Reiluinta olisi jättää ulkomaanmatkat tekemättä, Julia Jänis!

Reiluinta olisi jättää ulkomaanmatkat tekemättä, Julia Jänis!

Reilun matkailun yhdistyksen puheenjohtajan Julia Jäniksen mielestä ekologisen matkailun pitäisi olla helppoa.

Kaikkein reiluinta olisi jättää lomamatkat ulkomaille tekemättä.

– Matkailun tuottamista kasvihuonepäästöistä kolme neljäsosaa tulee liikkumisesta, tästä valtaosa lentämisestä. Junalla matkustaminen on ekologista. Suomesta pääsee junalla jopa Thaimaahan.

Ei ole oikein matkustaa maihin, joissa on ihmisoikeusongelmia.

– Ihmisoikeusrikkomuksia on monenlaisia, ja niitä tapahtuu Suomessakin. Jos matkustaa diktatuurimaahan, tulisi miettiä kenen omistamia palveluita käyttää, ettei raha mene esimerkiksi diktatuurin omistamalle hotelliketjulle.

– Turisti voi antaa poliittisen sorron alla eläville toivoa ja toimia yhteytenä ulkomaailmaan. Viestinviejänä täytyy olla tarkka, ettei vaikeuta sorrettujen elämää entisestään.

All inclusive -matkat ovat kohtalokkaita paikallisille yrittäjille.

– Pitää paikkansa. All inclusive -matkojen ideana on, että turisti viettää mahdollisimman paljon aikaa hotellin alueella. Voi olla, että hotellin kaikki ruoka ja osa henkilökunnastakin tuodaan ulkomailta. Vastuullisesti toimivia all inclusive -hotellejakin on, mutta ne ovat harvinaisia.

Matkailusta ja matkojen suunnittelusta tulee stressaavaa, jos pitää jatkuvasti miettiä lomansa vaikutuksia ympäristöön ja lomakohteen paikallisväestön elämään.

– Joidenkin mielestä ympäristöasiat pitäisi saada unohtaa lomalla. Matkailupalveluiden tarjoajien tulisi tehdä ekologisesta matkailusta helppoa. Silloin turistin ei tarvitsisi miettiä egyptiläisessä hotellissa, mihin hän laittaa banaaninkuoren.

Lomalla on luksusta lotrata suihkussa.

– Matkailija voi käyttää vuorokaudessa kymmenen kertaa enemmän vettä kuin paikallinen asukas. Esimerkiksi Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä vedestä on huutava pula.

Matkailu avartaa.

– Enimmäkseen kyllä, mutta tämä vaatii vastaanottavaista asennetta. Jos vedetään porukalla viikko alkoholia histo­rial­lisessa kreikkalaiskohteessa, voi miettiä, olisiko saman voinut tehdä vaikka Tallinnan laivalla. All inclusive -kohteessa voi syödä samoja ruokia kuin kotona ja tavata muita turisteja. Ehkä se rentouttaa, mutta ei välttämättä avarra.

Jaa tämä artikkeli: