Jouni Lamminmäki käy 93-vuotiaan Yrjö Laakson luona kysymässä kuulumisia.
Sotaveteraanin tuki
Veteraanien tapaaminen on opettanut Jouni Lamminmäelle luottamusta tulevaan.
Lähihoitaja Jouni Lamminmäki, 50, on työskennellyt lähes kolme vuotta Vantaan kaupungin järjestämässä sotaveteraanien kotikuntoutuksessa. Uuden työn alku osui aikaan, jolloin Jounin elämässä tapahtui isoja muutoksia. Avioliitto päättyi ja perhe hajosi. Töissä takkusi, kun osa veteraaneista ikävöi Jounin edeltäjää. Sitten Jounin isä kuoli.
Vähitellen asiat alkoivat järjestyä.
– Työni on opettanut luottamusta tulevaan. Nykyisin otan asiat entistä rauhallisemmin, Jouni kertoo.
– Huomasin, että töissä riitti, kun olin oma itseni. Minun ei tarvinnut tehdä ihmeitä. Hämmästyn välillä siitä, miten vähästä ihmiset tulevat hyvälle mielelle. Eräskin veteraani ilahtui, kun tein hänelle iltapalavoileivät valmiiksi jääkaappiin.
Jouni Lamminmäki käy vantaalaisten sotaveteraanien luona auttamassa heitä arjessa. Hän voi esimerkiksi lähteä saattajaksi lääkärikäynnille. Joskus hän auttaa selvittämään, mistä postin tuomassa laskussa tai kirjeessä on kyse. Toisinaan vain jutellaan yhdessä.
Siivoaminen, ruuanlaitto ja lääkkeistä huolehtiminen eivät kuulu Jounin tehtäviin, mutta joskus hän on tehnyt poikkeuksia. Esimerkiksi silloin, kun eräs sairaalasta kotiutettu veteraani soitti ja kertoi jääkaapin olevan aivan tyhjä, Jouni meni veteraanin luo ruokakaupan kautta.
– Isäni oli putkimies. Työskentelin nuorena hänen apumiehenään. Nykyisessä työssäni on jotain samaa kuin siinä, mitä teimme isän kanssa. Menen ihmisten kotiin auttamaan heitä tai ratkaisemaan jonkun ongelman.
– Vanhoista taidoista on ollut hyötyä tässä työssä. Olen veteraanin luona käydessäni voinut putsata samalla hanan sihdin tai kiristää letkun.
Jounin molemmat isoisät olivat sodassa. Siitä ei sen kummemmin kerrottu eikä kyselty.
– Sota on ollut traumaattinen kokemus kaikille sen ajan eläneille. Sen aikaisia asioita ei välttämättä haluta muistella.
Sen Jouni on kuullut, että hänen äidinisänsä ei palannut rintamalta eikä ehtinyt koskaan nähdä tytärtään. Isänisäänsä Jouni sai tutustua.
– Kun olin lapsi, hän käytti nauloja suoristaessaan alasimena vihreäksi maalattua palaa, joka oli peräisin panssarivaunun kyljestä, Jouni kertoo.
Vantaalla oli vuoden 2012 lopussa 680 sotaveteraania. Jounin työn varjopuoli on se, että pesti ei jatku eläkeikään saakka. Veteraanien kotikuntoutukselle on luvattu jatko ensi vuodeksi. Jouni toivoo, että työtä jatketaan niin kauan kuin veteraaneja on.
Veteraanien Jounille kertomissa muistoissa on oltu taistelutilanteissa, viereltä on kuollut sotilas tai muistelija on itse saanut osuman.
– Näitä tarinoita kuultuani en ihmettele yhtään, että sodan jälkeen monella on ollut vaikeaa. Veteraanit kuitenkin toteavat usein, että sota on ollutta ja mennyttä. Kun on pärjätty tähänkin asti, pärjätään tulevaisuudessakin.
Jaa tämä artikkeli: