Raamattu tutuksi taiteilemalla
– Siveltimien lisäksi käytämme maalaamisessa muun muassa hammas­harjaa, Arja Arasmo kertoo.

– Siveltimien lisäksi käytämme maalaamisessa muun muassa hammas­harjaa, Arja Arasmo kertoo.

Raamattu tutuksi taiteilemalla

Arja Arasmo haluaa ohjata kuvataiteista kiinnostuneita.

Arja Arasmo on pitänyt kuvataiteista pienestä pitäen, mutta harrastus siitä hänelle tuli vasta aikuisena, kun hän asui miehensä työn takia Kaakkois-Aasiassa.

– Löysin kotikaupungistamme Vientianesta naisten silkkimaalausryhmän, johon liityin heti. Pidimme näyttelynkin.

Vientianessa asuessaan Arasmo rukoili, että hän tapaisi jonkun, joka voisi opettaa hänelle enemmän piirtämistä ja maalaamista.

– Pian tämän jälkeen ihan sattumalta osuin kiinalaisen taidemaalarin galleriaan. Taiteilija kertoi olevansa yliopistotason kuvataideopettaja, joka halusi omistautua enemmän maalaamiselle. Pääsin hänen oppilaakseen.

Suomeen palattuaan luokanopettaja Arasmo suoritti Taideteollisessa korkeakoulussa kuvataidekasvatuksen kursseja.

– Olen opiskellut myös avoimen korkeakoulun puolella ja suorittanut perus-, aine- ja syventäviä opintoja. Pidän ehkä eniten sarjakuvien piirtämisestä, koska siihen liittyy niin selkeästi tarinallisuus.

Arasmo on toiminut seurakuntien vapaaehtoistyössä yli 30 vuotta. Seuraavaksi hän alkaa ohjata Raamattu ja kuvataide -ryhmää Myyrmäen kirkolla.

– Seurakunnissa musiikki on paljon esillä, mutta kuvallisesti suuntautuneet ihmiset jäävät hieman paitsioon. Haluan tarjota heille jotain.

Ryhmän kokoontuessa Arasmo alustaa ensin lyhyesti jostain Raamatun aiheesta tai kertomuksesta. Tämän jälkeen hän neuvoo, kuinka aihetta voi työstää.

– Käytämme vesiliukoisia materiaaleja kuten vesi- ja peitevärejä. Meillä on myös puuvärejä ja pullotusseja.

Raamattu ja kuvataide -ryhmään voi mennä, vaikka ei olisi aikaisemmin maalannut tai piirtänyt. Aikaisempaa tietämystä Raamatustakaan ei tarvita. Kiinnostus ja halu kokeilla jotain uutta riittää.

– Mutta ehkä voin antaa jotain uutta myös sellaisille, jotka ovat harrastaneet kuvataidetta kauan.

Kurssilla voi tehdä raamattuaiheisia tauluja vaikka oman kodin sisustusta ajatellen. Omista töistään voi halutessaan teettää myöhemmin mukeja, avaimenperiä tai kasseja.


Raamattu ja kuvataide -ryhmä la 30.8. klo 13–16 Myyrmäen kirkon nuorisotilassa, Uomatie 1. Seuraavat kokoontumiset 27.9., 25.10. ja 22.11. Ohjaajana Arja Arasmo.
 

Jaa tämä artikkeli: