Paavi Johanna: Maailma tarvitsee myös lapsettomia
Lapsettomille on tarjolla vain kaksi roolia, surijan ja itsekkään. Näin ei pitäisi olla.
Lapsettomille yhteiskunnassa tarjolla olevia rooleja on vähän ja ne ovat sävyltään negatiivisia. Tarvitaan produktiivisen lapsettoman kunnioitettu rooli, sillä maailma tarvitsee niitä joilla on aikaa.
Toisinaan mediakohut ovat ilahduttavia. Yksi tällainen syntyi Britannian pääministerikilpailun loppusuoralla, kun Andrea Leadsom vihjaili The Times –lehden haastattelussa, että hänen kilpakumppaninsa Theresa May ei ole lapsettomuutensa takia yhtä sitoutunut maan tulevaisuuteen kuin hän itse äitinä on. Typerä kommentti, mutta ilahduttavaa kuinka voimakkaan kollektiivisen älähdyksen se nostatti. Äitikorttia ei onneksi voi heilutella ihan kuinka asiattomasti tahansa.
Olen miettinyt kysymystä lapsettomuudesta paljon. Minulla on lapsi, ja vaikka olen hänestä hyvin onnellinen, mielessäni lapseton elämä on aina ollut erittäin hyvä vaihtoehto. Mutta näyttää siltä, että kollektiivisessa mielessämme – kohuista huolimatta – ei.
Lapsettomille on tarjolla karkeasti ottaen kaksi roolia. On surijan rooli: yritimme lasta monta vuotta ja kokeilimme kaikki keinot, nyt yritämme hyväksyä menetyksen. Ja on itsekkään rooli: vapaat aikuiset voivat matkustella ja nautiskella niin paljon kuin huvittaa. Lapsettomuus on siis joko epäonnistumista tai pinnallisuutta, joka tapauksessa huono juttu.
En halua väheksyä niiden surua ja menetystä, jotka kaipaavat lasta. Mutta itsekkään rooli kaipaa hieman läheisempää tarkastelua. Vapaaehtoinen lapsettomuus ei tosiaankaan tarkoita väistämättä pinnallisuutta ja turhuutta, pikemminkin mahdollisuudet päinvastaiseen ovat suuret. Erilaisista biologisista ja sosiaalisista syistä lasten saaminen tarjoaa helpon ratkaisun elämän merkityksellisyyden kaipuuseen. Helppo ei tässä tarkoita huonoa, vaan itsestään selvää. Kun kaipuu on tällä perin juurevalla tavalla tyydytetty, ei tarvitse enää vaivata päätään sillä mitä muun maailman hyväksi tekisi.
Tässä lapsettomilla on jotakin, minkä perheelliset ovat menettäneet: mahdollisuus omistaa aikansa ja energiansa muuhun hyvään maailmassa. Ihmisiä maailmassa riittää, ei niinkään paljon niitä joilla on aikaa omistautua maailman asioille laiminlyömättä vakavasti perhettään.
Jos Theresa May olisi alentunut kilpailijansa retoriikan tasolle, hän olisi voinut huomauttaa, että hän on pystynyt käyttämään poliitikkona kehittymiseen ne vuosikymmenet, jotka muilla on mennyt lasten kasvattamiseen. Ehdottomasti asiaton kommentti olisi tämäkin, mutta pointti on olennainen. Kiitos Andrea Leadsomin sammakon, moni on varmasti ajatellut niin ihan kehottamattakin.
Jaa tämä artikkeli:
