null Paavi Johanna: Vihkioikeudesta luopumisella ei ole mitään tekemistä homojen kanssa

Puheenvuorot Kolumnisti

Paavi Johanna: Vihkioikeudesta luopumisella ei ole mitään tekemistä homojen kanssa

Vihkioikeudesta luopuminen juuri nyt olisi pahimmillaan loukkaavaa ja synnyttäisi massiivisen väärinkäsityksen.

Piispat keskustelivat eilen vihkioikeudesta luopumisesta, Paavi Johanna voikin sopivasti antaa lausuntonsa tänään.

Olen varsin ymmärtäväinen kirkollisen avioliittokeskustelun eri osapuolia kohtaan. Vaikka kuulun itse seksuaalivähemmistöön ja asia koskettaa minua, tajuan kyllä, että monet ihmiset lukevat Raamattua kirjaimellisemmin ja pitävät sen perusteella samaa sukupuolta olevien parisuhteiden hyväksymistä ongelmallisena. Perinteen painokin on toki suuri, ja jos avioliiton käsite on itselle tärkeä niin sen määritelmää on epäilemättä hankala muuttaa.

Ymmärrän tietysti myös niitä, jotka sitä haluavat muuttaa paitsi yhteiskunnassa, myös kirkossa. Itsekin olen sitä mieltä, että jos mitään varsinaista estettä ei ole, muutos täytyy tasa-arvon nimissä tehdä. Tulkitsen Raamatun välittävän aikansa heteronormatiivista kulttuuria, joten en pidä sen parisuhdelausumia esteenä – eikä muitakaan mahdollisia esteitä oikein tahdo löytyä, joten kristillinen avioliitto kaikille pariskunnille vaan!

Mutta vihkioikeudesta luopumisen kannattajia en ymmärrä. Jos vihkioikeudesta tosissaan aiottaisiin luopua tässä yhteydessä, siinä olisi kyse joko hankalan kysymyksen välttelystä, joka ei ratkaisisi mitään, tai massiivisesta assosiaatiovirheestä.

Vihkioikeudesta voisi hyvin perustein luopua. Mikään hyvistä perusteluista vain ei liity homoihin.

Nyt kun kirkolliskokouksen ja piispojen tasolla on keskusteltu asiasta, toivon tosiaan, että kyse ei ole ensiksi mainitusta. Kai kaikille on selvää, että kirkolle hankalaa avioliittokysymystä vihkioikeudesta luopuminen ei millään muotoa ratkaise, koska kuitenkin pitäisi päättää, keiden avioliitot siunataan.

Siis keskitytään toiseen vaihtoehtoon. Jotkut keskustelijat ovat esittäneet luopumiselle ihan hyviä perusteluita. On muun muassa vedottu siihen, että monessa maassa kirkot eivät vihi lainkaan, vaan siunaavat avioliitot. Tai on todettu, että avioliitto ei ole kirkon tehtävän ytimessä. Olen tästä samaa mieltä, ei olekaan.

Vihkioikeudesta voisi hyvin perustein luopua. Mikään hyvistä perusteluista vain ei liity homoihin. Mutta kun luopumista pohditaan nimenomaan avioliittolain muutoksen yhteydessä, näyttää siltä, että siitä luovuttaisiin homojen takia. Massiivinen assosiaatiovirhe.

Yritin pitkään keksiä hyvää vertausta tilanteelle, jossa kirkko mieluummin luopuisi vihkioikeudesta kuin ottaisi homot sen piiriin. Kollegani Suonpää kuitenkin ehti ensin: se on kuin että ravintola mieluummin laittaisi lapun luukulle kuin tarjoilisi mustalaisille. Ihan helvetin loukkaavaa ja samalla typerää.

Joten, pyydän, jos te kirkon päättäjät joskus päätätte luopua vihkioikeudesta, tietäkää miksi sen teette, ja vääntäkää rautalangasta muillekin. Ja sitten mielellään antakaa halukkaiden siunata kaikki avioliitot.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Paavi Johanna: Perinteisen paaston rinnalla vegaanihaaste jää kakkoseksi

Puheenvuorot

Ensi keskiviikkona koittaa uuden avioliittolain lisäksi myös kristillinen paastonaika. Pitäisiköhän paastota?



Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.