null Taivaan tähden: Helluntai jätskijonossa

Taivaan tähden: Helluntai jätskijonossa

Olin yhtenä kesänä poikani kanssa tavaratalossa. Päädyimme jätskijonoon.

Tuli vihdoin vuoromme. Ensin valitsi poika. Sitten minä. "Kahdeksan euroa", sanoi myyjä.

Minulla ei ollut rahaa. Ei kolikon kolikkoa.

Takanamme oli jono kireitä ihmisiä. Ja edessä nuori myyjä, jonka oli pakko saada kahdeksan euroa.

Poika nuolaisi nopeasti jäätelöstään, varmuuden vuoksi. Sitä annosta ei ainakaan palautettaisi.

"Pankkiautomaatti", hän kuiskasi.

Se oli lähellä. Tärisevin sormin naputtelin tunnusnumeron yhä uudelleen väärin. Rakkine nielaisi kortin.

Väkimäärä jonossa oli kasvanut, kun palasin tiskille tötteröni kanssa. Takanamme seisoi vanha, ystävällisen näköinen täti.

"Hätätila", kähisin. "Mitä mun pitäis tehdä?"

Nainen takertui käsilaukkuunsa, mutta antoi kaksikymppiä.

Antaessani vaihtorahan takaisin, tiedustelin hänen nimeään ja osoitettaan voidakseni toimittaa loppusuorituksen. "En varmasti anna", hän sanoi.

Pyysin häntä seuraavana sunnuntaina Tuomasmessuun, jossa olin liturgina. Sanoin että maksan silloin takaisin. Vaikka alttarilla.

Ei se kyllä tullut.

Auttaja, parakletos, jätskijonossa.

Parakletos tarkoittaa rinnalle kutsuttua, aivan lähellä olevaa apua. Sellaisen Jeesus lupasi lähettää orvoiksi jääville opetuslapsille. Lähetyspäivä helluntai.

Me tarvitsemme henkeä, jotta voisimme olla avuksi, lohdutukseksi ja puolustajaksi. Vaikka jätskijonossa.


4.6.
Helluntai

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi