– Hautausmaat eivät ole tasa-arvoisia paikkoja, Teemu Keskisarja kertoo. Paikkakunnan mahtimiehet on usein haudattu aivan kirkon viereen. Kuva: Jani Laukkanen
Rikoshistorioitsija viihtyy hautausmailla
Teemu Keskisarja oppii hautausmailla paikallishistoriaa ja suhteellisuudentajua.
Helsingin pitäjän kirkon hautausmaa on Teemu Keskisarjalle tuttu. Vantaalainen Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti, tutkija ja tietokirjailija käy siellä kävelemässä noin kerran kuussa. On onni, että juuri se on Keskisarjan lähin hautausmaa. Siellä näkee ajan kerrostumia.
"Jos asuisin vaikka Keravalla, tuskin kävisin hautausmaalla näin usein", Keskisarja toteaa.
Voisi kai sanoa, että hautausmaat ovat hänen harrastuksensa.
"Harrastus on ehkä vähättelevä sana. Hautausmailla käyminen on minulle tapa ottaa paikkakunnat haltuun. Siellä näkee, millainen on paikkakunnan historia."
Hautakivet kertovat tavallisten tarinoita
Hautausmailla käydessään Teemu Keskisarja näkee esimerkiksi sen, millaisia ihmisiä paikkakunnalla on asunut. Hautausmaat eivät ole tasa-arvoisia paikkoja: säätyläiset ja papit on usein haudattu parhaille paikoille kirkon viereen. Vanhoissa hautakivissä lukee usein vainajan ammatti, joskus elämänviisauskin.
Keskisarja kehuu suomalaisia hautausmaita. Ne ovat kauniita ja hyvin hoidettuja. Yksi hänen suosikeistaan löytyy Loviisasta: hautausmaa on ikään kuin laaksossa, lähellä merta. Monenlaisista hautausmaista voi löytää oman viehätyksensä.
"Helsingin Hietaniemeen on haudattu suurmiehet, toista ääripäätä edustavat esimerkiksi Kainuun hautasaaret. Vainajia ei viety kirkolle asti, vaan haudattiin saariin. Sitten jossakin vaiheessa hautausmaat on vain hylätty."
Keskisarja kertoo näkevänsä hautausmailla myös paljon tuttuja. Tällä hän tarkoittaa sitä, että hautakivissä näkee samoja nimiä kuin historiaa käsittelevissä teksteissä. Toisaalta hautausmaat kertovat jotakin niistäkin ihmisistä, joista ei ole jäänyt muuta kuin maininta kirkonkirjoihin.
Toisinaan ihan tavallisten, tuntemattomien ihmisten hautakivet pysäyttävät Keskisarjan. Monet hautakivet kertovat, kuinka kovaa elämä on ollut, ja auttavat asettamaan omia ongelmia mittasuhteisiin.
"Kuhmossa näin hautakiven, josta kävi ilmi, että pariskunta oli saanut kaksoset, jotka kuolivat samana päivänä, ja parin vuoden päästä toiset kaksoset, jotka kuolivat niin ikään pieninä, peräkkäisinä päivinä."
Silti Keskisarja ei sanoisi, että asiat olivat ennen huonommin kuin nykyään. Jokaisella ajalla on omat ongelmansa ja joka ajan ihmisillä ilonsa ja murheensa. Syyt vain vaihtelevat.
"Ennen asiat olivat täsmälleen yhtä hyvin."
Mitä meistä jää?
Teemu Keskisarja muistelee olleensa kiinnostunut hautausmaista ja historiasta jo yläasteiässä. Tietoa historiasta hänellä oli silloin vielä vähän, mutta esimerkiksi vanhojen ihmisten kertomukset kiinnostivat.
"Isovanhemmat molemmista suvuista kertoivat juttuja. He puhuivat esimerkiksi sodista."
"Ymmärrän kyllä senkin, että jotkut ajattelevat, että mitä sitä vanhoja muistelemaan. Eivät kaikki ole kiinnostuneita historiasta, kuten en minäkään esimerkiksi luonnontieteistä."
Historiaa opiskelemaan Teemu Keskisarja lähti kuitenkin vasta 30 vuotta täytettyään. Sitä ennen hän teki muun muassa sekalaisia rakennusalan töitä ja pelasi shakkia SM-tasolla. Opinnot etenivät nopeasti. Neljässä vuodessa Keskisarja opiskeli itsensä tohtoriksi saakka. Salaisuus oli panostaminen opiskelussa määrään, ei laatuun. Arvosanoilla ei ollut väliä.
"Rakennustyöläiselle historian opinnot tarkoittivat statuksen nousua. Tuntuihan se hienolta ajatella, että olisi maisteri."
Monen suomalaisen päähän on jäänyt historiasta lähinnä suurmiehiä, sotia ja muutama sekalainen vuosiluku. Teemu Keskisarjan mukaan yliopistomaailmassa käsitellään myös pienen ihmisen historiaa. Sellaiset ihan tavalliset tyypit häntäkin kiinnostavat.
"Heistä ei ole jäänyt paljon jälkiä niiltä ajoilta, jolloin paperikin oli kallista. Ei ole kirjeitä eikä muistelmia. Tieto tavallisten ihmisten elämästä ennen 1900-lukua on pirstaleista."
Tavallisen suomalaisten kohtaloihin Teemu Keskisarja on päässyt kiinni rikoshistorian kautta. Hänen väitöskirjansa käsitteli eläimiin sekaantumista 1700-luvun Suomessa. Uusin kirja kertoo kirvesmurhaajasta Huittisissa. Oikeuden pöytäkirjoissa tavallisten ihmisten elämää voidaan avata aika perusteellisestikin. Samalla ne kertovat aikansa moraalikäsityksistä.
"Onhan se karua, että muuten näistä ihmisistä ei ole mitään kirjallisia lähteitä, mutta siitä on, kun on kerran koheltanut.
Me nykyajan tavikset olemme sikäli ainutlaatuisessa asemassa, että periaatteessa meistä voi jäädä paljonkin jälkiä. Kodit ovat täynnä tavaraa, ja sitten ovat kaikki selfiet, Facebook-päivitykset ja muut. Ehkä ne kertovat tuleville sukupolville jotakin elämästämme?
"Niistä säilyy ehkä miljoonasosa", Keskisarja arvioi.
Onko se sitten ahdistava vai helpottava ajatus, on näkökulmakysymys.
"Jossain määrin on ahdistavaa ajatella, ettei minustakaan jää jäljelle juuri mitään. Kirjoittamani kirjat ehkä säilyvät, mutta ei niitäkään ehkä kukaan lue, paitsi satunnaiset tutkimuksentekijät. Lasten kautta minusta jää sentään jonkinlainen jälki", Keskisarja pohtii.
Kuka?
Teemu Keskisarja, 44, Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Helsingin yliopistossa, tutkija ja tietokirjailija. Asuu Vantaan Ylästössä kahden lapsensa kanssa.
Mitä?
Tutkinut muun muassa talous- ja rikoshistoriaa. Viimeisin teos Kirves: Toivo Harald Koljosen rikos ja rangaistus (Siltala 2015).
Motto?
"Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan – mennyt on unohdettu, ja tulevakin unohdetaan kerran."
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Historioitsija Teemu Keskisarjan liittyminen kirkkoon oli yllättävän hankalaa, mutta silti hänen mielestään kristinusko on parasta, mitä tälle maalle on tapahtunut
Hyvä elämä HengellisyysTeemu Keskisarja halusi kirkon jäseneksi, mutta kirkkotie oli odottamattoman töyssyinen. Tänä keväänä hänet kuitenkin kastettiin ja konfirmoitiin Tuomasmessussa.