Soili Pohjalainen kävi kävelyllä lapsuutensa uimakuopalla.
Soili Pohjalaiselle Korso on monikerroksinen paikka
Kun on kotoisin Korsosta, joutuu oikomaan väärinkäsityksiä ja yleistyksiä.
─ Tämä on siis sitä pahamaineista Korsoa, kirjailija ja toimittaja Soili Pohjalainen hymähtää kuskin paikalta.
Ajellaan kivenheiton päässä Korson asemalta siistillä pientaloalueella, joka on keskellä päivääkin hiljainen.
Pohjalainen on tottunut siihen, että hänen kotilähiönsä Korso tunnetaan muualla kauheana paikkana.
─ Onhan tuo radan ympäristö ruma, epäsiisti ja nuhjuinen. Mutta kurjuus ja ankeus on vain yksi, stereotyyppinen kuva Korsosta. Täältä löytyy kaikkea ja monenlaista.
Pohjalaista kannattaa ehkä uskoa, sillä 36-vuotiaana hän on asunut yli 30 vuotta elämästään Korsossa. Siellä ovat myös hänen juurensa sekä isän että äidin puolelta.
─ Näen paikat kerrostumina, en sellaisina kuin ne nyt ovat. Ne ovat sekä samoja että eri paikkoja kuin joskus lapsena.
─ Tässä oli vanhempieni ensimmäinen kauppa. Isäni on syntynyt tuossa talossa, mutta siellä en ole koskaan käynyt sisällä. Ja täällä on minun kotini, Pohjalainen esittelee.
Luokkaretkellä Ankkapuistossa
Kotiin vievä tie ja kotipiha ovat hänelle rakkaimmat paikat Korsossa. Hänen perheensä talo on rakennettu hänen lapsuudenkotinsa paikalle. Naapuritontilla asuvat hänen vanhempansa. Pikkuveljen luokse on matkaa muutama sata metriä.
─ Järjestelyn hyvä ja huono puoli on se, että ihmisiä on lähellä koko ajan. Aika harvoin olen täysin yksin. Toisaalta en ehkä edes kaipaa totaaliyksinäisyyttä, Pohjalainen miettii.
─ Vanhempani puuttuvat aika vähän siihen, miten meillä eletään. Meillä kaikilla on myös samanlainen käsitys huumorista: se on tosi synkkää ja ilkeää.
Sitten ajetaan katsomaan Pohjalaisen entisiä kouluja. Hän muistelee, että ekaluokan aloittaminen tuntui vaikealta. Ja yläaste ja lukio olivat hankalaa aikaa.
─ Tuossa muuten menee minun tyttäreni, Pohjalainen äkkää ja vilkuttaa.
Lisää nähtävyyksiä: Ankkapuisto, jonne tehtiin luokkaretki, kun Pohjalainen oli toisella luokalla. Kirkko. Siellä hänen sukuaan on päässyt ripille kolmessa polvessa. Pienenä Pohjalainen kävi siellä seurakunnan kerhossa. Myöhemmin hän vei kerhoon tyttäriään. Uimakuopalle, jossa jo Pohjalaisen vanhemmat aikoinaan kävivät, on tullut kioski.
Täältä löytyy kaikkea ja monenlaista.
Junaradan itäpuolella Jokivarressa olivat aikoinaan Pohjalaisen molemmat mummolat. Toinen niistä on edelleen pystyssä, mutta pihalla ollut tynnyrisauna on hävitetty ja naapurustoon on noussut uusia taloja. Toisen mummolan paikalla on nyt hoivakoti.
Vantaalaiset ovat mutkatonta väkeä
Aikoinaan Soili Pohjalainen teki Vantaan Lauriin yli kuuden vuoden ajan Kuinka vantaalainen -juttuja, joissa vantaalaiset kertovat, mistä he ovat kotoisin ja mitä eri kotipaikat ovat heille merkinneet. Nyt hän jatkaa juttujen tekoa Kirkko ja kaupungin Vantaan sivuilla ja aloittaa myös kolumnistina.
Kuinka vantaalainen -juttuja tehdessään Pohjalainen on päässyt kurkistamaan lukemattomiin vantaalaiskoteihin. Hän on saanut huomata, ettei jossakin paikassa asutun ajan pituus ole välttämättä suhteessa siihen, kuinka omalta paikka tuntuu.
─ Ratkaiseva on se, minne tärkeimmät tunnekokemukset ja ihmiset sijoittuvat. Niistä syntyy kokemus, että on kotona, että kuuluu johonkin.
Vantaalaiset ovat Pohjalaisen mielestä mutkatonta väkeä, jotka eivät valitse asuinpaikkaansa sen hienouden perusteella. Tärkeämpää monelle tuntuu olevan käytännöllisyys. Bonuksena tulee se, että Vantaalla luonto on lähellä. Mistä tahansa on lyhyt matka metsään.
Ihmiset ja arki kiinnostavat Pohjalaista, ja niistä hän aikoo kirjoittaa myös kolumneissaan. Hänestä on kiehtovaa tarkastella ihmisten välistä vuorovaikutusta ja heidän välisiään suhteita ja ihan sitäkin, kuinka joku puhuu. Turhan totinen hän ei aio olla.
─ Elämä on aika hirveää, mutta jos menee askeleen pidemmälle, se on usein hirveän hauskaa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirjailija Soili Pohjalainen kirjoitti henkilökohtaisen romaanin tyttärensä viiltelystä ja sai runsaasti palautetta syyllisyyttä potevilta äideiltä – ”Meidän pitäisi puhua monista asioista huomattavasti avoimemmin”
Hyvä elämäVantaalaiskirjailija kirjoitti kirjan myös siksi, että mahdollisimman moni nuori saisi ajoissa apua.
.jpg)