Pieniruokainen ylellisyys
Sarjassa tarkastellaan 47-vuotiaan, osa-aikatyötä tekevän naisen ja hänen kahden kouluikäisen lapsensa arkea. Naisen nettopalkka on 900 euroa kuukaudessa, jonka lisäksi hän saa asumistukea ja lapsilisät.
”Minulla on auto. Tiedän, että se on monen mielestä ylellisyyttä, mutta minulle se on ehdoton juttu. Auto helpottaa lasten tuomista ja viemistä sekä kaupassa käyntiä. Vien aamulla toisen lapsen kouluun samalla, kun menen itse töihin. Erityislapseni vuoksi joudun myös käymään kaikenlaisissa neuvotteluissa eri puolilla kaupunkia. Bussiliput tuntuvat tosi kalliilta, seutulippukin maksaa neljä euroa.
Autoni on pieni ja vanha, mutta ostohetkellä se oli varsinainen löytö. Onneksi se on pieniruokainen. Kymmenellä eurolla ajan sata kilometriä. Nyt toinen peruutuspeili on vääntynyt ja toinen vilkku ei toimi. Pian pitäisi ostaa talvirenkaat. Auton vakuutus on maksettu entisen mieheni bonuspisteillä.
Missään sukulaisten luona tai kauempana emme ole käyneet moneen vuoteen. Olemme hakeneet tuettuja lomia, joita köyhille lapsiperheille myönnetään. Saatiin sellainen loma pohjoisen hiihtokeskukseen, mutta ei voitu ottaa sitä vastaan. Se kaatui matkoihin. Laskin, että meno omalla autolla olisi tullut halvimmaksi, mutta siihenkin olisi mennyt paljon rahaa ja aikaa ja erityislapseni kanssa niin pitkä matka autossa olisi ollut mahdoton.
Kerran olimme päiväristeilyllä. Olisi kivaa käydä vähän ulkomaillakin, mutta sitten olisi oltava passit lapsille. Risteilyt ovat vähän hankalia, kun siellä on niitä pelikoneita ja kaikkea. Se on sitten sitä, että anna äiti rahaa. Onhan se vähän itsensä kiusaamista, jos on varaa mennä lomalle, muttei voi tehdä siellä mitään.
Haaveilen etelänmatkasta. Olisi ihanaa päästä johonkin lämpimään.”
Jaa tämä artikkeli: