Suonpää: Puolimatkaa vastaan ei tarvitse argumentoida
Tapio Puolimatka väittää olevansa huolissaan siitä, että pedofilia hyväksyttäisiin. Oikeasti Puolimatka on huolissaan siitä, että homoseksuaalisuus hyväksytään.
Professori Tapio Puolimatka kirjoitti Oikea Media -verkkolehdessä pelottelukirjoituksen, jonka mukaan homoseksuaalisuuden hyväksyminen johtaa pedofilian hyväksymiseen. Joitakuita kirjoitus loukkasi ja jotkut toiset pitivät sitä rohkean totuudenpuhujan tärkeänä keskustelunavauksena. Joidenkin mielestä kirjoitukseen pitäisi suhtautua viileän analyyttisesti ja vastustaa sitä tieteellisin argumentein. Juuri nämä tolkun ihmiset ovat nyt kaikkein eniten väärässä.
Kritiikin laji valitaan sen mukaan, millaista tekstiä kritiikki koskee. Tiedettä vastaan argumentoidaan tieteellisin menetelmin, hartauskirjoitusta arvioidaan hengellisenä ja runoa taiteena. Puolimatkan kirjoitus ei ole tiedettä vaan epätieteellinen ja epä-älyllinen kiistakirjoitus. Sen vain oli allekirjoittanut Jyväskylän yliopiston professori. Jos sama kirjoitus olisi julkaistu mielipideosastolla nimimerkillä ”Tapsu 65 v.”, kenellekään ei tulisi mieleenkään vaatia kirjoitukselle tieteellistä kritiikkiä.
Puolimatkan kirjoitus ei tarvitse vasta-argumentteja. Sillä, onko Puolimatka oikeassa, ei ole mitään merkitystä. Kyse on mielipiteestä, ja Puolimatkan mielipide on tässä asiassa ihan yhtä arvokas kuin minunkin, jonkun verran vaarallisempi vain. Paljon tärkeämpää kuin mitä Puolimatka varsinaisesti sanoi, on ymmärtää, mikä kirjoituksen tarkoitus oli. Se onkin lopulta varsin yksinkertaista. Huoli koskettaa homoseksuaalisuuden hyväksymistä, ei pedofilian.
Kirjoituksen keskiössä on amerikkalaisen, homovastaisen aktivistin Doug Mainwaringin väite mediakampanjasta aikuisten ja lasten välisten seksuaalisuhteiden normalisoimiseksi. Vaikka Puolimatka kirjoituksessaan puhuu Mainwaringin analyysistä, kyse on fantasiasta. Kampanjaa ei ole olemassakaan. Tällaiseen salaliittoon uskotaan vain uusoikeistolaisissa hörhöpiireissä. Tälle uskolle Puolimatka rakentaa.
Puolimatkan kirjoitus ei ollut tieteellinen analyysi vaan homovastainen mielipide.
Esimerkiksi kampanjasta nostetaan elokuva Call Me By Your Name. Se kertoo Mainwaringin mukaan vanhemman miehen suhteesta poikaan. Koska kyse on hyvästä elokuvasta, sitä on kehuttu mediassa, ja juuri tämä kertookin Mainwaringin ja Puolimatkan mukaan kaltevasta pinnasta: ”Ensin pederastia normalisoidaan ja sitten pedofilia. Ja se toteutuu samalla tavalla kuin meidän elämämme aikana on saavutettu täydellinen hyväksyntä homoseksuaalisuudelle.” Mielikuvapelissä homoseksuaalisuutta vastustetaan maalaamalla yhteys homoseksuaalisuuden ja pedofilian välille.
Aikuisen ja alaikäisen välisen seksisuhteen kuvaus ei ole taiteessa erityisen harvinainen teema. Vladimir Nabokovin Lolitassa keski-ikäinen kirjallisuuden professori ihastuu 12-vuotiaaseen tyttöön ja päätyy seksisuhteeseen Lolitaksi kutsumansa tytärpuolensa, Dolores Hazen kanssa. Lolita on hieno kirja kurjasta aiheesta, seksuaalisesta himosta lapseen. Puolimatkan esiin nostama elokuva sen sijaan kertoo 17-vuotiaan ja 24-vuotiaan seurustelusuhteesta. Tässä ei todellisuudessa ole kyse ikäerosta vaan homoseksuaalisuudesta. Jos roolihahmojen nimet olisivat Romeo ja Julia – tai Joosef ja Maria – Puolimatka tuskin puhuisi pedofiilikampanjasta.
Kaikkein huolestuttavinta elokuvassa näyttää lopulta olevan se, isä hyväksyy poikansa homoseksuaalisuuden. Juuri tämä korostuu Puolimatkan varsinainen viesti: homoseksuaalisuutta ei pitäisi hyväksyä.
Kirjoituksen asiallisin osuus liittyy modernin seksologian isään Alfred Kinseyyn. Kinseyn tutkimusmenetelmissä oli paljon pielessä niin tieteellisesti kuin eettisestikin. Kinseyn tutkimuksilla on kuitenkin todellisuudessa hyvin vähän tekemistä nykyisen seksuaalikasvatuksen kanssa. Kinsey on helppo maali siinä seksuaalikasvatusta vastustavassa kulttuurisodassa, jota Puolimatkan lainaama Judith Reisman on Yhdysvalloissa vuosia käynyt. Reisman tunnetaan myös siitä, että hänen mukaansa natsismi ja lopulta holokaustikin johtuivat homoseksuaalisuuden noususta Saksassa 1930-luvulla. 1930-luvun kommunistien propagandaväite on otettu 1990-luvulla uudelleen käyttöön, kun kouluissa alettiin opettaa, että homoseksuaalisuus pitäisi hyväksyä.
Puolimatkan kirjoitus ei ollut tieteellinen analyysi vaan homovastainen mielipide. Enemmän kuin tieteellistä kritiikkiä se kaipaa eettistä kritiikkiä. Kirjoituksen keskeisin viesti oli, että homoseksuaalisuutta ei pitäisi hyväksyä. Tämän viestin levittäminen on vahingollista ja ihan yksiselitteisesti väärin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Suonpää: Vihervasemmisto on suomalaisen politiikan vastine juutalaisille
PuheenvuorotKaikki, mikä on Suomessa pielessä, on oikeiston mielestä myyttisen vihervasemmiston syytä.
Suonpää: #MeToo on sosiaalipornoa
Puheenvuorot