null Kristillisen kirkon psykedeeliset synttärit?

Ensimmäisenä helluntaina opetuslapset olivat Pyhästä Hengestä ihan liekeissä.

Ensimmäisenä helluntaina opetuslapset olivat Pyhästä Hengestä ihan liekeissä.

Hengellisyys

Kristillisen kirkon psykedeeliset synttärit?

Helluntai on kirkon kolmanneksi tärkein pyhäpäivä, heti joulun ja pääsiäisen jälkeen. Samalla tämä kansainvälisyyteen kannustava juhla on juuriltaan monelle vieras. Mitä siis juhlimme?

Helluntaina kristinusko astui ensi kertaa julkisuuteen, tuli esille suljettujen ovien takaa. Uuden uskonnon alkuräjähdys tapahtui kansainvälisen suurkaupungin ytimessä. Helluntaina Jeesuksen lupauksen mukaisesti opetuslapset saivat Pyhän Hengen. Seuraukset olivat melkeinpä psykedeeliset, sillä he näkivät tulenliekkejä ja oppivat puhumaan hetkessä heille vieraita kieliä. Ihmeellinen episodi vakuutti tuhannet ihmiset liittymään uuteen liikkeeseen.

Helluntai on kirkon syntymäpäivä ja kristittyjen kolmanneksi suurin juhla pääsiäisen ja joulun jälkeen. Sitä vietetään 50 päivää pääsiäisestä ja 10 päivää helatorstaista. Suomeen sana helluntai on tullut muinaisruotsin sanoista pyhät päivät.

Nasaretilaisesta tuli siis varhaisella iällä pakolainen, maahanmuuttaja.

 

Ensimmäisenä helluntaina kirkon kansainvälisyys kävi ilmiselväksi. Vihjeitä siitä on jo joulukertomuksessa. Jeesuksen seimelle itäisistä maista saapuneiden tietäjien katsotaan olevan ensimmäinen osviitta siitä, että Nasaretilaisen seuraajakunta tulisi olemaan monikulttuurinen. Toinen kiinnekohta liittyy jouluajan viattomien lasten päivään. Herodes määräsi toteutettavaksi lasten joukkosurman, jotta hän ei menettäisi valtaansa vasta¬syntyneelle juutalaisten kuninkaalle. Joosef päätti lähteä enkeliltä saamansa ohjeen mukaisesti Marian ja Jeesuksen kanssa julmuuksia pakoon Egyptiin. Nasaretilaisesta tuli siis varhaisella iällä pakolainen, maahanmuuttaja.

Helluntaikertomuksen kielillä puhuminen vaikuttaa selittämättömältä ihmeeltä. Yksi tulkintakulma voisi olla, että helluntaina kumoutuu myyttinen Baabelin tornin rakentamisen vuoksi tapahtunut kielten sekoittuminen. Vanhan testamentin mukaan ihmiskunta halusi rakentaa tornin tavoittaakseen taivaan. Rangaistukseksi ihmisten itsensäkorottamisesta Jumala sekoitti kielet. Näin ihmiskunta jakaantui eri kieliä puhuviin kansoihin. Tätä taustaa vasten helluntai edustaa symbolisesti ihmiskunnan paluuta ykseyteen, rajatonta lupausta yhteenkuuluvuudesta.

Saunan lauteilta ei ole tavattoman pitkä matka ensimmäisen kristillisen helluntain kuumaan tunnelmaan

 

Ensimmäinen helluntai oli kaikesta päätellen railakas juhla, sillä monet epäilivät Pyhästä Hengestä riehaantuneiden opetuslapsien olevan juovuksissa. Pietari kumosi oletuksen pitämällä selväsanaisen puheen tapahtuneesta. Tapahtumien ansiosta moni vakuuttui liittyen opetuslasten joukkoon. Lähetyskäsky muuttui helluntaina puheesta teoiksi.

Helluntain viettämiseen ei meillä ole suuria yhteisiä perinteitä. Uudeksi suomalaiseksi helluntain vietoksi sopisi esimerkiksi yhteissaunominen. Seurakunnat voisivat avata leirikeskustensa saunatilat erilaisille yhdistyksille ja puulaakijoukkueille yhteishengen vaalimiseksi. Saunan lauteilta ei ole tavattoman pitkä matka ensimmäisen kristillisen helluntain kuumaan tunnelmaan ja kuin ihmeen kautta syntyneeseen kansainväliseen yhteishenkeen. Näinhän ne nykyään osin muukalaislegiooniksi muuttuneet jalkapallo- ja jääkiekkojoukkueetkin tekevät parantaakseen yhteishenkeä.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

”Ylilyöntejä, syrjintää ja loukkaavia sanoja puolin ja toisin” – helluntailiike ja kirkko hakevat yhdessä sovintoa menneestä

Ajankohtaista

Helluntailiikkeen ja kirkon välit ovat vuosien saatossa parantuneet. Kuin sinetiksi tälle helluntailiikkeen syyspäivillä järjestetään tilaisuus, jossa pyydetään puolin ja toisin mennyttä anteeksi ja rukoillaan yhdessä.


Taivaan tähden: Hyvällä tuulella

Hengellisyys



Miksi heila juuri helluntaiksi?

Hengellisyys


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.