Taivaan tähden: Harmillisen reilua

Taivaan tähden: Harmillisen reilua

Voit halutessasi kuunnella tekstin:

-:- / -:-

Armoa suo mielellään nöyrälle ja kiitolliselle. Mutta annas, jos toinen pitää sitä itsestään selvänä. Siitä on saanut alkunsa käsite halpa armo. Jos ei nimittäin silmin nähden ryve syyllisyydessä, ei ole oikeutettu siitä pääsemäänkään, ajattelee moni.

Kertomus isännästä, joka palkkaa pitkin päivää joutoväkeä töihinsä, kuvaa tätä hyvin. Aamuvarhaisella isäntä lupaa hyvän päiväpalkan, mutta maksaa saman myös niille, jotka aloittavat työt vasta viime hetkellä iltapimeässä. Metelihän siitä nousee. Kuulen jo pääluottamusmiehen kiivaiden askelten kopinan.

Isäntä, joka tässä kertomuksessa toimittaa Jumalan virkaa, ei ole kateellisten marinaa kuullakseen. ”Kai minä omallani saan tehdä mitä haluan”, hän sanoo. ”Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä.”

Armossa erikoisinta ei ole se, että sitä riittää. Erikoisinta on se, ettei se kysy osoitetta. Hallitsemattomana se valuu kaikista halkeamista ja pehmentää kovat kulmani. Vaikka miten haluaisin jatkaa syntisten solidaarisuudessa ikuisena epäonnistujana, armo tulee ja jättää minut vastusteluistani huolimatta kiitollisuudenvelkaan.

Meistä on noloa ja epäoikeudenmukaista, että armon saa tuosta vain. Juuri siksi meille kristityille on tullut tarve patsastella omalla kunnollisuudellamme ja neuvoa toisiakin elämänsä valinnoissa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi