Sodan rankoista kokemuksista kannattaa puhua, sanoo karjalainen Marja Klefström
– Toivon, että saan ihmiset puhumaan kokemuksistaan Sodan varjot -luennollani, sanoo Marja Klefström, kirjailija ja eläkkeellä oleva perhetyöntekijä.

– Toivon, että saan ihmiset puhumaan kokemuksistaan Sodan varjot -luennollani, sanoo Marja Klefström, kirjailija ja eläkkeellä oleva perhetyöntekijä.

Sodan rankoista kokemuksista kannattaa puhua, sanoo karjalainen Marja Klefström

Lapsuudenkodissa niistä vaiettiin, vaikka traumat vaikeuttivat arkea. Klefström on purkanut asioita romaaneissaan.

Monet suvelalaiset muistanevat perhetyöntekijä Marja Klefströmin, joka toimi vuosia alueella perhetyönohjaajana. Mistä aiot puhua sunnuntai-iltapäivän luennossasi?

– Puhun siitä, miten vanhempiemme sotakokemukset vaikuttavat kasvuhistoriaamme. Olen karjalainen, mutta meillä kotona ei sodan jälkeen puhuttu menneestä mitään. Se oli liian kipeä asia.

Olet kirjoittanut sukusi kokemuksiin pohjautuen useita kirjoja. Wiipurin pelon ja toivon kevät 1918 -kirjallasi voitit Päätalo-instituutin järjestämän kirjoituskilpailun. Miten aloit kirjoittaa sota-ajoista?

– Eräs lapsuudenystäväni sanoi, että sinun äitisi oli aina niin surullisen näköinen, miksi? Siitä kommentista se lähti. Selvitin äitini elämää kansalaissotaan saakka. Miksi vanhempani olivat sellaisia kuin olivat, ja miksi he eivät jaksaneet arkeaan?

– Äitini kotitalo paloi hänen silmiensä edessä. Myöhemmin vanhempani menettivät kaksi lasta. Äitini oli masentunut, mutta siihen aikaan puhuttiin vain saamattomuudesta, että joku ei vain saa mitään aikaan. Miehet taas menivät sodan jälkeen joko puhumattomiksi tai alkoholisoituivat.

Pystyitkö itse lapsena puhumaan kotiasioista ikätoveriesi kanssa?

– Kouluaikana niistä ei puhuttu mitään. Nyt, eläkeläisinä, me puhumme, ja minulle on valjennut, että jokaisella oli jokin sodan luoma vamma perheessä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi