null Pääkirjoitus: Kirkko liberalisoituu pikku hiljaa

Pääkirjoitus: Kirkko liberalisoituu pikku hiljaa

Kirkon vaaleja on aivan pakko kehittää. Sähköisen äänestämisen mahdollisuus olisi kaikkein kiireellisin uudistus.

Arvoliberaali Tulkaa kaikki -liike oli nyt käytyjen seurakuntavaalien suuri voittaja ainakin pääkaupunkiseudulla. Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston uusista jäsenistä 40 prosenttia on allekirjoittanut Tulkaa kaikki -liikkeen ohjelman. Myös Espoossa Tulkaa kaikki ja sen hengenheimolaisryhmä Kaikkien kirkko korjasivat 40 prosentin potin valtuustopaikoista.

Vantaa eroaa kirkollisesti muusta pääkaupunkiseudusta siinä, että Vantaan suurimpana ryhmittymänä jatkaa edelleen arvokonservatiivinen Sanasta elämään 31 prosentin osuudella. Tulkaa kaikki -liike keräsi Vantaalla 17,6 prosenttia valtuustopaikoista.

Kirkko näyttää silti vaali vaalilta ottavan askelia yhä vapaamielisempään ja uudistushaluisempaan suuntaan. Se tapahtuu kahta kautta: yhtäältä päättäjiksi valikoituu aikaisempaa enemmän liberaaleja ehdokkaita ja toisaalta monien vanhojen konservatiivien ajattelu avartuu hiljalleen. Suhtautuminen samaa sukupuolta olevien avioliittoon on tästä hyvä esimerkki: aika moni siihen aiemmin torjuvasti suhtautunut on tarkistanut kantaansa elämänkokemuksen kartuttua.

Kirkon päättäjien näkemykset alkavat lähestyä kirkon jäsenten arvomaailmaa.

Kirkon päättäjien näkemykset alkavat lähestyä sitä, mitä arvotutkimusten valossa tiedämme kirkon jäsenten yleisestä arvomaailmasta.

Yhdeksän kymmenestä äänioikeutetusta seurakuntalaisesta ei äänestänyt seurakuntavaaleissa pääkaupunkiseudulla. Vantaalla äänestysprosentti oli vain 8,4. Seurakuntien asioista päättävät todella pienen porukan valitsemat edustajat.

Huomattava äänestyspassiivisuus voi kertoa siitä, että enemmistö seurakuntalaisista on tyytyväisiä kirkon meininkiin eikä tunne tarvetta vaikuttaa asioihin. Se voi myös kertoa siitä, että suurin osa väestöstä pitää kirkkoa yhdentekevänä. Voi se kertoa siitäkin, ettei seurakuntalaisille ole oikein selvää, mihin äänestämällä voi vaikuttaa.

Niin tai näin, kirkon vaaleja on aivan pakko kehittää. Sähköisen äänestämisen mahdollisuus olisi kaikkein kiireellisin uudistus. Jos osuuskaupan edustajiston vaaleissa voi äänestää kätevästi ja turvallisesti verkossa, niin miksi ihmeessä se ei ole mahdollista kirkon vaaleissa?


Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja. 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: