null Retkivideo: Hakunilan temppeli

Hyvä elämä

Retkivideo: Hakunilan temppeli

Valomerkin tutkimusretket pääkaupunkiseudun mysteeripaikkoihin jatkuvat. Nyt on vuorossa kummallinen pylväikkö Vantaalla.

https://www.youtube.com/watch?v=xriCC_yW4GYLähiöasutuksen leviäminen 70-luvulla sai aikaan Hakunilassa muutoksia. Lähiön asukkaisen muuttaminen alueelle johti uhripaikan osittaiseen hylkäämiseen. Paikalla on silti tuoreita jälkiä oluen, väkevien viinojen ja makkaran uhraamisesta. Vanhoista palvontamenoista ei ole säästynyt kertomuksia. Shamaani on selvästi suorittanut riittejään pylväikön keskellä. Uhrilahjat on toimitettu jäljistä päätellen temppeliä ympäröivissä pusikoissa...

Todellisuudessa olemme Nissaksen kartanon raunioilla, jonka historia alkaa viimeistään 1300-luvulta.

1700-luvulta peräisin ollut puinen päärakennus purettiin 1920-luvulla, kun kartanolle oltiin rakennettu uusi päärakennus. Se tuhoutui tulipalossa vuonna 1937. Rakennuksesta jäivät jäljelle portaat, terassit, kellarikerros ja terassikatos kreikkalaistyylisine pylväineen.

Vantaan kaupunki kunnosti 2013 osan raunioista. Kellarit tukittiin ja kivijalka täytettiin hiekalla. Vanhasta kartanosta parhaiten muistuttaa vähän matkan päässä oleva Nissbackan patsaspuisto.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Urbaanit löytöretkeilijät kävivät hylätyssä kappelissa kuin aaveet

Hyvä elämä

Hylätyn leirikeskuksen kappeliin on parkkeerattu auto. Löytöretkeilijän mottona on: ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.