null Sopivasti hullu

Emma Salokoski tarttuu tilaisuuteen, jos se tuntuu hyvältä.

Emma Salokoski tarttuu tilaisuuteen, jos se tuntuu hyvältä.

Sopivasti hullu

Emma Salokoski ei pelkää kokeilla uusia asioita.

Moni muistaa laulaja Emma Salokosken siitä, että hän johti Helsingin kuoroa television viimevuotisessa Kuorosodassa. Oikeasti Salokoski oli kuitenkin jo silloin tuore vantaalainen, joka oli muuttanut helsinkiläisestä kerrostalosta vantaalaiseen omakotitaloon sekavin tuntein.

— Olen kasvanut ja asunut Helsingin kantakaupungissa. Muutto Vantaalle ja omakotitaloon pelotti. Mietin, miten selviän esimerkiksi lumenluonnista, ja siitä, että pitää istua päivittäin junassa. Mutta kaikki on sujunut yllättävän kivuttomasti.

Vantaalle muuton aikoihin Salokoski mainitsi naistenlehden haastattelussa, että hänen tavoitteenaan on löytää uudesta kotikaupungistaan täydellinen lattekahvila.

— Sitä en ole vielä löytänyt, mutta olen hankkinut kotiin espressokoneen. Kerrostalossa asuessa oli tarve lähteä kahvilaan, mutta nyt tarve poistua kotoa ei ole enää niin suuri. Usein riittää, että menen omalle pihalle.

En osaa laskelmoida

Bossa novaa, soulia, jatsia, lastenmusiikkia ja kansanlauluja. Ilmiliekki Quartet, Don Johnson Big Band, Quintessence ja Omani uni -levy Maria Ylipään kanssa. Emma Salokoski on esiintynyt monissa eri kokoonpanoissa ja tehnyt monenlaista musiikkia.

— Emma Salokoski Ensemble on se, joka pysyy, muut ovat projekteja, mutta en ole niitäkään lopullisesti hylännyt. Muut ovat sellaisia juttuja, että jos pyydetään esiintymään, niin lähdetään. Nyt olen kuitenkin vähän rauhoittanut tilannetta ja keskittynyt levyn tekoon Ensemblen kanssa.

Emma Salokosken mukaan yksi jos toinenkin on neuvonut häntä, että muusikon voisi olla hyvä keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Niin sanottu järkevä urasuunnittelu ei kuitenkaan ole Salokosken juttu.

— En ole koskaan ollut mitenkään suunnitelmallinen. Olen vain aina mennyt mukaan erilaisiin juttuihin, kun on kysytty. En osaa laskelmoida.

Monipuolisuuden salaisuus on ollut siinä, että Salokoski tuntee monenlaisia muusikoita ja on sopivan hullu lähteäkseen kokeilemaan uusia asioita.

— Minulla on edelleen musiikillisia unelmia vaikka millä mitalla, vaikka moni niistä on toteutunutkin. Olen haaveillut esimerkiksi siitä, että saisin esiintyä jousikvartetin tai sinfoniaorkesterin kanssa tai johtaa kuoroa, ja nekin ovat toteutuneet. Pitää tosiaan varoa mitä toivoo, unelmat voivat käydä toteen.

Kilpailu on kovaa

Musiikin harrastamisen Emma Salokoski aloitti 11-vuotiaana. Hän soitti viulua ja alttoviulua ja ihaili sellaisia artisteja kuin Tori Amos ja Erykah Badu.

— Minulla on aina ollut epämääräinen halu päästä esille. Musiikkimakuni on nykyään jopa lähempänä valtavirtaa kuin nuorena. Aiemmin halusin aina kuunnella vähän erilaista musiikkia kuin muut.

Emma Salokoski on opiskellut laulua Sibeulius-Akatemiassa ja Pop & Jazz Konservatoriossa ja musiikkiteatteria Tukholmassa. Laulajan ammatti ei kuitenkaan ollut mikään itsestään selvyys, vaan mietitytti Salokoskea vielä lukiossa.

— Aluksi tuntui aivan hullulta ajatukselta, että laulaisin työkseni. Alalla on kauhea kilpailu ja mietin, pystynkö siihen.

Oivalluksia laulamiseen

Viime vuosina Emma Salokoski on laajentanut osaamistaan opiskelemalla laulunopettajaksi Complete Vocal Institutessa Kööpenhaminassa. Opettaminen on avannut uusia näkökulmia laulamiseen.

— Hain opiskelemaan siksi, että törmäsin ongelmiin oman ääneni kanssa. Opiskelu antoi ratkaisuja, ja laulamiseni on muuttunut. Pystyn nyt tekemään äänelläni sellaisia juttuja, joita en kuvitellutkaan pystyväni.

Parhaillaan Emma Salokoski pitää taukoa opettamisesta tekeillä olevan levyn vuoksi, mutta hän uskoo, että opettaminen jatkuu taas paremmalla ajalla.

— Pystyn opettamaan myös ihan erityylisiä laulajia kuin minä, sillä complete vocal -tekniikassa laulaja itse määrittää, miten haluaa laulaa, ja opettaja on ikään kuin tekninen assistentti. Laulun opettaminen on hienoa, sillä se on niin sosiaalista. Artistin elämä taas on helposti sellaista vähän narsististakin omaan napaan keskittymistä.

 

Emma Salokoski esiintyy la 22.10. klo 18 alkavassa konsertissa Rekolan Kinolla. Liput 20 e.

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.