Teemu Laajasalon lapsuudenperheessä jouluun panostettiin huolellisesti, ja siksi hän aikuisiälläkin vaalii jouluperinteitä.
Piispa Teemu Laajasalo toivoo enemmän puhetta Jeesuksesta, koska kirkon yleiseettinen sanoma ”rohkaisee lähinnä omavanhurskauteen”
Jeesusta kiinnostivat pahantekijät paljon enemmän kuin hyväntekijät, sanoo Teemu Laajasalo.
Helsingin hiippakunnan piispan työhuoneessa on ikkunalaudalla sähkökynttelikkö. Se on piispan huoneen ainoa joulukoriste. Seinään nojaa puolen metrin korkuinen krusifiksi. Tuo latinalaisperäinen sana tarkoittaa ristiinnaulittua. Kristinuskon tärkein symboli on tuollainen risti.
Myös piispa Teemu Laajasalon kaulassa roikkuu risti. Se kimaltelee samalla lailla kuin rap-artistien raskastekoinen bling-bling. Piispan bling-bling sen sijaan heijastaa vallankäyttöä.
– Minähän olen taustaltani seurakuntapappi, Laajasalo sanoo.
Hän on juuri syönyt aamiaiseksi rasvaisen lihapiirakan ja vetää nyt maskin raosta zero-kokista. Seurakuntapappi on sellainen tavallisista tavallisin rivipappi, joka vihkii, kastaa ja siunaa hautaan. Siinä missä piispat pönöttävät etäisinä, seurakuntapapit tulevat ihmisten koteihin.
Sunnuntaisin seurakuntapapit toimittavat messuja. Juuri niihin Laajasalo viittaa. Hänellä on takanaan satoja messuja.
Nimenomaan seimen lapsessa me kohtaamme ihmiskasvoisen Jumalan.
– Seurakuntapappina minulla on muistoja kaikista mahdollisista kirkkopyhistä. Mutta tämä kulttuuri on joulun kulttuuri. Ei joku kynttilänpäivä tai helatorstai herätä ollenkaan samoja tunteita kuin joulu, Laajasalo sanoo.
Jo seurakuntapappivuosinaan Laajasalo antoi haastatteluja, joissa hän korosti, että kirkon tärkein tehtävä on puhua Jeesuksesta. Oltuaan piispana kaksi vuotta Laajasalo sanoi kirkon omien työntekijöiden viestintäpäivillä, että kirkko ei erotu puhumalla ilmastosta vaan Kristuksesta. Puhe ihastutti, mutta Laajasalo sai myös arvostelijoita.
Koronakurimuksessa Laajasalo kokee, että juuri tänä jouluna hänen on entistä enemmän puhuttava juuri Jeesuksesta. Hänen mielestään tämä aika ei kaipaa mitään niin paljon kuin armollisuutta ja rakkaudellisuutta.
– Ja nimenomaan seimen lapsessa me kohtaamme ihmiskasvoisen Jumalan, Laajasalo sanoo.
Jeesusta ei pitäisi siivota pois joulusta
Lapsena Teemu Laajasalo tarpoi isänsä kanssa aina joulun alla tuttavamiehen mailla Sipoon hangessa etsimässä joulukuusta.
– Se oli aina liian pitkä, jopa ehkä tahallaan väärin arvioitu. Kuusi tuotiin peräkärryllä kotiin, ja siinä isä sitten lähiössä pihamaalla sahasi sitä oikean mittaiseksi. Sitten haettiin varastosta kuusenkoristeita.
– Toinen tärkeä muisto on ylenpalttisen iso sika, jota isä paistoi.
Isä ja poika Laajasalo tekivät paljon asioita yhdessä. Jouluisin he tekivät vanhainkodin dementiaosastolle tervehdyskäynnin. Isä oli pukki ja Teemu viulua soittava tonttu.
– Perhe kävi usein joulukirkossa Puotilan kappelissa tai Vartiokylän kirkossa. Kotona myös puhuttiin, mitä joulu merkitsee. Tajusin lapsena, miten vahva sanoma joulussa on, ja sen myötä perinteiset joulunvalmistelut jäivät niin tärkeiksi muistoiksi, Laajasalo sanoo.
Onnellisen lapsuuden jälki näkyy siinä, että aikuisiälläkin Laajasalo on niin sanottu jouluihminen. Häntä harmittaa, että yhteiskunnasta on moniarvoisuuden nimissä siivottu joulusta pois sen varsinainen kristillinen sanoma.
Tällaisella 2 minuutin ja 40 sekunnin panostuksella joulu syntyy, vaikka sen eteen ei tekisi mitään muuta.
