiseltä puuttuu rakkaus. Rakkauteen kuuluu suhteellisuudentaju, mutta kiistoissa se helposti katoaa.

Toisin ajattelevat nähdään vain oman hyvän asian vastustajina, joilla on heikko ymmärrys, väärät motiivit ja harhautunut usko. Ei nähdä sitä hyvää, joka toisessa on, ei kysytä hänen motiivejaan. Ei ymmärretä sitä, miksi jokin asia on hänelle pyhää eikä huomata missä toinen toimii oikein.

Jos nähtäisiin, kysyttäisiin ja huomattaisiin, voisi käydä niin, että huomaisimme myös omat puutteemme. Siitä voisi alkaa muutos, joka tekisi kirkon ydinsanomasta, armosta, entistäkin uskottavamman.

Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:


Minuutissa mystikoksi

Villi city