Suonpää: Hukkaammeko otteen avioliitosta?
Kirkko on ongelmissa samaa sukupuolta olevien vihkimisen kanssa. Pitäisikö vihkioikeudesta luopua? Ei.
Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen esitti Rajalla-blogissaan ratkaisua tasa-arvoisen avioliiton kirkolle esittämään haasteeseen. Jossakin toisessa tilanteessa kuvittelisimme kai tasa-arvon olevan kirkollekin mahdollisuus ja iloinen asia, mutta haasteenahan se juuri nyt kirkossa näyttäytyy. Komulaisen ratkaisu on melko suoraviivainen:
1. Ei vihitä kirkossa ketään.
2. Ei siunata kenenkään parisuhteita.
3. Kodinsiunausta peliin vaan joka välissä, niin että tuntuu.
Koska tietä homojen vihkimiseen tai heidän parisuhteittensa siunaamiseen ei saada kirkolliseen horisonttiin mahtumaan, jätettäisiin siis tasapuolisuuden vuoksi heteroidenkin parisuhteet siunaamatta. Jotenkin tässä on nyt menossa lapsi, pesuvesi ja koko paljukin kerralla.
Millainen olisi kirkko, jossa ei enää siunata ihmisten välisiä rakkaussuhteita, vain koteja, kauppakeskuksia ja söpöjä pieneläimiä? Tuomiokapitulit ainakin hautautuvat kanteluihin, jos heteroavioliittojenkin siunaamisen kaava poistuu kirkko käsikirjasta. Muutama tuhat anarkistipappia kai kuitenkin jatkaisi kirkkohäiden rekvisiittana, kun näin on ennenkin tavattu tehdä?
Ajatus vihkimisoikeudesta luopumisesta ei sinänsä ole mitenkään poikkeuksellinen, myös kirkolliskokous pyysi selvittämään asiaa. Selvittämättäkin on selvää, ettei vihkimisoikeudesta luopuminen ratkaisisi yhtään mitään. Vihkiminen on viranomaistoimi ja siksi sivuseikka. Teologisesti oleellista on, kenen parisuhteelle suostumme kirkossa siunausta pyytämään. Homoseksuaalien avioliitot eivät vielä heteroiden vihkimisestä luopumalla muutu kirkollisesti salonkikelpoisiksi ja siunaamisen arvoisiksi.
Komulaisen ehdotuksessa on erinomaisen hyvää se, että siinä yritetään ratkaista erilaisten avioliittojen eriarvoinen kohtelu. Kun ei voida – tai aina edes haluta – kohdella homoseksuaaleja samoin kuin meitä muita, jätetään sitten siunaamatta muidenkin liitot. Kirkko, joka lopettaa avioliittojen siunaamiset tällaisesta syystä olisi kuin ravintola, joka laittaa lapun luukulle, kun se ei enää voi kieltäytyä tarjoilemasta tummaihoisille.
Kodin siunaaminen, jota tässä tarjotaan tilalle, on toki hieno toimitus sekin, mutta aivan eri asia. Avioliitto ei ole tila tai paikka, matka pikemminkin. Avioliitossa romanttisen rakkauden sokaisema pariskunta ilmoittaa lähtevänsä yhdessä matkalle, suureen seikkailuun – ja toivoo tälle seikkailulle Jumalan siunausta. Kun puolet avioliitoista päättyy eroon ja loputkin kuolemaan, on siunaus selvästi tarpeen.
”Kirkon avioliittokeskustelun pitää tapahtua teologisin perusteluin”, korostaa Komulainen. ”Ainakin, jos kirkko haluaa olla kirkko.” Teologiset perustelut näyttävät avioliittokeskustelussa tarkoittavan Raamattua, tunnustuskirjoja ja reformaation perinnettä. Ihmisten tasavertaisuutta niin kirkon kuin Jumalankin edessä ei tässä pidetä niin teologisena kysymyksenä, vaikka senkin voisi luomiskertomuksesta lukea.
Jos vihkimisestä ja siunaamisesta luovuttaisiin, kiihtyisi jäsenkato melkoisesti. Kirkkohäitä arvostetaan, siksihän niitä toivotaan myös samaa sukupuolta oleville pareille. Tietenkään kirkon ei tarvitse tehdä teologisia ratkaisuja jäsenkäppyröiden perusteella, mutta seurakuntalaisten tarpeiden huomioiminen lienee teologisestikin ajatellen paikallaan. Kirkkohäät hautaamalla hukattaisiin paljon. Se, että kirkko halutaan mukaan seurakuntalaisten ilon ja onnen hetkissä, on valtava mahdollisuus. Siitä on syytä pitää kiinni, jos kirkko haluaa olla relevantti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Suonpää: Tervetuloa unisex-vessat ja uudet lomakkeet!
PuheenvuorotJos sukupuolisensitiivisyys saa yhdenkin miehen, naisen tai muun kohtelemaan minua ensisijaisesti yksilönä eikä vain miehenä, se on tervetullutta.