– Lihaa syöviä ja autoja rakastavia miehiä ei kirkon piireissä paljon näy, sanoo Henrik Wikström. Kuva: Sirpa Päivinen

Pappi Henrik Wikström ei halua elää liian varovasti

Agricola-liikkeen toiminnanjohtajan mielestä ihmiset ajattelevat liikaa sitä, mitä muut heistä ajattelevat.

• 15.04.2015 12:50
• Nina Riutta

Ei se heti ensi näkemältä tule mieleen, kun tapaa pastori Henrik Wikströmin, mutta hän sanoo olevansa ehdottomasti Isä Camillo -tyyppiä.

– En ymmärrä joidenkin ammattikuntani edustajien nillitystä työajoista tai iltalisistä. Tätä työtä ei voi ajatella ay-liikkeenä. Kyllä tässä on aika pitkälle kysymys apostolisesta kutsumuksesta.

Wikström työskentelee Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa. Hän on Mikael Agricolan kirkolla toimivan Agricola-liikkeen toiminnanjohtaja.

– Siellä voimme tehdä kirkon työtä tavallista vapaammin, kokeilla uutta ja olla vähän vanhasta organisaatiosta irti.

Henrik Wikströmistä piti tulla autonasentaja. Tai ihan alun alkaen hän epäili, tuleeko hänestä mitään.

– Jouduin pahoille teille ja alkoholi tuli kuvioihin mukaan. Koulu meni tosi huonosti.

Wikström touhusi jo 13-vuotiaana kavereiden kanssa erilaisten kaksipyöräisten ja autojen parissa.

– Menin sitten amikseen autopuolelle, mutta en jaksanut olla siellä. Vaihdoin töihin ja iltalukioon. Roikuin lukiossa vuosikausia. Jos on syrjäytyneen ihmisen psyyke, eihän sitä oikein missään viihdy. En ollut ilkeä, mutta olin epävarma.
 

Vaikka Wikström liikkui resuisissa piireissä, salaa hän oli kulttuuri-ihminen.

– Luin hirveästi, siis luin kirjallisuutta enkä vain Aku Ankkaa. Odotin myös aina Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen ilmestymistä.

– Olen aina ollut vähän sisällä ja vähän ulkona kaikissa kuvioissa, varmaan olen sellainen vieläkin.

Wikströmin lapsuuden perheessä oli viisi lasta ja vanhemmilla vaikeaa keskenään.

– Ei perheessämme ollut alkoholismia eikä mitään sellaista, varmaan vaan huono avioliitto ja rauhattomuutta. Koin kyllä olevani rakastettu.

Silti Wikströmistä tuntui, ettei hän koskaan selviydy elämästä.

– Kun ihminen kasvaa tietynlaisten vaikeuksien keskellä, niistä tulee osa itseä ja jossakin syvällä on perussärkynyt fiilis.

Myrskyisän nuoruuden jälkeen Henrik Wikström koki herätyksen klassisella tavalla, kun isosisko oli puhunut hänelle Jeesuksesta.

– Olin aina uskonut, että Jumala on olemassa, mutta en ollut miettinyt, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Yhden kesän olin Volvolla teollisuussiivoojana ja luin Raamattua aina, kun en ollut töissä.

Sinä kesänä Wikströmin maailmankuva muuttui.

– Jos ihminen ei ole saanut mistään otetta, ja sitten hän yhtäkkiä tajuaa, että taustalla on paljon suurempaa, eli Jumala, kyllä se muuttaa kaiken
 

Wikström otti Raamatun todesta ja alkoi rukoilla itselleen ammattia. Hän halusi lääkäriksi, mutta reitti ei auennut.

– Ajattelin, että opiskelen ensin sairaanhoitajaksi ja jatkan lääkäriksi. Pyrin sairaanhoitajaksi tosi monta kertaa, mutta sain totaaliset hylsyt aina.

Kerran Wikström oli ollut taas sairaanhoito-oppilaitoksen pääsykokeissa. Sieltä hän lähti suoraan mökille. Yöllä Wikström näki unen.

– Unessa Jumala sanoi, että hän voi kyllä tehdä minusta lääkärin, mutta hän haluaa, että minusta tulee pappi. Sanoin unessa, että tehdään sitten niin.

Wikström haki teologiseen tiedekuntaan ja pääsi. Tapahtumat ennen pyrkimistä antoivat Wikströmin kutsumukselle erityisen vakavuuden.

– En ole uskaltanut ajatella, että olisin itse valinnut työpaikkani. Tässä työssä ei olisi mitään järkeä, ellen uskoisi, että kysymys on isommasta missiosta kuin siitä, mikä on minulle tyydyttävin työpaikka.

Syrjäytymisestä Wikström ajattelee, että toisille vain käy niin.

– Ihmisille vain sattuu erilaisia juttuja riippuen siitä, miten heidän psyykeensä on rakentunut.

– Ne, joilla ei ole kovin paljon unelmia ja toiveita, pystyvät kyllä keskinkertaiseen elämään, mutta eivät he onnellisia ole. Monet alistuvat ja vetävät varovasti elämänsä läpi.

He haluavat Wikströmin mielestä vain selviytyä ja päästä kuivin jaloin pois täältä.

– Monet toteuttavat vallitsevaa tulkintaa hyvästä elämästä ja pelkäävät, että joku pitää heitä hölmönä, jos he poikkeavat siitä.

Kirkko ei nykyään Henrik Wikströmin mielestä oikein tiedä, mikä se on. Onko se valtion uskontoasioiden laitos vai oikeasti kristillinen kirkko?

– Kirkkoa kiinnostaa luonnonsuojelu ja Earth Hour, mutta sitä ei kiinnosta, miten me voisimme olla ihmisinä vapaita ja voimakkaita. Se, että keskitytään liiaksi maailman sisäisiin todellisuuksiin, typistää Jumalan järkyttävän pieneksi.

Wikströmin mielestä kirkon pitäisi auttaa ihmisiä tutustumaan ihmisyyden arvoitukseen ja siihen, mihin meidät on alun perin luotu ja mitä voisimme olla.

– Ihmisille ei tule voimaa siitä, että kirkko alkaa järjestää miekkailukursseja tai autonkorjausiltoja, vaan siitä, että ihmisen paikka universumissa selittyisi Jumalasta ja Jumalan perusideoista käsin.

Wikströmiä ärsyttää, että Jeesustakin brändätään. Jeesus on rock tai feministi tai milloin mitäkin.

– Ei Jumala taivu brändien alle. Jeesus ja ihmiskunta hänen mukanaan ovat alkuvoimaisempia kuin mitä länsimaalaistuminen on niistä tehnyt. Ihmisessä on enemmän voimaa ja intohimoa kuin keskimääräinen ylemmän keskiluokan kristillisyys on.

Jumalan olemassaoloa Wikström ei epäile, mutta päivittäin hän pohtii rakkautta. Että välittääkö Jeesus hänestä niin kuin hän itse välittää omista lapsistaan?

– Raamatusta haluaisin omistaa juuri sen kohdan, jossa Hyvä Paimen lähtee etsimään sitä yhtä lammasta. Jokainen aikuinenkin haluaisi päästä takaisin kotiin.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Tässä messu, joka sopisi vaikkapa Tavastialle

Ajankohtaista 25.10.2017

Argicolamessussa käytetään elokuvan ja konsertin elementtejä.

---