null Punavuoren varpunen saa miehetkin itkemään

Värikäs persoona. Tia Cohen haluaa olla keikoilla vuorovaikutuksessa kuulijoiden kanssa.

Värikäs persoona. Tia Cohen haluaa olla keikoilla vuorovaikutuksessa kuulijoiden kanssa.

Hyvä elämä

Punavuoren varpunen saa miehetkin itkemään

Edith Piafia laulavan Tia Cohenin tie on johtanut yleisestä käymälästä isoille estradeille.

Maailmankuulu ranskalaislaulaja Edith Piaf ilmaantui Tia Cohenin elämään jo varhain. Tia hämmästytti vanhempansa esittämällä kolmevuotiaana Piafin chansoneja, joista suurin osa kertoo rakkaudesta. Cohen myös julisti nuorena, että jonain päivänä hän ryhtyy laulamaan Piafia ja pelastamaan sillä tavalla maailmaa.

Viisi vuotta sitten Cohen alkoi toteuttaa unelmaansa laulamalla Piafin kappaleita punavuorelaisessa karaokebaarissa, joka sijaitsee Alvar Aallon suunnittelemassa entisessä yleisessä wc:ssä.

– Eräänä päivänä minua kuunnellut Lilu Nissinen, K-50-diskon perustaja, kysyi, lähtisinkö esiintymään Rööperifestille. Etsin säestäjiksi hanuristin ja kitaristin, ja niin keikkailu lähti käyntiin kuin puolivahingossa, Cohen selvittää.

Tärkeänä ponnahduslautana oli olutkuppila Punavuoren Ahven, jossa Cohen esiintyi kerran kuussa kahden vuoden ajan. Tuolloin hän sai lempinimen Punavuoren varpunen, joka viittaa 142-senttisen Piafin lempinimeen Pariisin pikku varpunen.

Pikku hiljaa keikat lisääntyivät. Cohen on ollut mukana myös Pepe Willbergin 50-vuotisjuhlakiertueella ja Riku Niemi Orchestran kesäkiertueella.

– Olen nauranut sitä, miten tieni on johtanut yleisestä käymälästä isoille estradeille, Cohen toteaa.
 

Edith Piafin chansonit koskettavat syvälle sieluun, vaikka niiden stoorit ovat rankkoja.”
 

Kappaleiden omaksumisessa lapsena Tia Cohenia auttoi se, että hän asui Pariisissa ja osasi kieltä ranskalaisen isän tyttärenä.

– Edith Piafin chansonit koskettavat syvälle sieluun, vaikka niiden stoorit ovat rankkoja. Lauluthan kertovat Piafin omasta elämästä, joka oli traaginen köyhistä kotioloista lähtien.

Cohenilla on nykyään oma bändi, ja se koostuu kovatasoisista ammattimuusikoista. Bändiä johtaa hänen serkkunsa, kitaristi Tuomas Väinölä. Cohen esiintyy yhtyeensä kanssa marraskuusta lähtien Teatteri Forumissa erityisellä juhlaohjelmistolla, koska tänä vuonna on kulunut sata vuotta Piafin syntymästä.

– En halua olla mikään Piaf-kopio, vaan sävelmät on sovitettu persoonalleni sopiviksi. Haluan myös tuoda esityksiin visuaalisuutta, palan Pariisia, Cohen kertoo.

100-vuotisjuhlakonsertteihin sisältyy multimediaesitys Piafin elämästä, taideteoksia pöydissä ja ranskalaista ruokaa. Laulaja yrittää myös avata suomeksi ranskankielisiä sanoituksia.

– Haluan aina keikoilla olla vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Ihmiset yleensä herkistyvät kuullessaan laulujani. Miehetkin itkevät konserteissani.

Seuraavan kerran Cohenia voi kuunnella Alzheimer-yhdistyksen hyväntekeväisyyskonsertissa Tuomiokirkossa ensi sunnuntaina.
 

En halua olla mikään Piaf-kopio, vaan sävelmät on sovitettu persoonalleni sopiviksi. Haluan myös tuoda esityksiin visuaalisuutta, palan Pariisia.”


Laulaja muutti perheensä kanssa Suomeen kymmenvuotiaana. Tuolloin huonosti suomea puhuneen tytön oli vaikea sopeutua vieraalta tuntuneeseen kulttuuriin.

Kieli kuitenkin alkoi sujua, ja eläväinen nuori päätti ryhtyä tv-juontajaksi. Hän paineli kysymään töitä MTV3:n nuorten ohjelmasta Jyrkistä ja onnistui pääsemään taustajuontajaksi. Sen jälkeen hän työskenteli vuosia median sekatyöläisenä.

Kun laulukeikkaa on vähemmän, kohta nelikymppinen Cohen tekee työtä perheensä yrityksessä. Hän haluaisi kuitenkin toimia kokopäiväisenä laulajana, minkä vuoksi hän etsii uutta ohjelmistoa.

– Olen menossa Pariisiin Charles Aznavourin konserttiin. Hänen musiikkiaan tulee lähiaikoina myös ohjelmistooni.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.