Pääkirjoitus: Tämä ainoa pallomme
”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat.” Näin kuvaillaan psalmissa 8 Luojan suuruutta ja luomakunnan ihmeellisyyttä.
Ihminen on kaikkeuden keskellä kuin hiekanjyvä autiomaassa ja maapallo yksi planeetta muiden joukossa.
Se, että maapallolla on elämää, kertoo toiselle Jumalan luomistyöstä, toiselle käsittämättömästä, mutta suurten lukujen kaikkeudessa todennäköisestä sattumasta. Ihmeellistä joka tapauksessa on, että niin maan etäisyys auringosta, sen kallistuskulma kuin monet muut yksityiskohdat ovat juuri otolliset elämälle – ja vieläpä ihmisen synnylle.
Vaikka asun kaupungissa, olen omille lapsilleni halunnut opettaa luonnon kauneutta. Ehkä olen siinä jossain määrin onnistunutkin, sillä pari vuotta sitten sain aikuiselta tyttäreltäni piirroksen, jossa hän pienenä tyttönä ihmettelee suuria puita kanssani käsi kädessä.
Toivon, että hän ja muut lapsemme saisivat vuorostaan tutustuttaa omat lapsensa luonnon kauneuteen. Tämä maapallo on ainoa, joka meille on annettu. Ainakaan lähiavaruudessa ei ole toista elämälle sopivaa paikkaa. Sitä tärkeämpää on pitää maapallosta parempaa huolta kuin tähänastiset sukupolvet ovat tehneet.
Talouskriisi ja sekä ihmisiä että luontoa tuhoavat sodat ovat jättäneet varjoonsa vakavan, kaikkia koskevan viestin. Maapallon uusiutuvat luonnonvarat on tämän vuoden osalta käytetty runsas viikko sitten. Loppuvuoden elämme velaksi.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: