Thomas Stearns Eliot (1888–1965) oli runoilija, kriitikko ja näytelmäkijailija. Hän sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1948.
Tämä kolahti: Maailma on kuollutta joutomaata – löysikö T. S. Eliot rauhan kirkosta?
T. S. Eliotin klassikkoteos on kudelma sirpaleita, lainauksia ja hälinää, ja nyt siitä on saatu uusi suomennos.
Shantih shantih shantih. Nämä sanskritinkieliset sanat viittaavat rauhaan, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Niihin loppuu T. S. Eliotin runoteos The Waste Land, lähes satavuotias klassikko, joka on juuri ilmestynyt Markus Jääskeläisen uutena suomennoksena nimellä Joutomaa (Kustannusliike Parkko). Teoksen taustalla on nähty ensimmäisen maailmansodan ja Euroopassa riehuneen espanjantaudin kauhuja, mutta myös Eliotin oman sairastelun ja vaikean avioliiton herättämää ahdistusta.
Joutomaa on nimensä veroinen. Se on kuin Thames-joen ranta laskuveden aikaan: näkyviin nousee sattumanvaraisesti kadotettua, rikkonaista, kuollutta, hylättyä – ja niiden joukossa pieniä, kimmeltäviä aarteita. Se moniääninen kudelma myytinsirpaleita, satunnaisia keskustelunpätkiä, kaupungin hälyä ja kuoleman ja hedelmättömyyden kuvia. Yhtenä hetkenä arkinen, sitten lähes pateettisen juhlava. Sen hälinästä saattaa tunnistaa kaikuja Vanhasta testamentista tai kirkkoisä Augustinukselta ja nähdä vilahduksen ylösnousseesta Jeesuksesta, joka liittyy kulkijoiden joukkoon.
Itselläni on kiusaus lukea Joutomaata myös Eliotin yrityksenä löytää maailman sirpaleiden ja satunnaisuuden keskeltä jonkinlaista pysyvyyttä ja rauhaa. Viisi vuotta sen ilmestymisen jälkeen amerikkalaissyntyinen Eliot kastettiin ja konfirmoitiin Englannin anglikaanisen kirkon jäseneksi. Eräälle ystävälleen hän kirjoitti tuolloin, että kristinusko auttoi häntä, kun elämä muuten tuntui tyhjältä ja vastenmieliseltä. Kovin lohdullista Eliotin usko ei tainnut olla. Peter Ackroyd arvioi Eliot-elämäkerrassaan, että Eliotin uskon keskeisiä piirteitä olivat usko helvettiin ja helvetin pelko ja että juuri ne tuntuivat antavan merkityksen hänen kärsimyksilleen.
P. S. Uuden ulottuvuuden The Waste Land saa, kun astuu sen virtaan ja lukemisen sijasta kuuntelee – esimerkiksi alkukielellä tähtinäyttelijöiden Jeremy Ironsin ja Eileen Atkinsin lukemana. Hieno biisi!
Toimittajan fiilikset:
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tämä kolahti: Maailmaa ei voi selittää eikä ymmärtää, näyttävät 1900-luvun runoilijatähdet Dylan Thomas ja Paul Celan
Hyvä elämäRunojen lukijana joudun arvailujen varaan ja arvaamattoman äärelle. Kokemus on miltei uskonnollinen.