null Seurakunnat jakoivat lähes 50000 sydänpiparia

Piparipussi oli miellyttävä yllätys aamulla Tikkurilan asemalla.

Piparipussi oli miellyttävä yllätys aamulla Tikkurilan asemalla.

Seurakunnat jakoivat lähes 50000 sydänpiparia

http://www.youtube.com/watch?v=eEF8ezkWedU&feature=youtu.be

Työpaikoilleen kiiruhtaneet ihmiset hämmästyivät torstaiaamuna 5.12. saadessaan käteensä pienen paperipussin. Pussissa oli teksti ”Hyvyys kasvaa jakamalla” ja sisällä kaksi sydämenmuotoista piparkakkua.

Vantaan ja Helsingin seurakuntien vapaaehtoiset ja työntekijät jakoivat torstaiaamuna kello 7-8.30 välillä lähes 25000 piparipussia rautatie- ja metroasemilla sekä bussipysäkeillä. Kussakin pussissa oli kaksi piparia.

– Vantaalla vastaava tempaus on tehty jo kahtena edellisenä jouluna. Ajatuksena on toivottaa ihmisille hyvää joulumieltä. Nyt oli todella mukavaa, että myös Helsingin seurakunnat lähtivät mukaan tähän, iloitsee Vantaankosken seurakunnan kirkkoherra Hannu Pöntinen.

Pöntinen oli jakamassa piparkakkupusseja Louhelan asemalla seurakunnan Suurella Sydämellä -vapaaehtoisten kanssa. Jouluista tunnelmaa toi kahden hengen musiikkiryhmä. Musiikkia oli myös muutamassa muussa paikassa. Myyrmäessä piparienjakoa säesti Puhallinorkesteri Louhi.

Mukava tempaus

Tikkurilan asemalla ihmiset kiiruhtivat junasta toiseen, bussipysäkillä, lentoasemalle tai töihin, mutta useimmat nappasivat ilahtuneina pussin käteensä. Yksi heistä oli espoolainen Satu Laurema.

– Tosi mukavaa saada tällainen piparipussi mukaan varsinkin, kun en ole syönyt vielä aamupalaa. Piristää päivää, hän tuumi.

Tikkurilan seurakunnan vapaaehtoinen Kaisa Mäntylä oli jakamassa pusseja. Vaikka herätys oli aikainen, se ei haitannut aamuvirkkua ihmistä.

– Vastaanotto on ollut oikein hyvä, iloisia kasvoja, kertoi Mäntylä.

Suurella Sydämellä -toiminnassa on tilaa

Tämänvuotisen pusseissa on nettiosoite Suurellasydämellä.fi, josta voi halutessaan päästä tutustumaan seurakuntien vapaaehtoistoimintaan ja avoinna oleviin tehtäviin, joita on sekä Vantaalla että Helsingissä.

– Uusille vapaaehtoisille on tilaa, mutta tempauksen perimmäinen idea on ilahduttaa. Toivottavasti piparisydämet maistuivat ja kenties joku jakoi toisen niistä työkaverilleen, tuumii Helsingin seurakuntien tapahtumakoordinaattori Kristiina Vähäkangas.

Vantaalla piparkakkuja oli jaossa lähes kaikilla Vantaan rautatieasemilla ja yhdellä bussipysäkillä. Muutamia satoja piparkakkuja jätettiin jaettavaksi vielä seurakuntien eri tilaisuuksiin joulun alla. Myös asemilta mahdollisesti ylijääneet piparkakut jaetaan muissa tilaisuuksissa.

Helsingissä mukana oli 15 seurakuntaa ja jakopaikkoja oli eri puolilla kaupunkia metro-, juna- ja bussipysäkeillä. Liikkeellä oltiin muun muassa Pasilassa, Kontulassa ja Pitäjänmäen aseman seudun pysäkeillä.

Teksti: Pauli Juusela

Kuvat: Antero Harju, Jani Laukkanen

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Seurakunnat jakavat jälleen ohikulkijoille joulupipareita ja joulumieltä

Ajankohtaista

Torstain yllätystempauksessa jaetaan nyt 146 300 piparia. Tempaus alkoi kahdeksan vuotta sitten Vantaalta.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.