Taukojumppaa! Otso, Noa, Axel, Oula, Aadel, Pihla ja Julia leikkivät laulaen Taimi Koiviston (vas.) kanssa. Kuva: Jukka Granstrom

Hyvä elämä

Rattoisat rutiinit rytmittävät päiväkerholaisten menoa

Se on harrasta hommaa, kun lampaalle jalkoja asennetaan. Espoolaiselta Pallokerho-ryhmältä se onnistuu helposti.

01.10.2015 12:20
Elina Raunio

Kauklahden kappelin pihaan pelmahtelee metrin mittaista väkeä saattajineen. Alkamassa on Pallokerhon kokoontuminen. 4- ja 5-vuotiaat seurakunnan päiväkerholaiset ovat keksineet ryhmän nimen ihan itse.

Kaksivuotias Aukusti kiskoo äitiään määrätietoisesti kädestä kohti aivan tiettyä ulko-ovea.

"Nyt ei olla Aukusti menossa muskariin. Saatetaan Serafiina päiväkerhoon ja lähdetään me sitten muihin hommiin", selvittää äiti, Mirka Keski-Rekilä.

Pieni mies näyttää hetken myrtyneeltä, mutta suostuu osaansa. Isonsiskon päiväkerhon eteisaulakin on tuttu paikka.

"Vanhin lapsemme on jo esikoulussa, mutta myös hän kävi aikansa seurakunnan päiväkerhoa. Nyt

Heippa, nähdään pian! Mirka Keski-Rekilä saattaa tyttärensä päiväkerhoon. Kuva: Jukka Granstrom

on Serafiinan vuoro. Kun Aukusti täyttää kolme, hänkin voisi aloittaa kerhon, mutta minä palaan työelämään ja tämä parivaljakko menee päiväkotiin", Keski-Rekilä huokaa haikeana.

Perhe osoittautuu seurakunnan toiminnan suurkuluttajiksi. Serafiina käy kahdesti viikossa päiväkerhossa, ja muskariharrastuksen lisäksi kappelille vetää viikoittainen perhekerho.

"Toissapäivänä paistettiin nakkeja perhekerhossa tuossa pihalla. Tännehän tulee kuin toiseen kotiinsa", Keski-Rekilä sanoo.

"Sitä jaksan kyllä ihmetellä, miten yhdeksän lapsen ryhmässä on aina niin rauhallista. Se poikkeaa lapsiperheen kotiarjesta!"

Lapset rakastavat rutiinia

Rauhaisan rinnakkaiselon syy pallokerholaisten kesken selviää, kun kolmetuntista kokoontumista seuraa. Taikasana on rutiini.

"Meillä on vakiintunut järjestys kaikelle ohjelmalle", ohjaaja Taimi Koivisto selittää.

"Ensin kokoonnutaan alkupiiriin, sen jälkeen leikitään ja askarrellaan, sitten syödään eväät ja lopuksi vähän ulkoillaan. Kun lapset tietävät, mitä tuleman pitää, he ovat tyytyväisiä."

Pallokerholaisille homma tuntuu tosiaan olevan pläkkiselvää. Kun penkit asetetaan U-muotoon pienen alttarin eteen, tenavat rauhoittuvat paikoilleen ihmeen nopeasti.

Seuraa työnjako. Serafiina saa laittaa seinäkalenteriin tätä päivää kuvaavia tunnuksia, kuten kumisaappaat. Axel on kynttilänsytytysvuorossa, mutta ennen kuin siihen vaiheeseen päästään, Axel, Oula, Noa, Otso, Julia, Aadel, Pihla, Serafiina ja Eva pääsevät paimenen hommiin.

Lampaalle jalat. Jenni Nieminen ja Otso tekevät ne yhdessä. Kuva: Jukka Granstrom

"Lampaat, joissa on jokaisen oma nimi, ovat juosseet tuolta ikkunalaudalta pois. Jokainen saa nyt vuorollaan mennä etsimään omansa", Taimi Koivisto sanoo.

Kaikki paperilampaat löytyvät. Seuraavaksi jokainen saa tutkia oikealla villalla huovutettua lammashahmoa.

”Lammas on höttöä”, päättelee Axel.

Porukassa on myös oikeita, eläviä lampaita tavanneita. Muun muassa Oula on jopa syöttänyt lampaita ja tietää, mitkä ovat kyseisen eläimen vihollisia:

”Piikkikukat ja piikkikasvit.”

Koko porukka on yhtä mieltä siitä että lampaat haisevat pahalle. Tai ainakin niiden villa.

Missä muka on vuori?

Lammasteema jatkuu kynttilähetkessä. Sen aikana Taimi Koivisto kertoo paimenesta ja kadonneesta lampaasta.

Kun hän näyttää pienten hahmojen avulla, miten paimen lähtee viemään laumaa niityille ja vuorille, tulee penkiltä heti tiedustelu, missä on vuori. Kerhohuoneessa sellaista ei tosiaankaan näy.

Kauniit helmet. Serafina ja Eva ovat ystävykset. Kuva: Jukka Grandström

”Tämän ikäisille lapsille kaikki on konkreettista ja reaaliaikaista. Nelivuotiaille täytyy kertoa asiat nelivuotiaiden normaalin kehitysvaiheen mukaisesti”, tietää Koivisto yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella.

”Lapset kyselevät, missä Jumala asuu tai missä Jumala näkyy. Kysymyksiä tulee ihan mistä aiheesta tahansa ja milloin tahansa. Jos me kysymme lapsilta mitä tahansa uskontoon liittyvää, vakiovastaus on Jeesus. He ovat päätelleet, että Jeesuksella on tekemistä yhden jos toisenkin asian kanssa.”

