Mikä on sinun kuolemansyntisi? – Muinainen pahelista sopii edelleen itsensä tutkimiseen
Erämaihin vetäytyneiden munkkien luolissa kypsyi 300-luvulla mehevää ihmistuntemusta. Seitsemän kuolemansyntiä eivät vieläkään ole museotavaraa.
Ylpeys, kateus, ahneus, vihamielisyys, irstaus, kohtuuttomuus, hengen velttous. Seitsemän kuolemansynnin luettelo syntyi 300-luvulla varhaisissa kristillisissä luostareissa Egyptin erämaissa. Siellä asusti kristittyjä, joiden luolissa kypsyi perusteellista ihmistuntemusta. Erämaan asukkaat olivat paenneet muodikkaaksi muuttunutta kristinuskoa.
Kun vainotusta kristinuskosta oli Rooman valtakunnassa tullut ensin hyväksytty, sitten suosittu ja lopulta ainoa sallittu uskonto, oli joukko kristittyjä vetäytynyt erämaan hiljaisuuteen varjelemaan sisintään. He ajattelivat Jeesuksen opetuksen mukaisesti, että mitä se ihmistä hyödyttää, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi vahingon sielulleen. Heidän silmänsä olivat tottuneet katakombien hämärään, he eivät viihtyneet palatsien kattokruunujen loisteessa.
Erämaahan lähteneet askeetit olivat olleet todistamassa kristittyjen vainoja omin silmin. Joillakin oli itselläänkin arvet ruumiissaan. He eivät luottaneet keisarin vilpittömyyteen. Enää ei kristittyjä uhannut miekka vaan menestys ja mammona.
Raivo, pahansuopuus, murehtiminen ja valhe
Ensimmäisten joukossa Egyptin erämaahan lähti vuoden 350 tienoilla kuollut pyhä Antonius. Hänen laatimassaan munkkielämän oppaassa on 25-kohtainen paheluettelo, josta ovat sittemmin siilautuneet meidän tuntemamme seitsemän kuolemansyntiä. Antoniuksen luettelossa mainitaan röyhkeys, raivo, murha, napina, pahansuopuus, ahneus, ryöstäminen, ahdistus, irstaus, ylpeys, kyltymättömyys, kiivastus, valhe, hekuma, laiskuus, murehtiminen, pelkuruus, kurjuus, viha, tyytymättömyys, velttous, tietämättömyys, petos ja Jumalan unohtaminen.
300-luvun lopulla elänyt kreikkalaisen filosofian ja kristinuskon yhdistelijä Evagrios Pontoslainen vietti elämänsä viimeiset parikymmentä vuotta erämaamunkkina. Evagrios tiivisti Antoniuksen pahelistan kahdeksankohtaiseksi. Siihen kuuluivat mässäily, himokkuus, ahneus, melankolia, viha, henkinen velttous, turha kunnianhimo ja ylimielisyys.
Ajatus kuolemansynneistä levisi länteen Evagrioksen oppilaan Johannes Cassianuksen mukana.Hän jätti erakkoyhteisönsä Egyptissä ja palasi ihmisten ilmoille Galliaan. Siellä hän sovelsi autiomaan oppeja sivistyneen maailman keskellä.
Cassianuksen kirjoituksissa kuolemansynnit esiintyvät ensimmäistä kertaa latinankielisessä kirjallisuudessa. Hän puhui ”kahdeksasta pahasta ajatuksesta”: vatsanpalvonnasta, lihanhimosta, rahanhimosta, vihasta, murehtimisesta, alakuloisuudesta, turhamaisuudesta ja ylpeydestä.
Seitsemän kuolemansynnin luettelo on vakiintunut 1200-luvun alkupuolelta lähtien muotoon, jossa se edelleen tunnetaan.
