Kari ja Päivi Rantasen kodissa jokaisella lapsella on oma huone. Kuva: Sini Pennanen
Sijaisvanhemmat rakastavat jokaista lastaan kuin omaansa
Kari ja Päivi Rantasen mukaan lapset vaistoavat sen, mitä heistä ajatellaan.
Kari, 64, ja Päivi Rantasen, 61, perheessä on tällä hetkellä neljä lasta: 11-vuotias poika, 13-vuotiaat tyttö ja poika ja 14-vuotias tyttö. Lisäksi perheeseen kuuluvat 19- ja 20-vuotiaat tytöt.
Kari on koulutukseltaan mielenterveyshoitaja ja Päivi on kehitysvammaistenhoitaja. He työskentelivät aikoinaan saman sairaalan psykiatrisella osastolla.
– Sairaalassa järjestettiin myös perhehoitoa. Perheiden tukeminen tuli meille tutuksi. Aloimme itsekin kehitysvammaisen lapsen tukiperheeksi, Päivi kertoo.
Myöhemmin Rantaset kiinnostuivat sijaisvanhemmuudesta. He ottivat yhteyttä sosiaalikeskukseen ja tekivät sopimuksen. Sijaisperheeksi ryhtyminen tapahtui nopeasti, koska Rantaset olivat jo toimineet tukiperheenä.
– Kolmen viikon päästä lastenkodissa asuneet sisarukset tulivat meille tutustumaan. Jätimme virkamme ja aloimme kokopäivätoimisiksi sijaisvanhemmiksi.
Lapsi sijoitetaan aina toistaiseksi
Sijaisperhe antaa sijoitetulle lapselle kodin ja tasavertaisen aseman kaikkien kodissa asuvien kanssa. Rantasilla on ollut vuosien varrella parisenkymmentä sijoituslasta.
– Monet ystävämme ovat sijaisvanhempia tai ammatillisessa perhekodissa töissä. Heidän kanssaan voimme vaihtaa ajatuksia, Päivi sanoo.
Osa Rantasten sijoituslapsista on ollut perheessä 18-vuotiaaksi asti ja osa vielä jälkihuollossa 21-vuotiaaksi. Jotkut ovat lähteneet takaisin biologisten vanhempiensa luokse.
– Lapsi sijoitetaan aina toistaiseksi. Jos biologisten vanhempien tilanne paranee, tehdään kotoutusarvio. Tietenkin otetaan huomioon myös se, kuinka kauan lapsi on ollut sijoitettuna. Onko mitään järkeä vaihtaa lapsen kotia murrosiän kynnyksellä muutaman vuoden takia? Myös lapsen ja sijaisvanhempien kiintymyssuhde pitää ottaa huomioon, Päivi selittää.
Lapsen sijoituksen syyt johtuvat yleensä vanhempien huume-, alkoholi- tai lääkeriippuvuudesta, joistain muista sosiaalisista ongelmista tai uusavuttomuudesta.
– Vanhempien kiire ja poissaolo lapsen elämästä voivat myös olla syynä lapsen sijoitukseen. Jos lapsi on pääasiassa yksin, voi uraohjusvanhempien oirehtivalla lapsella olla sijoituspakko edessä, Päivi sanoo.
– Oirehtiminen voi näkyä esimerkiksi niin, että lapsella on vaikeuksia koulussa. Hän ei mene kouluun tai ei pärjää siellä. Biologiset vanhemmat eivät jaksa työstää tilannetta ja ajattelevat, että lapsi voi sitten mennä vaikka sijaisperheeseen. Silloin tulee huostaanottokysymys vastaan. Se on aika kovaa, Kari toteaa.
Yhteys biologisiin vanhempiin pyritään säilyttämään
Kari ja Päivi ovat pohtineet, ettei sijoitusperhe ratkaisuna ole yhtään hankalampi kuin uusperhe – melkein päinvastoin. Uusperhe muodostetaan, kun vanhemmat niin päättävät. Useimmiten mukana ovat molempien lapset ja perheeseen tulevat vielä parin yhteiset lapset. Myös entinen puoliso muodostaa uuden parisuhteen lapsineen.
– Lapsi on viikon siellä ja viikon täällä aina uusperhe ympärillään, ja hänen on pakko sopeutua. Kukaan ei kysy lapselta, haluaako hän sitä tai hyväksyykö hän sen.
Lasten biologisiin vanhempiin Rantaset pitävät yhteyttä tilanteen mukaan. Biologiset vanhemmat kutsutaan lapsen syntymäpäiville ja jouluksi laitetaan paketti.
– Biologisten vanhempien voimavarat sanelevat hyvin paljon, miten he kykenevät ja jaksavat olla yhteydessä, Kari kertoo.
– Tilanne biologisen vanhemman luona voi olla niin heikko, ettei hän voi ottaa lasta viikonlopuksi tai lomilla luokseen, Päivi jatkaa.
Sijoitettu lapsi on voinut joutua hoitamaan äitiä, isää ja sisaruksia kotonaan. Kun hän pääsee sijoituskotiin, hän kokee edelleen vastuuta kotiasioista.
– Lapsi pelkää, miten kotona käy, kun hän ei ole siellä. Ottaako vanhempi liikaa lääkkeitä, kaljaa tai jotain muuta? Kuka vanhemmasta huolehtii? Tuleeko hän kotiin? Vastuuntunne jää, ja vie vuosia ennen kuin lapsi pystyy irrottautumaan siitä, Päivi kertoo.
Lapsi aistii, mitä hänestä ajatellaan
Rantaset eivät erottele, ovatko lapset omia vai eivät. He elävät perheenä. Jotkut sanovat, ettei vierasta lasta voi rakastaa niin kuin omaansa. Kari melkein hiiltyy moisesta väittämästä.
– Jos joku väittää, että vierasta lasta ei voi rakastaa, niin sanon ihan suoraan, että silloin aikuisella on asennevamma. Kyllä sijoitettua lasta voi ihan sata- ja tuhatprosenttisesti rakastaa.
– Haastavan sijoituslapsen kanssa joudutaan tekemään paljon työtä niin psyykkisen puolen asioiden kuin arkisten rutiinien oppimisen kanssa. Kun huomataan, että lapsi oppii ja menee eteenpäin, tuntuu siltä, että sitä lasta vasta rakastaakin!
– Lapset vaistoavat, mitä heistä ajatellaan. Sijoituslapset ovat meille kuin omia, sillä jos tähän työhön lähtee, pitää ehdottomasti olla sitä rakkautta, Kari summaa.
On sellaisiakin sijoitusperheitä, joissa omat lapset otetaan lomareissuun mukaan, mutta sijaislapsia ei. Tai että perheessä on kaksi jääkaappia, toinen vanhemmille ja toinen sijoituslapsille.
– Siihen, että joissakin sijoitusperheissä kohdellaan omia ja sijoituslapsia epätasa-arvoisesti, pitäisi puuttua, Päivi vetoaa.
Parisuhteen oltava vakaalla pohjalla
Sijaisvanhemmuudesta on tullut Rantasille elämäntapa.
– Sijoituslapsella on aina traumoja taustastaan johtuen. Niitä me sitten parannellaan ja paikataan haavoja. Siihen saattaa mennä kuukausia, kenties vuosiakin. Kun näemme, että nuori alkaa voida henkisesti paremmin, se palkitsee ja antaa meille kaikista eniten, Kari toteaa.
Päiville tulee mieleen hetki saunanlauteilla entisen sijoituslapsen kanssa. Nyt tämä on jo aikuinen ja odottaa kolmatta lastaan.
– Tyttö kysyi kymmenvuotiaana, tuleeko hänestä samanlainen kuin äiti vai samanlainen kuin minä. Vastasin, että kyllä sinä nyt näet, miten kotitöitä tehdään ja lapsia kasvatetaan, Päivi muistelee.
On hyvä, jos sijaisvanhemmiksi haaveilevat ovat olleet yhdessä jo pitkään. Karilla ja Päivillä on takana monta kymmentä yhteistä vuotta, kaksi omaa lasta ja viisi lastenlasta. Tytär on 40 ja poika 35.
– Rakkaus puolisoa kohtaan puolin ja toisin on tärkeää. Sijaisvanhemmuus vaatii myös ehdottomasti terveet elämäntavat. Jaksamme tehdä tätä työtä, kun ei ole krapula-aamuja, Kari sanoo.
– Sijaisvanhempien parisuhteen pitää olla selkeillä vesillä. Luottamus puolisoon on tärkeää ja se, ettei kumpikaan laukkaa mihinkään, eikä edes mieti sellaista, toteaa Päivi.
Anna lapselle koti
Helsingin Diakonissalaitos hakee sijaisperheitä. Sijaisvanhemmaksi ryhtyvän ei tarvitse olla kasvatuksen ammattilainen vaan tavallinen, tasainen vanhemmuus riittää. Tärkeintä on turvallinen elinympäristö ja vankka ote arkielämän hallintaan.
Diakonissalaitos tarjoaa valmennuksen kaikille sijaisperheiksi ryhtyville sekä tiiviin, kattavan ja yksilöllisen tuen. Siihen kuuluu muun muassa lisäkoulutusta ja työnohjausta ja mahdollisuus erityistyöntekijöiden konsultaatioihin.
Lisätietoja: Miia Lipponen p. 050 379 7880 tai miia.lipponen@hdl.fi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Pääkaupunkiseudulla elää monta lasta, joiden pitäisi saada oma sijaisperhe – ”Mikään supervanhempi ei tarvitse olla”
AjankohtaistaEspoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit hakevat uusia sijaisvanhempia, sillä tukea tarvitsevien lasten määrä kasvaa. Tarjolla on kolmenlaisia tehtäviä.