Sari Savela nousi uupumuksesta uuteen alkuun
Takaisin jaloilleen. Uupumuksen keskellä perheen villakoira antoi Sari Savelalle virtaa. Kuva: Esko Jämsä

Takaisin jaloilleen. Uupumuksen keskellä perheen villakoira antoi Sari Savelalle virtaa. Kuva: Esko Jämsä

Sari Savela nousi uupumuksesta uuteen alkuun

Uupumus iski Sari Savelaan yllättäen. Kun voimat alkoivat palata, Savelan usko oli muuttunut.

Kun Sari Savelan voimat kesällä 2012 romahtivat, se tuli yllätyksenä. Hän ei ollut osannut odottaa sitä, sillä hän oli aina pitänyt itseään venyvänä ja positiivisena tyyppinä. Kun uupumus iski, asiaa oli vaikea ymmärtää.

– Ihmisten uupumistarinat olivat minulle outoja. En voinut kuvitella, että ne koskisivat minua, Savela pohtii.

Kolme vuotta myöhemmin Sanomatalon kahvilassa istuu jaloilleen päässyt nainen. Savela on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Uupumuksesta uuteen alkuun (Päivä 2015) ja osaa katsella tapahtunutta rauhallisesti.

Moni asia on kuitenkin muuttunut.

Ihmisten uupumistarinat olivat minulle outoja. En voinut kuvitella, että ne koskisivat minua.

Sari Savela on yrittäjä, toimittaja ja valokuvaaja. Hän oli sitoutunut työhönsä täydestä sydämestään, ja tulessa oli monta rautaa. Töidensä lisäksi Savela oli mukana monissa vapaaehtoistehtävissä parisuhdeleireistä seurakuntaneuvostoon. Kaikki tuntui sujuvan, mutta pinnan alla alkoi kattila porista yli.

– Kun elämässä tapahtuu riittävästi, jossain vaiheessa ei enää löydä reserviä, josta ammentaa, Savela kertoo.

Voimia veivät monet asiat: työstressi, sopimuksen irtisanominen tärkeän asiakkaan kanssa, lasten ja miehen sairastelut. Uupumuksensa syvempiä juuria Savela näkee jo lapsuudessaan: herkkyydessään ja taakankantajan roolissaan. Hänellä oli myös taipumus venyä kaikkialle.

– On kiva, kun minua kysytään mukaan projekteihin. Tulee olo, että olen tärkeä, hän pohtii.

Palatessaan työmatkalta Jordaniasta huhtikuussa 2012 Savela tajusi, ettei voimia enää ole. Arki ja työ tuntuivat ylitsepääsemättömiltä, eikä lepo auttanut. Hän putosi kuoppaan.

– Muistan istuneeni kotonani ja tuijottaneeni seinään. Ihmettelin, miten olen joskus jaksanut maalata tuon seinän, Savela muistelee.

Hitaasti takaisin pystyyn

Kun uupumus on uusi asia eikä sen selättämisestä ole kokemusta, tulee helposti toivoton olo. Niin kävi myös Sari Savelalle.

– Kun sellaista ei ole ennen kokenut, olo on näköalaton. Toivunko tästä vai taaperranko loput päiväni sammutetuin lyhdyin?

Elämästä katosivat värit ja tunteet. Kaikesta tuli tasapaksua mössöä. Savela otti yhteyttä tuttuun sielunhoitoterapeuttiin, joka kehotti häntä hakemaan sairauslomaa. Hän sai ensin kuukauden sairausloman, sitten toisen, sitten vielä neljä kuukautta.

– Kuvittelin, että totta kai kuntoudun sen ensimmäisen kuukauden aikana.

Prosessi oli kuitenkin pidempi.

Ihan tilastollisesti tiedetään, että suurin osa uupuneista toipuu.

Miten Sari Savela pääsi eteenpäin? Tekijöitä oli monia.

Hetken aikaa hän käytti mielialalääkkeitä, jotka tasasivat vaikeimmat toivottomuuden ja ahdistuksen tunteet.

– Mielialalääkkeet olivat hyvä juttu aluksi, mutta kun vahvistuin, ajoin ne alas.

Hän kävi säännöllisesti tutun sielunhoitoterapeuttinsa vastaanotolla. Terapeutti auttoi Savelaa tajuamaan, että hänen uupumuksensa on ymmärrettävää. Terapeutille hän sai myös purkaa kielteisiä tunteitaan ilman, että niitä yritettiin selittää pois.

Myös moni konkreettinen asia auttoi: liikunta, koiran kanssa touhuaminen, käsityöt, valokuvaus ja lepo. Toipuminen ottaa aikansa, Savelan tapauksessa reilut pari vuotta.

– Löysin myös hyödyttömyyden siunauksen. Olin aikaisemmin pitänyt asioiden hyödyllisyyttä tärkeänä, mutta ymmärsin, että jos jokin tuottaa iloa, se on hyvä itsessään. Kun aivokopasta oli poistunut hyödyllisyyden pakko, osasin vain olla.

Kun ilon ja innostuksen kokemuksia alkoi taas tulla, ne olivat Savelalle tärkeitä merkkejä.

– Että hei, minä saatoin tuntea. Tunne-elämäni ei ollutkaan jäissä.

Kriisi uudisti uskon

Uupumus oli Sari Savelalle myös uskonkriisi.

– Olin ajatellut, että minulla on kutsumus, ja yhtäkkiä se otettiin pois. Olin pettynyt Jumalaan. Miksi hän salli tämän, miksi minulle? En silti kääntänyt selkääni Jumalalle tai luopunut uskosta. Usko Jeesukseen on yhä elämäni tärkein asia.

Usko sai kuitenkin uusia muotoja. Kun ei ollut voimia rukoukseen tai Raamatun lukemiseen, Savela ymmärsi, ettei se ole pääasia. Tärkeää on, että Jumala armahtaa.

Olisi oleellista, että kristityt uskaltaisivat olla myös ihmisiä.

Savelasta olisi oleellista, että kristityt uskaltaisivat olla myös ihmisiä. Siihen kuuluu vaikeitakin tunteita, eikä niitä saa peittää hengellisen kuorrutuksen alle.

– Olen tullut allergiseksi teennäisyydelle. On tärkeää uskaltaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Se on yksi syy, miksi kirjoitin tämän kirjan, Savela toteaa.

– Haluan uskoa tinkimättömästi siihen, että Jumala voi tehdä ihmeitä, mutta aina hän ei niitä tee.

Sari Savelan mukaan kautta ihmiskunnan historian näkyy, että elämään kuuluu myös vaikeita asioita.

– Kun hyväksyy, että elämään kuuluu kaikenlaista, voi tulla tyytyväiseksi epätäydellisyyden keskellä, hän pohtii.

Uupumuksen kurimukseen joutuneita Savela kehottaa pysähtymään. On tärkeää siivota elämä kaikesta, mikä ei ole välttämätöntä, ja raivata tilaa toipumiselle. Usein on hyödyllistä purkaa tuntojaan ulkopuolisen asiantuntijan kanssa.

Itselleen pitää antaa aikaa. Toipumisaika on yksilöllinen. Jos toipumisessa kestää, ei kannata hätääntyä.

– Ihan tilastollisesti tiedetään, että suurin osa uupuneista toipuu, Savela toteaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: