null Rekolan kirkkoherra siirtyy toisiin tehtäviin

Rekolan kirkosta on tullut Mikko Matikaiselle kotikirkko, jossa käymistä hän aikoo jatkaa, vaikka työpaikka vaihtuukin.

Rekolan kirkosta on tullut Mikko Matikaiselle kotikirkko, jossa käymistä hän aikoo jatkaa, vaikka työpaikka vaihtuukin.

Rekolan kirkkoherra siirtyy toisiin tehtäviin

Vaikeat selkävaivat pakottivat Mikko Matikaisen hiljentämään työtahtia.

Rekolan kirkkoherra Mikko Matikainen jättää työnsä ja siirtyy Kansan Raamattuseuran palvelukseen koulutustehtäviin. Syynä ovat selkävaivat, joiden vuoksi Matikainen leikattiin marraskuussa. Hän palasi puolipäiväisesti töihin maaliskuussa. Sitten tuli pieni peltikolari autoa peruuttaessa, ja selän tervekin puoli alkoi oireilla.

– Toiveissa on, että uutta leikkausta ei tarvita ja välilevytyrä paranee liikunnalla ja kuntoutuksella. Mutta kirkkoherran työssä vaadittavaa istumista selkäni ei nyt kestä, Matikainen kertoo.

– Vaikka kuntoutuisinkin hyvin, tähän työhön kuuluu niin paljon kokouksissa ja koneen ääressä istumista, että riski selkävaivojen toistumiseen on liian iso. Minulla on vain yksi elämä, ja sen pohjalta tein ratkaisuni.

Matikainen tähdentää, että hän lähtee valoisin mielin ja kiitollisena kuluneista vuosista.

– En löydä mitään syytä olla katkera sairaudestani. Koen, että Jumala on antanut rauhaa, sillä en ole pelännyt, vaikka kivut ovat välillä olleet hirveät. Jouduin opettelemaan uudestaan kävelemään, kun oikean jalan hermosto oli vaurioitunut.

Sairaus on opettanut hänelle myötätuntoa toisten kärsimystä kohtaan ja pienistä asioista iloitsemista.

– Kävelen, hengitän, on kevät. Kärsimyksiä ei kukaan meistä voi välttää. Emme voi hallita elämää, mutta voimme valita, kenen kanssa elämän vaikeudet kohtaamme. Jeesuksen kanssa on turvallista.

Näillä näkymin Mikko Matikaisen viimeinen työpäivä Rekolassa on 26.5. Kesäloman jälkeen elokuussa hän aloittaa Kansan Raamattuseurassa. Lopullisen irtisanoutumisen ajankohta selvinnee ennen joulua. Vs. kirkkoherrana toimii Marja-Liisa Malmi.

Kun Matikainen 8.9. pitää lähtösaarnansa, sitä voi todennäköisesti seurata myös internetissä, sillä Rekolan Pyhän Andreaan kirkkoon asennetaan ennen kesää nettikamerajärjestelmä. Pilottihanke on Matikaisen ideoima.

Matikainen on työskennellyt Rekolan kirkkoherrana vajaat kuusi vuotta. Raskainta työssä on ollut vastuu seurakunnan niukkenevasta taloudesta. Leikkauksia on jouduttu tekemään koko sen ajan, kun hän on ollut seurakunnan johdossa. Lähiaikoina on päätettävä, karsitaanko tiloja vai jätetäänkö ehkä virkoja täyttämättä.

– Jos seurakunnassamme olisi 1100–1200 jäsentä enemmän, tällaisia ei tarvitsisi niin paljon miettiä. Kerhot voisivat toimia nykyiseen tapaan ja diakoniatyössä pystyisimme vastaamaan ihmisten akuuttiin hätään, Matikainen laskeskelee.

Hän toivookin alueen asukkaita tekemään valinnan hyvän puolesta välinpitämättömyyttä vastaan.

– Ei kannata miettiä sitä, uskotko niin kuin kirkko opettaa tai ylipäätään ollenkaan. Vaikka itse et kaipaisi kirkolta mitään, joku toinen saa kirkollisveroeuroillasi jotakin, jota hän kipeästi tarvitsee. Ja kun elämässäsi tulee tilanne, jossa tarvitset armoa tai haluat jakaa hyvää eteenpäin, seurakunnassa on tilaa sinulle.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.