Dylan Thomas (vas.) on vaikuttanut moneen runoilijasukupolveen. Paul Celan (oik.) ihaili hänen runojaan ja Bob Dylan lainasi taitelijanimensä häneltä.
Tämä kolahti: Maailmaa ei voi selittää eikä ymmärtää, näyttävät 1900-luvun runoilijatähdet Dylan Thomas ja Paul Celan
Runojen lukijana joudun arvailujen varaan ja arvaamattoman äärelle. Kokemus on miltei uskonnollinen.
Hetkittäin elämä tuntuu niin absurdilta ja sotkuiselta, että parhaiten siihen pureutuu runo. Kustannusliike Parkko tekee kunnianhimoista työtä käännösrunouden julkaisijana. Tänä vuonna se on julkaissut valikoiman Dylan Thomasin runoja nimellä Balladi pitkäsäärisestä syötistä (suom. Marja-Leena Mikkola) ja Paul Celanin Lumen ääni -kokoelman (suom. Riikka Johanna Uhlig). Molemmat sopivat tunnelmiltaan tämän alkavan syksyn epävarmuuteen ja synkkeneviin iltoihin.
Sekä Thomas (1914–53) että Celan (1920–70) kuuluvat viime vuosisadan tärkeisiin, omaäänisiin runoilijoihin. Kumpikin koki toisen maailmansodan kauhut – romanialaissyntyinen, juutalainen Celan hyvin läheltä. Hänen vanhempansa kuolivat sodan aikana vankileirillä ja Celan itsekin joutui työleirille. Lopulta masennusta sairastanut Celan päätyi vuonna 1970 itsemurhaan.
Syntymä ja kuolema
Perinteiset uskonnot saattavat tuntua laimeilta vastauksilta kärsimyksen ja toivottomuuden ruhjomassa maailmassa, mutta silti ne tarjoavat myyttejä ja käsitteitä, jolla näitä kokemuksia voi käsitellä. Esimerkiksi Dylan Thomasin runot ovat sekä kielen että teemojen tasolla sakeanaan kristinuskosta saatuja vaikutteita. Lapsena kuultujen saarnojen poljento ja Raamatun kieli tulevat läpi.
Thomas ei silti ole uskonnollinen runoilija siinä mielessä, että hän kirjoittaisi tunnustuksellista tai kirkon oppijärjestelmään mahtuvaa runoutta. Hänelle kristinusko ei edusta turvaa vaan pikemminkin tekopyhyyttä.
Toisaalta Thomasia voi kyllä pitää uskonnollisena runoilijana siinä mielessä, että hän avaa ja rusikoi elämän isoja arvoituksia ja arvaamattomuutta. Hän kirjoittaa syntymästä ja kuolemasta, lyhyestä olemassaolon hetkestä niiden välissä ja autiudesta ennen ja jälkeen.
Ennen kuin koputin -runossa puhuu ehkä Jeesus, ehkä runoilija itse – joku, joka kuolemansa lähestyessä tajuaa, että kokematta jää niin ihmiselämä kuin iankaikkinen elämäkin: ”Minä, lihasta ja hengestä syntynyt, en ollut henki enkä ihminen vaan kuolevainen henki.”
Oivaltaminen ja luovuttaminen
Vaikka runoudessa on viimeisten vuosikymmenten aikana tehty monenlaisia ilmaisullisia kokeiluja, Paul Celanin yli viisikymmentä vuotta sitten kirjoittamat runot tuntuvat nykyisinkin haastavilta: hyvin yksityisiltä ja tahallisen arvoituksellisilta.
Analysoimalla näihin runoihin ei pääse kiinni, vaan ainakin minulta Celanin lukeminen vaati sitä, että tekstejä ikään kuin meditoi: märehtii hitaasti sana kerrallaan, liikkuu edestakaisin, huomaa myös hiljaiset ja tyhjät kohdat. Silloin ehkä saa tunteen kautta hetkeksi kiinni siitä, mitä Celan saattaisi tarkoittaa kirjoittaessaan esimerkiksi liitävistä, laakeista unista, yli-illoista tai hiljaisuudesta, joka on mustan taempi askel.
Hämärästä ja käsittämättömästä erottuu jotakin. Samalla on pakko suostua siihen, että kaikkea ei ymmärrä. Sekä hetkellinen oivaltaminen että luovuttaminen ovat jollakin tapaa uskonnollisia kokemuksia, pientä pyhyyttä.
Toimittajan fiilikset:
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tämä kolahti: Kansallisteatterin Pintaremontti-draamakomedia kertoo koskettavan hauskasti perheen ja rakkauden kaipuusta
Hyvä elämäTeatterin lavalla nähdään joukko ihmisiä, jotka ovat onnettomia, koska eivät pysty täyttämään kuvitelmaansa täydellisestä elämästä.
