Kuva: Sirpa Päivinen

Ruumis on biojätettä

Vainaja, arkku ja kukkalaitteet maatuvat omaan tahtiinsa – tai sitten eivät.

• 25.01.2016 16:10
• Kaisa Halonen

"Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu, on kohta poissa, kuin varjo", kuvataan ihmisen osaa Vanhan testamentin Jobin kirjassa. Ajatteleepa kuolemanjälkeisestä elämästä mitä tahansa, ihminen on kuoltuaan myös eloperäistä jätettä, joka hitaasti muuttuu maaksi jälleen. Paitsi luut – isoimmat niistä, kuten kallo ja lonkkaluut, eivät maadu oikein millään.

Vantaan seurakuntien hautaustoimen päällikkö Minna Aho kertoo, että vanhoja luita paljastuu aina silloin tällöin hautoja kaivettaessa.

– Luut otetaan talteen kaivamisen ajaksi ja haudataan takaisin haudan pohjalle ennen kuin siihen lasketaan uusi vainaja, Aho kertoo.

Hauta voidaan ottaa uudelleen käyttöön aikaisintaan 15 vuoden kuluttua siitä, kun siihen on haudattu edellinen vainaja. Näin halutaan taata, että vainaja ehtii maatua kokonaan.

Maatuminen on pitkä prosessi

Ahon mukaan Vantaalla koskemattomuusaika on 20 vuotta, koska maaperä Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalla on savista ja maatuminen on siksi hitaampaa. Uudelle puolelle onkin vaihdettu hautausmaata rakennettaessa hiekkamaata.

Ruumisarkut ovat puuta tai lastulevyä, joiden maatumisessa ei ole ongelmia. Sen sijaan joidenkin arkkujen verhoilussa on käytetty keinokuitukangasta tai muovia, jotka maatuvat hitaasti. Krematorioissa ne aiheuttavat haitallisia päästöjä ja ovat helposti syttyvinä työturvallisuusriski. Siksi ne on tarkoitus kieltää ensi vuonna.

Haudoille lasketut kukkalaitteet eivät ehdi maatua paikoilleen. Ne kerätään pois yleensä viikon kuluttua hautaamisesta. Jos kukkien sidontaan ei ole käytetty maatuvaa materiaalia, ne joutuvat poltettavaan jätteeseen.