null Suonpää: Intialaisen seksityöläisen turvallisuus syntyy samasta kuin minunkin

Puheenvuorot

Suonpää: Intialaisen seksityöläisen turvallisuus syntyy samasta kuin minunkin

Turvallisuuden tunne syntyy siitä, että joku kaipaa minua. Nyt sitä varten on kehitetty ilmainen kännykkäsovellus.

Pikkupoikana eksyin kerran korkeaan koivuun. Se oli ehkä hiukan kummallinen paikka eksyä, koska koivun sijainti suhteessa kotiini ei ollut missään vaiheessa epäselvä. Tämä kyseinen koivu seistä nökötti kotipihallamme, mutta sinne minä silti onnistuin eksymään. Kun eksyy, ei aina auta, vaikka tietäisi, missä on. Paljon tärkeämpää on tietää, miten pääsee pois. Ylös oli helpompi kiivetä kuin alas, joten siellä neljän metrin korkeudessa kiikkuessani pienelle pojalle tuli kotia ikävä ja itku.

Koivussa roikkuessani ehdin pohtia, pääsenkö sieltä koskaan kotiin. Ainoa toivoni oli, että vanhempani joskus alkaisivat kaivata minua ja tulisivat etsimään. Onneksi olin vasta viisivuotias, joten varttia kauempaa ei lopulta tarvinnutkaan odottaa.

Muistin koivuseikkailuni, kun kuuntelin seksityöntekijän kertomusta kännykkäsovelluksesta, jonka tarkoitus on huolehtia siitä, ettei työntekijä joudu kadoksiin.

Suuri osa maailman seksityöntekijöistä työskentelee lain harmaalla alueella ja elää jatkuvan väkivallan uhan alla. Silloinkin, kun prostituutio itsessään ei ole laitonta, prostituoidun oikeuksista ja turvallisuudesta ei juuri kukaan jaksa kantaa huolta. Jokainen keikka, astuminen vieraaseen autoon tai asuntoon, on riski. Jokaisen asiakkaan kohdalla moni pelkää, että mies lyö, raiskaa tai tappaa.

Jos kuittausta ei tule, luotettu ystävä saa kännykkäänsä hälytyksen ja hankkii apua.

Myös tavalliset treffit ovat usein riski. Olisi aina turvallista tietää, että jos minusta ei hetkeen kuulu mitään, minua kaivataan ja minulle hälytetään apua. Kännykkäaikakauden ratkaisu niin seksityöntekijän kuin meidän muidenkin turvallisuuden parantamiseen on suomalainen, suurelta osin vapaaehtoisvoimin kehitetty ja siksi ilmainen kännykkäsovellus Artemiksen sateenvarjo. Se hälyttää apua, mikäli kännykän käyttäjä ei sovittuun aikaan mennessä kuittaa olevansa turvassa. Käyttäjä merkitsee sovellukseen, että esimerkiksi tunnin kuluttua pitää kuitata olevansa turvassa. Jos kuittausta ei tule, luotettu ystävä saa kännykkäänsä hälytyksen ja hankkii apua.

Pääsin koivusta lopulta alas, koska minua kaivattiin. Oli iltapalan aika, ja kun poikaa ei kuulunut, isä käveli pihalle katsomaan, minne olin jäänyt ”kuppaamaan”, niin kuin hän sanoi. Itkuinen poika koivunnokassa sai kaipaamansa avun, kun isä opasti eksyneen alas puusta. Rauhallisesti ja turvallisesti isä neuvoi, mistä oksasta seuraavaksi ottaisin kiinni ja lohdutti jo puolivälissä, että jos sattuisinkin putoamaan, hän lääkärinä laittaa kyllä lastat ja laastarit paikalleen.

Artemiksen sateenvarjoa testaavat seksityöntekijät Mumbain ja Helsingin kaduilla. Siitä kuullessani huomasin kaipaavani täsmälleen samanlaista turvallisuutta kuin intialainen prostituoitukin. Lapsuuteni oli turvallinen, sillä minua kaivattiin jatkuvasti. Aikuisenakin kännykkäni piippaa vähän väliä, kun puoliso, lapset tai arkiaamun venähtäessä joskus esimiehenikin kysyy, missä olen ja minä minulle kuuluu.

Turvallisuus syntyy siitä, että minua kaivataan.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Suonpää: Kipujen louhimiehet ja piinaviikon someraivot

Puheenvuorot

Kun naiset ovat kertoneet huonosta kohtelusta julkisesti, syytetään someraivosta. Kärsivän Kristuksen paikalle nostetaan valkoisen heteromiehen loukatut tunteet.



Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.