Papista voi tulla illalla hieroja tai terapeutti
Pappi Jessica Högnabba on saanut sivutoimiluvan muutaman tunnin hierontaan viikossa. Kuva: Sirpa Päivinen

Pappi Jessica Högnabba on saanut sivutoimiluvan muutaman tunnin hierontaan viikossa. Kuva: Sirpa Päivinen

Papista voi tulla illalla hieroja tai terapeutti

Harva pappi vaihtaa alaa, mutta moni tekee toista työtä, jonka saa sovitettua papin vaihteleviin työaikoihin.

On perjantai-ilta. Jessica Högnabba hieroo asiakkaansa selkää. Sunnuntaina hän kastaa lapsen osaksi kristillistä seurakuntaa.

Högnabba työskentelee Helsingin seurakuntayhtymällä oppilaitospappina ja ruotsinkielisen työn koordinaattorina. Lisäksi hän hieroo ihmisiä muutaman tunnin viikossa. Miksi pappi hieroo?

– Kun aloin opiskella teologiaa, se tuntui tosi teoreettiselta. Halusin myös jotain konkreettista, Högnabba kertoo.

Hän opiskeli yhtä aikaa hierojaksi ja teologiksi. Sielunhoito kiinnosti, ja papin työt veivät lopulta voiton. Högnabba halusi ylläpitää myös hierojan taitojaan, mutta virassa olevalle papille se ei ole ilmoitusjuttu, vaan sivutoimilupaa pitää anoa.

– Luvan saaminen riippuu siitä, vaikuttaako sivutoimi papin työtehtäviin, selittää notaari Heikki Hämäläinen Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulista.

– Jos pappi haluaa pitää jumppapiiriä lauantaisin kahdestatoista kolmeen, se voi vaikuttaa työhön, koska lauantaipäivisin on usein kirkollisia toimituksia. Maanantaisin jumppapiiri voi olla mahdollinen, sillä se on usein papeilla vapaapäivä.

Myös satiiriohjelma YleLeaksissa näyttelevä kirkkoherra Teemu Laajasalo on joutunut anomaan sivutoimilupaa. Samoin Kampin kappelin toiminnanjohtaja Kenneth Koskinen, joka työskentelee myös hahmoterapeuttina.

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti joulukuussa, että papeille ja muille seurakuntien työntekijöille ja viranhaltijoille myönnetyistä sivutoimista luodaan selkeä hallintajärjestelmä. Samalla aletaan selvittää merkittäviä talouspäätöksiä tekevien ja heidän lähipiirinsä taloudellisia kytköksiä. Tähän mennessä sivutoimilupien tarpeesta kertominen on ollut seurakunnissa hajanaista, niitä on anottu vähän, eikä taloudellisia sidonnaisuuksia ole selvitelty.

Harva pappi vaihtaa alaa

Virassa olevia pappeja on Helsingissä pari sataa, ja aktiivisia sivutoimilupia kymmenkunta. Papit työskentelevät pääkaupunkiseudulla sivutoimisesti muun muassa työnohjaajana, taksikuskina ja taideterapeuttina.

– On jokunen tapaus, joissa pappi on siirtynyt terapeuttihommiin päätoimisesti, Hämäläinen kertoo.

Pappisliiton apulaistoiminnanjohtaja Merja Laaksamo kertoo, että pappeuden jättää koko liitossa alanvaihdon vuoksi vain yksi tai kaksi ihmistä vuodessa. Enemmän tehdään hyppyjä toiseen suuntaan. Papiksi on viime aikoina vihitty monia, joilla on takana toinen ura.

Näen ihmisen kokonaisuutena. Keho on sielun näkyvä osa, eikä aina ole selvää, kumpaan sattuu.

Kaksoisammatti ei Jessica Högnabban mukaan juuri herätä ihmisissä ihmetystä. Hieroessaan Högnabba ei toitota pappeuttaan eikä pappina sitä, että on myös hieroja.

– Ei se mikään salaisuus ole, mutta itsestä kertominen ei kuulu työn luonteeseen. Pidän ammatit erillään myös siksi, että raamit olisivat ihmisille selkeät ja turvalliset.

Högnabbasta töissä on paljon yhteistä: ihmisen kohtaaminen, auttaminen ja hetkessä oleminen. Sekä pappi että hieroja päästetään lähelle, ja luottamus pitää ansaita.

– Näen ihmisen kokonaisuutena. Keho on sielun näkyvä osa, eikä aina ole selvää, kumpaan sattuu, Högnabba sanoo.

Högnabba ei saa isoja lisätuloja hieronnasta. Työtunteja on vähän, ja keskustassa sijaitsevan toimitilan vuokra pitää maksaa.

Papin ja psykoterapeutin roolit ovat erilaiset

Malmin seurakunnassa työskentelee perheneuvonnan pastorina Pirjo Kettu. Hän tekee sivutoimisesti psykoterapeutin työtä. Psykoterapiakoulutus pyöri Ketun mielessä jo teologiaa opiskellessa.

– Psykoterapeuttisista valmiuksista on paljon apua myös seurakunnan perheneuvonnassa. Haluan ylläpitää ammattitaitoa, sillä eihän koulutusta ole järkeä hankkia, ellei sitä käytä, Kettu sanoo.

Sivutoimiluvan saatuaankaan Ketulla ei ole psykoterapeuttina toimimiseen vapaita käsiä. Työaika on rajattu noin neljään tuntiin viikossa, eikä terapiatyötä saa tehdä oman seurakunnan alueella. Seurakuntalaisille ei olisi reilua joutua kohtaamaan pappia kaksoisroolissa.

Pappi joutuu puhumaan paljon, psykoterapeutti taas on kuuntelija.

Papin ja psykoterapeutin roolit ovat Ketun mukaan erilaiset.

– Pappi joutuu puhumaan paljon, psykoterapeutti taas on kuuntelija. Terapiassa asiakas päättää, mistä puhutaan, ja minun tehtäväni terapeuttina on peilata niitä asioita kysymysten muodossa. Terapeuttina olen täysin ulkopuolinen, mutta seurakuntalaiset tuntevat minut, Kettu kuvailee.

"Terapiassa emme keskustele minusta"

Terapia-asiakkaiden suhtautumiseen ei Pirjo Ketusta vaikuta mitenkään se, että hän on myös pappi.

– Joku voi tietää, että olen kristitty tai pappi, mutta emme keskustele terapiassa minusta. Pappeuteni ei ole se syy, miksi ihmiset tulevat terapiavastaanotolleni, vaan esimerkiksi se, että olen erikoistunut tiettyihin kysymyksiin.

Psykoterapeutin työ on Ketun mielestä myös kristillisesti mielekästä. Toivon tuominen ahdistuneelle ihmiselle sopii hyvin hänelle.

Kettu ei kostu terapiatyöstä taloudellisesti paljoakaan. Viikkotunnit ovat vähäiset, ja työtilan vuokra pitää maksaa.

Entä haluaisiko Kettu jossain vaiheessa siirtyä enemmän psykoterapiapuolelle?

– Tällä hetkellä tämä on hyvä kombinaatio, mutta kyllä psykoterapiatyötä todella mielellään tekee.

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi