null Painavaa vettä

Painavaa vettä

Ensi silmäyksellä Länsimäen kirkon sali tuo mieleen takkahuoneen. Tunnelma on levollinen ja kotoisa. Kirkon verhoilu on punatiiltä ja lämpimänsävyistä puuta. Päikki Prihan suunnittelemissa tekstiileissä on kotikutoista henkeä. Ja tiilistä muurattu saarnatuoli kieltämättä on vähän kuin tulisija. Sieltä kai sitten palavasti saarnataan.

Kaiken lämpöisen keskellä tammipuisella telineellä lepäävä kastemalja näyttää jäälohkareelta. Se on paksua, rosoista lasia.

Kastemalja telineineen on tuontitavaraa. Se on Balzar Beskow -nimisen ruotsalaisfirman valmistama, niin kuin kirkkosalin penkitkin. Astialla on miehekkäältä kalskahtava nimi: Matteus. Miksi juuri Matteus? Ilmeisesti siksi, että ilman evankelista Matteusta ei tarvittaisi kastemaljaakaan. Kastekäsky nimittäin löytyy Matteuksen evankeliumin lopusta.

Kastemaljaa käytetään muutaman kerran kuukaudessa. Vaikka se on kirkon henkilökunnalle tärkeä työväline, niin erityisen käyttäjäystävällinen se ei ole. Pohjassa ei ole tulppaa, josta kasteveden saisi kätevästi tyhjennettyä. Niinpä vahtimestari joutuu kantamaan painavan maljan sakastiin asti, jotta saa kaadettua vedet pois.


Länsimäen kirkko

Kerokuja 9

  • Vuonna 1986 valmistuneen punatiilisen rakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Alicja ja Paavo Sollamo.
  • Tarkkaan ottaen kyseessä on seurakuntatalo, mutta alusta asti rakennusta on kutsuttu kirkoksi. Kirkkona sitä myös käytetään: kirkkosalissa pidetään jumalanpalvelus joka sunnuntai.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.