– Joissain päiväkodeissa ja kouluissa esitetään joululauluja, jotka on etukäteen tarkastettu, ettei niissä ole väärää eli kristillistä metafysiikkaa. Lopputulos itsessään ei kuitenkaan ole neutraali, koska näissäkin lauluissa lauletaan epämääräisestä tuonpuoleisuudesta, Laajasalo sanoo.
Hänen mielestään on sääli, jos joulun sanoma typistyy siihen, että saadaan rauhassa levätä läheisten kanssa.
– Ihminenhän voi levätä läheistensä kanssa vaikka tiistaina, Laajasalo sanoo.
Millainen joulunvietto Laajasalolle sitten kelpaa? Vastaus on yksinkertainen. Riittää, että joulupöydässä yhdellä on kännykkä.
– Jos kirjahyllyssä ei ole Raamattua, niin googlaamalla kuka tahansa saa jouluevankeliumin suoraan puhelimeensa. Vaikka kukaan ei ruokapöydässä sanoisi yhtään mitään, jouluevankeliumin ääneen lukeminen itsessään vie heti suoraan kristinuskon ytimeen. Tällaisella 2 minuutin ja 40 sekunnin panostuksella joulu syntyy, vaikka sen eteen ei tekisi mitään muuta.
– On helppo hymähdellä niille, jotka julkaisevat itsestään fitness-selfieitä, mutta sanallisissa moraaliselfieissä on kysymys täysin samasta asiasta, Laajasalo sanoo.
Kirkosta on tullut moralisti
Teemu Laajasalon mielestä tavalliselle ihmiselle kynnys Jeesus-puheisiin pitää asettaa mahdollisimman matalalle, mutta kirkolta hän vaatii enemmän kuin 2 minuuttia 40 sekuntia. Nyt tullaan siihen, miksi Laajasalo on koko pappisuransa aikana vieroksunut kirkkoa, joka brändää itseään yhteiskuntapoliittisena muutosvoimana.
– Jeesus todella on vapauttaja, joka tuo hyvää sanomaan kaikille maailman sorretuille. Kristinusko ihan oikeasti taistelee sortavia rakenteita vastaan. Tästä ei ole lupa tinkiä yhtään, Laajasalo sanoo.
Kysymys ei ole siitä, ettei Jeesuksesta puhuttaisi vaan siitä, miten puhutaan. Laajasalon mielestä on ymmärrettävää, että viestinnässään kirkko pyrkii pysäyttämään jäsenkadon poseeraamalla mahdollisimman edistyksellisenä ja suvaitsevana. Mutta jos kirkolla ei ole mitään muuta viestiä kuin sosiaalinen oikeudenmukaisuus tai muut sinänsä tärkeät asiat, koko juttu jää Laajasalon mielestä puolitiehen, koska silloin armosta itsestään tulee uusi vaatimus ja laki, jonka alle moni ihminen nääntyy.
Laajasalo toivoo, että käydessään joulupöytään perheet käyttäisivät pari minuuttia jouluevankeliumin lukemiseen ääneen vaikka kännykän ruudulta.
– Jos kristinuskon pääsanoma ei olekaan syntisen armahtaminen, kirkon yleiseettinen humanistinen sanoma rohkaisee lähinnä omavanhurskauteen ja moraaliseen ylpistymiseen. Sen varmin tuntomerkki on se, että ihmiset alkavat tehdä parannusta vain toistensa synneistä, Laajasalo sanoo.
Kirkon historia on täynnä lahkolaisesimerkkejä, joiden näivettävä yhteiselo on perustunut toisten kyttäämiseen ja hengelliseen väkivaltaan. Myös maallistuneen maailman moralistinen ilmapiiri voi johtaa vastaavanlaiseen henkiseen pahoinpitelyyn.
– Tämä aika esittää niin kovia moraalisia vaatimuksia, että sen taakan alla ihminen jää yksin, Laajasalo sanoo.
Kuvaavaa hänen mielestään on, että nykyisessä somemaailmassa ihmiset joutuvat hakemaan itselleen hyväksyntää esittelemällä sosiaalisessa mediassa lihaksista vartaloaan tai moraalisia onnistumisiaan.
– On helppo hymähdellä niille, jotka julkaisevat itsestään fitness-selfieitä, mutta sanallisissa moraaliselfieissä on kysymys täysin samasta asiasta, Laajasalo sanoo.
Tässä kilpailussa kirkko koettaa esiintyä etulinjassa, vaikka usein se on pelkkä kumiseva kaikukoppa ajan hengelle.
Sitä paitsi 2020-luvun kapitalismissa joka ikisen yrityksen elinehto on vakuuttaa kuluttajille omaa eettisyyttään.
– Ei pelkästään järjestöissä, vaan kaikissa liikealan yrityksissäkin moraali on elintärkeää markkinointiviestintää. Tässä kilpailussa kirkko koettaa esiintyä etulinjassa, vaikka usein se on pelkkä kumiseva kaikukoppa ajan hengelle.