Noa täyttää viisi vuotta

Koiviston työparina on ollut kolme vuotta Jenni Nieminen. Hänen mielestään Taivaan Isästä kertomisen lisäksi työn parasta antia on monen ikäisten ihmisten tapaaminen.

”Lasten vanhempien kanssa tulee juteltua joskus pitkäänkin, ja perhekerhoissa erityisesti”, Nieminen sanoo, ja kumartuu auttamaan lapsia askartelutyössään.

Pallokerhon kokouksen loppuhuipennuksena on tänään synttärit. Noa täyttää viisi vuotta. Sankarille lauletaan onnittelulaulu ja ojennetaan runolla varustettu kortti. Kerhopäivä päättyy keksien ja pehmeiden hedelmäkarkkien suomaan nautintoon.

Päiväkerho täyttää 70 vuotta

70-vuotiasta päiväkerhoa juhlitaan seurakunnissa 2015–2016, mutta erityisesti Mikkelinpäivänä 4.10.

Päiväkerhot on tarkoitettu 3–5 -vuotiaille. Ryhmät kokoontuvat 1–3 kertaa viikossa, muutaman tunnin kerrallaan.

Ensimmäinen päiväkerho aloitti Turussa 1945. Espoossa ja Kauniaisissa aloitettiin 1960-luvulla.

Vuonna 2014 Espoossa ja Kauniaisissa oli 1310 päiväkerholaista 97 eri ryhmässä. Koko Suomessa 23 prosenttia ikäluokasta osallistuu päiväkerhoon.

Päiväkerhon lisäksi kirkon varhaiskasvatus tarjoaa perhekerhoja, muskareita, pyhäkouluja, leirejä ja muuta perhetoimintaa.

Toiminta on lapsilähtöistä: lapsi saa olla aktiivinen ja luova toimija.

Lastenohjaajat ovat kasvatuksen ammattilaisia ja toiminta on perheille edullista.

Kerhotätejä moikataan vielä aikuisenakin

70-vuotiasta päiväkerhoa juhlitaan koko kirkossa. Lapsen hyvä on keskeistä kaikessa seurakuntien varhaiskasvatuksessa.

Kirkon ensimmäinen päiväkerho aloitti toimintansa Turussa syksyllä 1945. Espoossa päiväkerhotyötä käynnistettiin 1960-luvun loppupuolella ja seuraavalla vuosikymmenellä toiminta vakiintui. Viime vuonna Suomessa oli yli 40 000 päiväkerholaista, mikä on noin neljännes ikäluokasta. Espoossa päiväkerhoon osallistuu toista tuhatta lasta ja ryhmiä on lähes sata.

Päiväkerhosta on vuosikymmenten aikana versonut kokonainen kirkon varhaiskasvatuksen puu. Nyt päiväkerhon rinnalla kukoistavat seurakuntien perhekerhot ja muskarit, vauvakahvilat ja monipuolinen perhetyö.

Espoon seurakuntien kasvatuksen pastori Paula Enckell kertoo, että päiväkerhojen asema on Espoossa vakaa, vaikka kävijämäärät ovat jonkin verran laskeneet.

”Sillä on merkitystä, että kerhot ovat laadukkaita, mutta edullisia. Kaikki ohjaajat ovat ammattilaisia ja kerhoissa on aina kaksi aikuista. Ryhmäkoko ei myöskään kasva liian isoksi”, Paula Enckell sanoo.

Päiväkerhossa lapsi saa näkyä ja kuulua ja olla sellaisena kuin on, kokonaisena ihmisenä”

Tutkimusten mukaan päiväkerho jättää lapselle hyvän kokemuksen. Lähes poikkeuksetta päiväkerhoa käyneet aikuiset sanovat, että kerhoaika on ollut merkittävää. Enckellin mukaan myös lastenohjaajille jää hyviä muistoja entisistä kerholaisista. Hän tietää, että kerhotätejä moikataan vielä aikuisenakin.

Varhaiskasvatuksen arvot ja toimintatavat on Espoossa määritelty yhdessä ja seurakunnat toimivat niiden mukaisesti. Paula Enckell nostaa tärkeimmäksi arvoksi lapsilähtöisyyden. Se tarkoittaa, että toimitaan lapsen ehdoilla ja lasta kuunnellen.

”Päiväkerhossa lapsi saa näkyä ja kuulua ja olla sellaisena kuin on, kokonaisena ihmisenä”, Paula Enckell sanoo.

Päiväkerhoon kuuluu luonnollisena osana myös hengellisyys. Siinäkin edetään lapsen ehdoilla: lapsi saa turvallisesti etsiä ja kokea omaa uskoaan. Enckell ajattelee, että kerhojen hengellinen anti on kuin siemen, joka kasvaa ilon ja yhdessä tekemisen myötä.

Muista varhaiskasvatuksen muodoista suosittuja ovat perhekerhot, muskarit ja erilaiset leirit.

”Perheet tuntuvat pitävän erityisesti perhekerhoista, joihin voi piipahtaa oman aikataulunsa mukaan. Vertaistuki ja joustavuus ovat valtavan tärkeitä asioita pienten lasten vanhemmille.”

Päiväkerhoa ja kirkon monimuotoista varhaiskasvatusta juhlitaan kerhokaudella 2015–16 teemalla ”Pieni on suurin”. Espoossa ja Kauniaisissa on Mikkelinpäivänä, lasten ja enkelien sunnuntaina, useita perhemessuja ja muita tapahtumia, jossa päiväkerhotyö on esillä.