Suonpää: Työajan lyhentämistä on jo kokeiltu – kuka haluaa takaisin 12-tuntisen työpäivän?
Työpaikalla vietetty aika ei kerro tuottavuudesta. Somessa, kahvipöydissä ja tupakkatauolla vietettyä aikaa voisi lyhentää ongelmitta.
Suomen sosialidemokraattinen puolue juhli viikonloppuna 120-vuotista taivaltaan. Todellisuudessa virkeä vanhus täytti vuosia jo heinäkuussa, mutta silloin kukaan ei huomaa, mitä politiikassa Porin ulkopuolella tapahtuu, joten juhlat piti siirtää elokuulle. Nyt huomattiin, jos ei ehkä puoluetta ja sosiaalidemokratiaa, niin ainakin ministeri Sanna Marin. Hän kun meni ajattelemaan ääneen syntymäpäiväkutsujen paneelikeskustelussa.
Marin pohdiskeli, voisiko SDP:n tulevaisuuden tavoitteisiin kuulua työajan lyhentäminen. Suomessa ei ole totuttu poliittiseen avaukseen, joka saa meidät tuntemaan jotakin. Ensimmäisenä jotakin tunsivat lehtien pääkirjoitustoimittajat, Matti Apunen ja Kansallinen Kokoomus. Näiden mielestä Marinin ajatus kuuden tunnin työpäivästä tai neljän päivän työviikosta tuhoaisi yritykset, talouden, perheet ja osapuilleen kaiken muunkin, paitsi tietysti ilmaston, jota se nimenomaan ei tuhoaisi. Työajan lyhentämistä on kuulemma jo kokeiltu, eikä se toiminut.
Valtaosa suomalaisista tekee nykyisin työtä, jonka voisi tehdä tehokkaammin, jos vain huvittaisi.
Työajan lyhentämistä on Suomessa tosiaan kokeiltu. Itse asiassa sitä on kokeiltu 1990-lukuun saakka jokaisella vuosikymmenellä. Vuosisadan alussa kokeiltiin kahdeksantuntista työpäivää ja kuusipäiväistä työviikkoa. 1920-luvulla kokeiltiin palkallista viikon vuosilomaa, seuraavilla vuosikymmenillä lomanpidennystä ensin kahteen, sitten kolmeen ja jopa neljäänkin viikkoon. 1960-luvulla puolestaan kokeiltiin rohkeasti viisipäiväistä työviikkoa. 1970- ja 1980-luvuilla lomat pitenivät entisestään ja pekkaspäivillä napattiin niilläkin vielä 100 tuntia vuosityöajasta pois. Kokeiltu on.
Erityisen uudesta ideasta ei siis ollut kyse – eikä sosialidemokraatille mitenkään poikkeuksellisesta. Työaikaa on Suomessa lyhennetty itsenäisyyden aikana miltei puoleen, ja jos tämä kehitys tuntuu kovin huonolta, kokeilkaa ihmeessä tehdä kuutta tai seitsemää 12-tuntista työpäivää viikossa. Yhteiskunta näyttää sopeutuneen näihin lyhennyskokeiluihin vallan mainiosti. Joka kerta niitä ovat kuitenkin vastustaneet samat tahot, pääkirjoitustoimittajat ja porvaripuolueet, sekä erityisesti kunkin ajan mattiapuset, ihmiset, joiden arkea lakiin säädetty työaika kaikkein vähiten rytmittää.
Mihin työajan lyhentäminen sitten vaikuttaisi? Kuinka suuri osa meistä nykyisin tekee työtä, jossa aikaansaannokset mitataan tunneissa ja minuuteissa? Minä olen tehnyt töitä neljännesvuosisadan, ja ainoastaan Kirkkohallituksessa työskennellessäni työaikaani kontrolloitiin kellokortilla. Muualla on riittänyt se, että työt tehdään ja mieluummin vähän enemmän. Joskus se vie paljon aikaa, joskus hommat hoituvat nopeammin. Ja jos nyt rehellisiä ollaan, ei se Kirkkohallituksen kellokorttikaan tuottavuuttani mitannut vaan aikaa, jonka vietin työpaikalla, esimerkiksi romaania lukien. Siinä on melko iso ero.
Valtaosa suomalaisista tekee nykyisin työtä, jonka voisi tehdä tehokkaammin, jos vain huvittaisi. Meitä ei huvita, niin kauan kun työaikaamme kontrolloidaan. Siksi roikumme työajalla somessa, tupakkapaikalla ja kahvipöydissä. Iso osa palavereista kirkossa järjestetään vain, jotta aika saataisiin kulumaanmukavammin. Olen melko varma, että näin on muuallakin.
Meitä etuoikeutettuja, jotka voimme työaikana puuhastella omiamme, on yhä enemmän, ja määrämme kasvaa koko ajan. Jos vastustamme ajatusta työajan lyhentämisestä, vastustamme ensisijaisesti sitä, että raskaampaa eli suorittavaa työtä tekevät voisivat selvitä päivästään yhtä helpolla kuin me. Hintana siitä maksamme velvollisuuden roikkua työpaikalla silloinkin, kun päivän työt on jo tehty. Se on melko kova hinta kiusanteosta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Suonpää: Piispa Laajasalo vaalii enemmän omaa kuin muiden sananvapautta
PuheenvuorotPalautteen antaminen piispalle ei ole trollaamista.