Laajasalon mielestä kirkon viime vuosien poliittinen herääminen on lisännyt moralismia, joka hänen mukaansa näkyy selvästi varsinkin herännäisyyden eli körttiläisyyden piirissä. Laajasalo arvostaa herännäisyyden avarakatseisuutta mutta näkee liikkeessä myös ongelmia.
– En voi olla kiinnittämättä huomiota herännäisyyden alttiuteen politisoitua. 1930-luvulla körteissä oli fasisteja, mutta 2020-luvulla heidän joukossaan onkin punavihreitä aktivisteja. Tuntuu siltä, että herännäisyydessä sisältö täyttyy usein maallisella ideologialla. Sama ilmiö näkyy entisissä viidesläisissä, joiden taivaskaipuu on valjuuntunut, mutta ahdasmielisyys sen sijaan säilynyt kirkkaana. Mielestäni nämä ovat huolestuttavia merkkejä siitä, että evankeliumi kääntyykin uudeksi laiksi, Laajasalo pohtii.
– Usein sanotaan, että kirkko on kulttuurin ja yhteiskunnan vastavoima. Tämä vastavoima on totta vasta, kun kirkko rakastaa niitäkin, joita kukaan muu ei rakasta. Jeesusta kiinnosti pahantekijät paljon enemmän kuin hyväntekijät.
Jeesus ei ollut kiinnostunut hyvistä vaan epäonnistuneista ihmisistä, uskoo Teemu Laajasalo.
Sörkan vankilan hartaus asettaa piispan omalle paikalleen
Jouluaattoaamuna Teemu Laajasalo pukee taas violetin paidan ja laittaa kaulaansa kultaisen piispanristin. Tuon nimenomaisen ristin valmisti kultasepänliike Westerback vuonna 1959. Se tehtiin varta vasten juuri perustetun hiippakunnan ensimmäiselle piispalle Martti Simojoelle.
Laajasalo on seitsemäs pappi, joka työkseen ripustaa tuon ristin kaulalleen.
1950-luvun lopussa piispanristi oli hyvin voimakas vallan symboli. Siitä lähtien kirkko on jokaisen seitsemän Helsingin piispan aikana menettänyt otettaan yhteiskunnasta. Jos piispanristi siis enää symboloi valtaa, sen vallan täytyy olla muunlaista kuin yhteiskunnallispoliittista valtaa.
Jeesus voi vapauttaa kaikista mielen kahleista, vaikka ihminen ei pääsisi koskaan neljän seinän ulkopuolelle.
Laajasalolla on tästä käsitys. Aattoaamuna hän nimittäin ripustaa tuon ristin kaulalleen mennäkseen vankilaan.
– Piispan aattohartaus Sörkan vankilassa on ikivanha perinne Helsingissä. Joulun alla käyn toki muissakin vankiloissa. Ne ovat minulle erittäin tärkeitä hartaushetkiä. Niissä tilanteissa on paljon surua ja iloa, ja siinä ympäristössä puhe armosta ja syntien anteeksisaamisesta saa eri ulottuvuuden kuin normaalielämässä, Laajasalo sanoo.
Vankilassa piispanristin edustama valta on ennen kaikkea hengellistä valtaa. Se valta ei noudata maallisen vallan logiikkaa, sillä Jeesuksen ohjeen mukaan sen, joka tahtoo olla suurin, täytyy itse palvella muita. Vankilassa piispan on helppo pitää puheita.
Laajasalo uskoo, että Jeesus tarjoaa sellaista vapautta, jota mikään voima maailmassa ei voi tarjota.
– Jouluevankeliumi kertoo Jeesus-lapsesta, joka on maailman Vapahtaja. Vankilassa jokainen ymmärtää, kun puhutaan siitä, että kahleet katkaistakoon ja vangit päästettäköön vapauteen, Laajasalo sanoo.
Hänen mukaansa Jeesuksen tarjoama vapaus on toisenlaista vapautta kuin se, mitä tämä maailma tarjoaa.
– Jeesus voi vapauttaa kaikista mielen kahleista, vaikka ihminen ei pääsisi koskaan neljän seinän ulkopuolelle. Tämän voi ymmärtää vain sitä kautta, kun Jeesus sanoo, että minä olen ylösnousemus ja elämä. Kaiken ydin on siinä, että Jeesus rakastaa meitä ja taluttaa meidät tämän maailman suruista taivaan iloon.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Joulun lapsi lahjoittaa jokaiselle ihmiselle vapauden”, kirjoittaa piispa Teemu Laajasalo
HengellisyysJoululaulun sanat ”pääskööt vangit vankilastaan” eivät ole ensisijaisesti kriminologinen linjaus tai sosiaalipoliittinen julistus.
