Pääkirjoitus: Tie vie kuoleman varjosta valoon
Vaikka pahuus tuntuu valtaavan alaa, levittävän pimeyttä maailmaan kuin Sauron J. R. R. Tolkienin teoksessa Taru sormusten herrasta, lopulta valo voittaa.
Raamatun Jesajan kirjassa puhutaan kansasta, joka pimeydessä vaeltaa, ja kuoleman varjon maasta. Kirjoittaja lupaa, että kaiken nielevän pimeyden ja kuoleman keskelle syttyy kirkkaus ja valo. Mietin tuota kohtaa usein jouluna, sillä kyseinen Jesajan kirja liitetään kirkkovuodessa jouluun ja Jeesuksen syntymään. Hän tuo toivon maailmaan.
Nyt havahduin siihen, että kuoleman varjon maa ja kaipuumme valoon sopivat erittäin hyvin tähän vuodenaikaan ja tähän maailmanaikaan. Elämme vuodenaikaa, jolloin valon määrä vähenee päivä päivältä. Kesä tuntuu olevan kaukana takana. Syksyn väriloisto muuttuu marraskuun harmaaksi. Lumikaan ei vielä värjää maisemaa valkoiseksi.
Moni meistä on tänä vuonna menettänyt jonkun läheisensä.
Moni meistä on tänä vuonna menettänyt jonkun läheisensä. Syksyn synkkyyteen yhdistyy suru ja kaipaus, joka vetää mielen hiljaiseksi. Koska elämällä on alku ja loppu, elämme kaikki kuoleman varjossa. Jokainen askeleemme vie meidät lähemmäs maallisen taivalluksemme loppua. Elämän rajallisuus nostaa sen arvoa. Siksi kannattaa iloita jokaisesta päivästä ja ainakin yrittää toimia niin, että olisi valona toisille.
Tämä maailmanaika tekee kuitenkin vaikeaksi nähdä valoa. Kuoleman varjo on hyvin konkreettinen, sillä kuolema korjaa satoaan maailman sotatantereilla ja kriisipesäkkeissä. Pahuus tuntuu valtaavan alaa, levittävän pimeyttä maailmaan kuin Sauron J. R. R. Tolkienin teoksessa Taru sormusten herrasta. Tulevaisuudessa riittää monenlaisia uhkia maailmansodasta ympäristökatastrofeihin tai siihen, että tekoäly karkaa ihmisen käsistä. Monen arkista elämää painaa huoli työstä ja toimeentulosta.
Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton: maailmassa on paljon hyvää ja ihmiskunta on ennenkin selvinnyt uhkaavista katastrofeista. Jos katsoo maailmanhistoriaa taaksepäin, tie eteenpäin on löydetty. Siksi kannattaa keskittyä enemmän hyvään kuin pahaan, luoda ympärilleen toivoa, ei epätoivoa.
Kynttilät haudoilla ovat kaunis tapa muistaa rakkaita. Kristinuskon sanoma kehottaa suuntaamaan ajatukset paitsi menneeseen myös tulevaan. Pahuudella ja kuolemalla ei sittenkään ole lopullista sanaa, sillä Kristus on voittanut ne. Pimeys väistää, valo voittaa. Pyhäinpäivänä hautausmaat täyttää valomeri.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Kristillinen toivo auttaa minua jaksamaan”, nopeasti edenneeseen haimasyöpään sairastunut opetusneuvos Veikko Pöyhönen sanoo
HengellisyysOpetusneuvos Veikko Pöyhönen on tehnyt pitkän elämänuran kirkon ja kasvatuksen parissa, josta osan eläkkeellä ja näkövammaisena. Hän aikoo elää täysillä sen ajan, joka hänellä on jäljellä.
