Paavilla on Instagramissa jo yli 2,1 miljoonaa seuraajaa
Ensimmäisessä Instagram-kuvassaan paavi Franciscus rukoilee.

Ensimmäisessä Instagram-kuvassaan paavi Franciscus rukoilee.

Paavilla on Instagramissa jo yli 2,1 miljoonaa seuraajaa

Paavi Franciscus jutteli kuvien voimasta Instagramin toimitusjohtajan kanssa ja liittyi itsekin palveluun. Yhtään selfietä ei ole kuitenkaan vielä nähty.

Paavi Franciscus tietää, että kuvilla on merkitystä – niinpä hän liittyi virkaanastujaistensa kolmivuotispäivänä 19.3. Instagramiin. Ainakin seuraajien määrällä mitattuna se kannatti. Jo ensimmäisen vuorokauden aikana paavi sai miljoona seuraajaa, enemmän kuin edellinen eniten seuraajia ensimmäisen 24 tunnin aikana -ennätyksenhaltija David Beckham.

Nyt Fraciscuksen Instagram-tilillä on jo yli 2,1 miljoonaa seuraajaa, siitäkin huolimatta, että paavi itse ei näytä seuraavan ketään. Vatikaanilla on myös oma tilinsä @popefrancis, joka keskittyy pitkälti paavin kuviin, mutta sillä seuraajia on vain noin 5 300. Fanipotentiaalia olisi valtavasti, onhan katolilaisia noin 1,25 miljardia.

Voi hyvin olla, ettemme koskaan näe paavin omin käsin näpyttelemiä postauksia, mutta ei 79-vuotias paavi Fraciscus aivan pihallakaan Instagramista ole. Vähän ennen Instagramiin liittymistään paavi nimittäin tapasi Instagramin toimitusjohtajan Kevin Systromin, joka esitteli hänelle vaikuttavia kuvia eri puolilta maailmaa. He myös keskustelivat kuvien voimasta.

 

Paavin Instagram-tilillä jaetaan lyhyitä videoita ja Vatikaanin äänenkannattajan Osservatore Romano -lehden kuvia. Instagramin vakiomateriaalit kuten asukuvat, saliselfiet ja ruokakuvat, loistavat toistaiseksi poissaolollaan. Sen sijaan kuvat keskittyvät paavin työhön. Näemme paavin hiljentymässä, puhumassa, tapaamassa ihmisiä ja suutelemassa jonkun jalkaa. Tekstit ovat monella eri kielillä, tarjolla on ainakin englantia, saksaa, italiaa, portugalia, ranskaa ja espanjaa. Palaute on pääosin kannustavaa ja lämminhenkistä, mitä nyt joku hapan suomalainen kommentoi paavin kuvaa toteamalla "kaupallista paskaa".

Paavin Instagram-tilin löytää nimellä @franciscus. Twitterissä hän on nimellä @Pontifex.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: