Ruut Kaukinen käy usein Samuelin haudalla. Sinne on kotoa kävelymatka. Kuva: Hans v. Schantz
Samuel eli lyhyen ja arvokkaan elämän äidin kohdussa
Iankaikkisuudessa saan olla vielä pitkään äiti, sanoo lapsensa menettänyt Ruut Kaukinen.
https://www.youtube.com/watch?v=sMshK8MMS_Q
Valokuvassa vastasyntynyt on kääritty peittoon. Vain hänen kasvonsa näkyvät. Silmät ovat kiinni. Kasvot ovat niin liikuttavan avuttomat kuin vain ihan pienen vauvan kasvot ovat. Vaimean tuhinan voi melkein kuulla. Kuvan vauva, Samuel Ristonpoika, ei kuitenkaan nuku. Hän on kuollut jo kohdussa ennen syntymäänsä.
– Meille on ollut tärkeää, että Samuel tehdään arvokkaaksi ja olemassa olleeksi, että hänestä puhutaan ja näytetään kuvia, kertoo Samuelin äiti Ruut Kaukinen.
Ensimmäisissä kuvissa Samuel on isänsä sylissä. Kun ne otettiin, Ruut-äiti taisteli teho-osastolla elämästään. Kesken synnytyksen hän oli alkanut haukkoa henkeä. Sitten hänen sydämensä pysähtyi kokonaan.
Ruut Kaukisen tilan aiheutti lapsivesiembolia, hyvin harvinainen komplikaatio. Siinä lapsivettä pääsee äidin verenkiertoon ja aiheuttaa eräänlaisen allergisen sokin, joka pysäyttää keuhkoverenkierron ja sydämen. Vain harva äiti selviää siitä hengissä, vielä harvempi Kaukisen tavoin ilman pysyviä vaurioita.
– Lääkärit sanoivat jälkeenpäin, että lääketieteellisesti minä en ollut pelastettavissa. He olivat kokeneet tilanteessa täydellistä rauhaa, ikään kuin heidän käsiään olisi ohjattu. Me haluamme ajatella sitä niin, että enkelit ohjasivat lääkärien käsiä.
150 vauvaa vuodessa
Samuel, joka oli täysin terve, kuoli 40. raskausviikolla, koska hänen napanuoransa oli solmussa. Hän on yksi noin 150 suomalaislapsesta, jotka vuosittain kuolevat kohdussa.
Samuelin kuoleman jälkeen Kaukinen ja hänen miehensä huomasivat nopeasti, että kohtukuoleman kokeneiden perheiden asema ei ole sama kuin muiden lapsensa menettäneiden. Lasta ei kirjata väestörekisteriin. Sen vuoksi kaikki seurakunnat eivät automaattisesti soita lapselle muistokelloja eikä hänen nimeään lueta kirkossa tai hänelle sytytetä pyhäinpäivänä kynttilää.
– Ruut Kaukinen
Se, että yhteiskunta ja ympärillä olevat ihmiset tunnustaisivat heidän vanhemmuutensa ja puhuttelisivat heidän lastaan nimeltä, helpottaisi Kaukisen mukaan perheiden surua paljon.
– Jos Samuel olisi syntynyt elävänä ja elänyt tunninkin, hän olisi tässä yhteiskunnassa ihan erilaisessa asemassa.
– Milloin ihminen saa elämän? Silloinko, kun hän tulee äidin kohdusta? Itse ajattelen, että lapsellani on ollut yhdeksän kuukauden mittainen elämä ja se on ollut arvokas sellaisena, Kaukinen sanoo.
Samuel on hyvässä paikassa
Samuel haudattiin kaksi vuotta sitten pyhäinpäivän aattona Helsingin pitäjän hautausmaalle Pyhän Laurin kirkon kupeeseen. Kun pyhäinpäivänä kirkossa luettiin vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet ja heille sytytettiin kynttilät, myös Samuelia muistettiin.
Seuraavana pyhäinpäivänä kirkossa sytytettiin jälleen kynttilä saman perheen jäsenelle: Ruut Kaukisen lanko Sakari oli juuri menehtynyt syöpään. Sittemmin hänet haudattiin lähelle Samuelia.
– Ruut Kaukinen
– Ajattelen, että Sakari on taivaassa pitämässä huolta minun lapsestani ja minä taas täällä autan siskoani huolehtimaan Sakarin lapsista. Juttelen Sakulle ja Sampalle mielessäni, ehdotan vaikka, että menisivät tänään pelaamaan fudista.
– Minulla on aito usko siihen, että Samuel ja Sakari ovat hyvässä paikassa Jumalan luona. Täällä maan päällä ollaan pieni pätkä elämästä. Iankaikkisuuden näkökulmasta saan olla vielä pitkän aikaa Samuelin äiti.
Arki on parasta
Viime aikoina Ruut Kaukinen on ajatellut Samuelia paljon, miettinyt millainen olisi kaksivuotias taapero. Enää suru ei kuitenkaan ole koko ajan, jokaisessa hetkessä läsnä. Hän on jopa alkanut tuntea, että elämästä voi tulla vielä hyvää, vaikka siitä ei tullutkaan lainkaan sellaista kuin hän olisi toivonut.
Suurinta iloa hänelle tuo ihan tavallinen elämä 8-vuotiaan esikoisen Nooan ja Risto-puolison kanssa.
– Ensisijaisesti olen kuitenkin elävän lapsen äiti. Nooa on pitänyt minut arjessa kiinni. Lapsen aito ja raikas tapa suhtautua asioihin on ollut helpottavaa.
– Riston kanssa olemme olleet tukena toisillemme ja lohduttaneet vuorotellen toinen toistamme. Samuelin kuoltua jäin ensin äitiyslomalle. Se oli karmaisevaa: oli äitiysloma mutta ei lasta. Tyhjä syli tuntui fyysisenä tuskana. Käsiä särki ja tuntui, että minulla oli sydämen puolella tuhkakasa, jossa luut törröttivät, Kaukinen kertoo.
https://www.youtube.com/watch?v=ZZ79d0UPoVg&feature=youtu.be
Suru menetetyistä unelmista
"Oma vauva pienoinen, jätit syliin tyhjyyden. Saatoin sinut matkalle, turvaan taivaan kannelle", Kaukinen kirjoittaa Samuelin muistoksi kootussa kirjassa. Runot ovat olleet hänelle yksi väline käsitellä menetystä. Mutta on hän puhunutkin: niin perheensä, ystäviensä, ammattiauttajien kuin muiden lapsensa menettäneiden vanhempien kanssa. Sen sijaan vieraiden hyvää tarkoittavat kommentit ovat tuntuneet joskus raskailta.
– Minulta on kysytty esimerkiksi, olemmeko haudanneet lapsemme. No, mitä muuta me olisimme tehneet hänelle? On saatettu sanoa, että sitten vaan uutta lasta tekemään, tai että onneksi se tapahtui tuossa vaiheessa eikä myöhemmin.
Raskainta surussa on Kaukisen mukaan ollut se, että hänellä ei ole Samuelista muita muistoja kuin kohdussa tuntuneet potkut. Hän suree menetettyjä unelmia, mutta myös oikeaa ihmistä, jota ei saanut elossa käsivarsilleen.
– Suru on aika puhdas tunne. Surua vaikeampaa on ollut se, miten paljon nuo kokemukset horjuttivat perusluottamusta elämään. Tuntui, että mitä tahansa hirveää voi tapahtua milloin vaan, kuka tahansa voi kuolla. Pitkään pelkäsin laskea Nooaa pois silmistäni. Minulla oli jatkuva hätä siitä, ovatko kaikki läheiseni elossa ja onko kaikki kunnossa.
Kuka?
Ruut Kaukinen, 40, on Humanistisen ammattikorkeakoulun lehtori. Hän asuu miehensä Riston ja poikansa Nooan kanssa Vantaan Viertolassa.
Kaukinen on Käpy – Lapsikuolemaperheet ry:n hallituksen jäsen ja kokemuskouluttaja. Lapsensa menettäneet vanhemmat ajavat kansalaisaloitetta siitä, että kuolleena syntyneet lapset voitaisiin kirjata omalla nimellään väestötietojärjestelmään.
Sinua en unohda -muistokonsertti pyhäinpäivänä 5.11. kello 20 Pyhän Laurin kappelissa Vantaalla. Pekka Simojoen ja Petri Laaksosen musiikkia Sakari Antilan sovituksina. Lauluryhmä ja soitinyhtye. Vapaa pääsy, kolehti Käpy ry:n vertaistukitoimintaan.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kun lapsi kuolee tai toivottua lasta ei tulekaan
AjankohtaistaTyhjän sylin messu voi olla hyvä paikka ajatella menetettyä vauvaa.