null Pääkirjoitus: Voiko kirkko elää velaksi?

Puheenvuorot

Pääkirjoitus: Voiko kirkko elää velaksi?

Kirkko tarvitsisi 120 000 uutta jäsentä, jotta seurakuntien ei tarvitsisi ottaa velkaa ja polttaa kassavarojaan. Näin kertoi Kauppalehti etusivullaan 18.9.

Vaikka kirkkohallituksen taloussuunnittelupäällikön Pasi Peranderin mukaan syöksykierrettä ei ole, nyt on mietinnän paikka. Vaikka kirkosta eroaminen on tämän vuoden aikana selvästi vähentynyt ja kirkkoon liittyminen kasvanut, aiempien vuosien erot alkavat vaikuttaa yhä enemmän kirkon tuloihin. Vantaalla kaupungin väkiluku kasvaa ja seurakuntien jäsenmäärä polkee paikallaan myös siksi, että kaupungin muuttovoitosta suurin osa on maahanmuuttoa. Vaikka maahanmuuttajissa on paljon kristittyjä, vain osa löytää tiensä luterilaiseen kirkkoon. Lisäksi yleinen taloustilanne ei vaikuta kovin hyvältä.

Kauppalehden mukaan vielä vuonna 2007 kirkko pystyi kattamaan investointinsa tuloillaan. Enää näin ei ole, vaan kirkkoja ja seurakuntakoteja korjataan velalla. Vantaalla ollaan siitä onnellisessa tilanteessa, että velkaa ei vielä ole, mutta investointilista on suorastaan pelottavan pitkä.

Hankkeet ovat toiminnallisesti hyvin perusteltuja: Tikkurilan kirkko on surkeassa kunnossa, ruotsinkielisellä seurakunnalla ei ole seurakuntatilaa, Päiväkummussa tarvittaisiin tila nykyisen huonokuntoisen rakennuksen paikalle, Hämeenkylän, Vantaankosken, Kivistön ja Pyhän Laurin kirkkoja pitäisi korjata ja hautausmaitakin laajentaa — nämä esimerkkeinä.

Omat rahat eivät riitä koko listan toteuttamiseen ainakaan lähivuosina. Jos otetaan velkaa, pitää pohtia, miten se pystytään maksamaan takaisin tai kuinka realistista on esimerkiksi omaisuuden myynti. Seurakuntien haasteet eivät Vantaalla kuitenkaan vähene, päinvastoin. Auttamistyöllä riittää kysyntää, ja jos taantuma tulee, niin yhä enemmän. Jos jäsenistä halutaan pitää huolta, tarvitaan lapsi- ja perhetyötä ja kirkon kasvojen näkymistä ihmisten parissa. Vapaaehtoiset auttavat, mutta heidänkin tuekseen tarvitaan työntekijöitä.

Luottamushenkilöt pohtivat välillä, voivatko he vaikuttaa. Kyllä voivat. Esimerkiksi Vantaalla tehdään tänä syksynä päätöksiä, joilla on iso vaikutus seurakuntien tulevaisuuteen — kenties suurempi kuin koskaan.

Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.