Pyhän Antoniuksen kiusaukset: leipää, villipetoja ja hemaisevia naisia
Erämaan kilvoittelijat pitivät kuolemansyntejä konkreettisina olentoina, demoneina, jotka yrittivät houkutella munkkia pois pyhästä elämästä. Tunnetuimpana esimerkkinä demonien hyökkäyksistä kilvoittelijan kimppuun ovat Pyhän Antoniuksen kiusaukset: ruumiillisen muodon ottaneet pahat henget riivasivat Antoniusta erilaisissa hahmoissa. Hänen paastotessaan demoni toi hänelle munkin valepuvussa leipää. Riivaajat tulivat hänen luokseen myös villieläimien, hemaisevien naisten ja raakojen sotilaiden hahmoissa.
Pyhän Antoniuksen kiusaukset ovat jääneet jälkipolvien samastuttaviksi etenkin Hieronymos Boschin, Mathias Grünewaldin ja Max Ernstin maalausten ansiosta.
Egyptin erämaamunkit olivat saaneet vaikutteita kreikkalaisesta filosofiasta ja gnostilaisuudeksi kutsutusta uskonsuunnasta, jossa ihmisen todellisuus nähtiin selväpiirteisesti hyvän ja pahan välisenä taistelukenttänä.
Jotkut tutkijat pitävät erämaaisien kuolemansyntejä hellenistiseltä ajalta peräisin olevana käsitteenä, joka liittyy myyttisiin kertomuksiin sielun matkasta kuolleiden valtakuntaan. Tunnetuimpia näistä kertomuksista ovat Odysseuksen ja Aenaan matkat. Erityisesti gnostilaisissa piireissä tällaisiin kertomuksiin sisältyi ajatus matkalla kohdattavista demoneista. Sellaisia olivat myös esimerkiksi seireenit, joiden ihanaa laulua Odysseus halusi kuunnella.
Jokaisella kuolemansynnillä on oma vastahyve
Paavi Gregorius Suuri muokkasi hieman Cassianuksen syntilistaa. Hän yhdisti murehtimisen ja alakuloisuuden paheeksi, josta on sittemmin käytetty nimitystä hengen velttous. Turhamaisuuden hän korvasi kateudella. 1200-luvun alkupuolelta lähtien seitsemän kuolemansynnin luettelo on vakiintunut muotoon, jossa se tänäänkin tunnetaan. Seitsemän kuolemansyntiä ovat ylpeys, ahneus, kateus, irstaus, mässäily, vihamielisyys ja hengen velttous.
Järjestelmällisyyttä arvostaneet keskiajan skolastikot määrittelivät jokaiselle kuolemansynnille sitä vastaavan hyveen. Seitsemän päähyveen lista perustui Platonin luetteloon neljästä kardinaalihyveestä, jotka ovat viisaus, oikeudenmukaisuus, urhoollisuus ja kohtuus. Näihin ”luonnollisiksi” kutsumiinsa hyveisiin skolastikot lisäsivät kolme ”yliluonnollista” hyvettä eli uskon, toivon ja rakkauden.
Ylpeyden vastakohtana pidettiin urhoollisuutta, ahneuden vastakohtana viisautta ja kateuden vastakohtana oikeudenmukaisuutta. Hekumallisuuden syntiä vastaava hyve oli rakkaus. Mässäilyn vastahyveenä pidettiin kohtuutta ja vihamielisyyden vastahyveenä uskoa. Tympääntymistä eli hengen velttoutta vastasi toivo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Yrittäjä Jari Sarasvuo tahtoo karmataseensa kuntoon – ”Tulen tehneeksi vääryyksiä”
HengellisyysJari Sarasvuo harjoittelee vastustamaan viettiensä käskyjä. Hän luottaa anteeksipyyntörokotteeseen ja seitsemään kristilliseen hyveeseen. ”Ihminen on enkelin ja elukan äpärälapsi.”
Hyvää pyhää: Kiusauksissa auttavat rukous ja paasto
Hengellisyys
