null Tässä messu, joka sopisi vaikkapa Tavastialle

– Agricolamessu ei yritä olla cool, koska hengelliset asiat eivät koskaan ole sitä, sanoo Henrik Wikström.

– Agricolamessu ei yritä olla cool, koska hengelliset asiat eivät koskaan ole sitä, sanoo Henrik Wikström.

Ajankohtaista

Tässä messu, joka sopisi vaikkapa Tavastialle

Argicolamessussa käytetään elokuvan ja konsertin elementtejä.

Äkkiseltään voisi luulla, että Agricolamessu liittyy keskiaikaan tai suomen kirjakieleen. Mutta Agricolamessu on Agricolamessu, koska sitä vietetään yleensä Helsingissä Mikael Agricolan kirkossa. Messun takana on Agricolaliike, jonka toiminnanjohtaja on pastori Henrik Wikström.

– Kymmenisen vuotta sitten Agricolan kirkolle tehtiin iso remontti, jonka jälkeen ideana oli saada kirkkoon uudenlaista toimintaa. Tällöin Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan työntekijöistä koottiin Agricolaliike ja uudentyyppinen messu alkoi muotoutua, Wikström kertoo.

Marraskuun alussa pastori Wikström joukkoineen tuo Agricolamessun Hämeenkylän kirkkoon. Reformaatioviikon 29.10.–5.11. kunniaksi järjestetään Vantaan kirkoissa joka päivä messu. Agricolamessu osuu torstaille.

– Akustiikan puolesta Agricolamessu toimii varmaan hyvin Hämeenkylän kirkossa. Toiveemme on, että tätä messua pidettäisiin joskus muuallakin kuin kirkossa, vaikkapa Tavastialla, haaveilee Wikström.

Uskon asiat menevät ensin tunteisiin

Tunnelman luomiseen Argicolamessussa käytetään elokuvan ja konsertin elementtejä. Messussa soittaa livebändi. Musiikin sovituksissa voi kuulla vaikutteita australialaisesta Hillsong-kirkosta. Liikkuva valo ja savukone kuuluvat kuvioon.

– Uskonasiat menevät ensin ihmisen tunnekeskukseen ja sen jälkeen usko rupeaa jäsentämään ihmisen todellisuutta ja koko maailmaa. Nykyajan ihmisen tunteet eivät aktivoidu normaalissa sunnuntaimessussa, Henrik Wikström toteaa.

Agricolamessu alkaa biiseillä, joihin jokainen voi yhtyä. Sanat näkyvät screeniltä. Sen jälkeen mennään juonnon kautta suoraan saarnaan. Messuun kuuluu synnintunnustusvideo ja ehtoollinen. Henrik Wikström toimii pappina: rukoilee, saarnaa sekä asettaa ja jakaa ehtoollisen. Raamattu ja julistus ovat keskeinen osa Agricolamessua.

– Nykyisin saarnaihanne on edelleen akateeminen, mutta minun saarnani ovat Raamatun todesta ottavaa opetusta. Usko on totta ja henkilökohtainen asia. Minulla on hyvin lapsenmielinen raamattukäsitys, mutta en ole lakihenkinen tai vakavamielinen. Siinä mielessä olen hyvin luterilainen. Vähän niin kuin Luther. Hän oli iloluontoinen persoona, mutta otti Raamatun tosissaan. Nämä eivät sulje toisiaan pois.

Nuoret vaivaantuvat sunnuntaimessussa

Henrik Wikström toimittaa myös perinteisiä sunnuntaimessuja. Tämä tuntuu hänestä aiempaa mielekkäämmältä.

– Sunnuntaimessussa on ikiaikaista historiaa ja saan siitä paljon. Sunnuntaimessulla on paikkansa, mutta koskaan ei tule aikaa, että nuoret ihmiset enää kiinnittyisivät siihen. Olen tehnyt rippikoulutyötä 19 vuotta. Sunnuntaimessu on nuorille liian omituinen ja sen symboliikka on heistä vaivaannuttavaa.

Dynaamisesta vaikutelmasta huolimatta Agricolamessu ei ole varsinaisesti nuorten messu, vaan Wikströmin mielestä vanhempien ihmisten kannattaa osallistua siihen tai käydä ainakin katsomassa.

– Agricolamessussa on messun turvallisuus. Siellä kukaan ei häiritse sinua, eikä kukaan ei tule väkisin kättelemään tai halaamaan. Tällä messulla on kirkon tuotetakuu niin, ettei siellä ole jotain tosi omituista, mutta voi kuitenkin odottaa kokevansa jotain erilaista kuin sunnuntaimessussa.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Kirkko on työntänyt Jumalan sivuun, väittää Agricolaliikkeen pappi Henrik Wikström

Hengellisyys

Henrik Wikströmin mukaan kirkko kieltäytyy keskustelemasta ihmisten isoista hengellisistä kysymyksistä: "Homma on mennyt aika voittopuolisesti hiilineutraaliusjuttuun."








Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.