Tapio Koivukari ja pieni horrossaarnaaja
– Unissasaarnaamista on nostettu jalustalle ja sillä on tehty tiliä. Saarnaajia on haluttu ajaa polttoroviolle tai lyödä heille tujut lääkkeet naamaan. Minusta ilmiöön pitäisi suhtautua rauhallisesti, tuumii Tapio Koivukari.

– Unissasaarnaamista on nostettu jalustalle ja sillä on tehty tiliä. Saarnaajia on haluttu ajaa polttoroviolle tai lyödä heille tujut lääkkeet naamaan. Minusta ilmiöön pitäisi suhtautua rauhallisesti, tuumii Tapio Koivukari.

Tapio Koivukari ja pieni horrossaarnaaja

Tapio Koivukari tarttui uutuusromaanissaan harvinaiseen aiheeseen lämmöllä, hengellisyyttä pelkäämättä ja usein ilkamoiden.

Saaristosarjastaan ja meriaiheistaan tunnettu raumalainen kirjailija Tapio Koivukari yllätti uudella romaanillaan Unissasaarnaaja. Se kertoo länsisuomalaisen syrjäkylän tytöstä, 13-vuotiaasta Tuulikki Heinosesta, joka eräänä tavallisena iltana puhkeaa tuvan hetekalla pitämään väkevää herätyssaarnaa. Ensimmäiset kuulijat ovat kotiväki ja naapurit, mutta pian Heinosen pieneen rintamamiestaloon kuljetetaan kuulijoita kuorma-auton lavalla. Eletään vuotta 1949 Nihtamon kylässä.

– Halusin kirjoittaa jatkosodan sivuvaikutuksista. Sodan jälkeen hengellistä etsintää ja herätystä oli paljon. Moni halusi palata vanhoihin arvoihin, Tapio Koivukari kertoo.

Sodan seurauksia hän on kuvannut myös romaaneissaan Käpykaartilaiset (2013) sekä Meren yli, kiven sisään (2007), joka kertoi inkeriläisten pakolaisten salakuljettamisesta Raumalta Ruotsiin.


Tuttu ilmiö aikalaisille

Unissasaarnaajia, tai horrossaarnaajia, oli ollut Suomessa ennenkin, tunnetuimpana ehkä hurja Maria Åkerblom. Ilmiö oli siis aikalaisille tuttu. Tuulikin tarinan pohjana on tositapaus Laitilasta. Teos ei ole kuitenkaan mikään dokumentti, vaan täysiveristä kaunokirjallisuutta.
 

Sodan jälkeen hengellistä etsintää ja herätystä oli paljon."
– Kirjailija Tapio Koivukari


– Kuvaan siinä hengellistä poikkeusyksilöä, mutta myös marginaalissa olemista. Koko Heinosen perhettä katsotaan vähän ”pisin nokanvartta” ja arvellaan, ettei sellaisesta huushollista voi tulla mitään hyvää. Hulluus ja hullun leima ovat tärkeitä teemoja, mutta myös karjalaisuus ja siirtolaisuus ovat mukana.

Tuulikin isä Jussi, syrjään vetäytyvä pienviljelijä ja pärekorintekijä, kasvaa tärkeäksi hahmoksi. Sodassa rikki mennyt ”Tuuri-Heinoseksi” haukuttu mies puolustaa Tuulikkia niin pitkälle kuin voi, vaikkei saarnaushommien päälle ymmärräkään. Varsinkaan sitten, kun ”Herran viinitarhan tainta koulimaan” ilmestyy lurjusmainen maallikkosaarnaaja Korsosta, maalari Sigurd Sihvonen.

Karjalaispoika Jaakko, kuorma-autoilijan apumies, ihastuu Tuulikkiin ja auttaa häntä avustusreissuilla. Sillä saarnailloissa ruvetaan keräämään kolehtia kulujen peittämiseksi, ja jotain jää ylikin. Tuulikki ja äiti ovat eri mieltä siitä, mitkä ovat kiireellisimmät rahanreiät.


Mistä unisaarnat tulevat?

Romaani sisältää aika tukun herätyssaarnoja, joita Tapio Koivukari teologian maisterina kirjoitteli vaivatta. Myöhemmin hän sai käsiinsä muistiinpanoja Laitilan saarnaajan puheista ja hämmästyi saarnojen samankaltaisuutta. Nykylukijasta ne tuntuvat ahdistavalta maailmanlopulla pelottelulta.

Unissa saarnaamiseen ilmiönä kuuluu muuttunut tajunnan tila. Tuulikki ei jälkeenpäin tiedä, mitä on puhunut. Saarnoihin sisältyy kuitenkin myös toteen käyviä ennustuksia. Se on kuulijoille vahva todiste siitä, että Henki puhuu tuon hennon, metsissä viihtyvän, paljon sairastelleen tytön kautta.
 

Jos Jumala on kaikkialla, hän puhuu myös alitajunnan ja aivojen muutosten kautta."
– Kirjailija Tapio Koivukari


Mistä unisaarnat tulevat? Jumalalta, alitajunnan syvyyksistä vai mistä?

– Kyllä ne ovat ensisijaisesti alitajunnan tuotoksia. Mutta vastaus riippuu siitä, miten me Jumalan ymmärrämme. Jos Jumala on kaikkialla, hän puhuu myös alitajunnan ja aivojen muutosten kautta, Koivukari fundeeraa.

– Unen ja valveen rajamailla itse kunkin tajunnan tila on muuttunut. Silloin voi yhtäkkiä pälkähtää mieleen uusi idea tai ratkaisu.

Koivukarin islantilainen vaimo totesi käsikirjoituksen luettuaan, että tyttöhän on selvänäköinen. Islannissa selvänäköisyys tuntuu olevan yleisempää kuin Suomessa, miettii Islannissa aikoinaan vuosia asunut kirjailija.
 

"Ilmiöön pitäisi suhtautua rauhallisesti"

Unissasaarnaajan tarina äityy lopulta veijariromaaniksi. Heinoset myyvät lehmänsä ja ruissatonsa ja lähtevät saarnamatkalle pohjoiseen Sihvosen perheen kanssa. Rahoilla ostetaan vuoden 1931 Buick, joka kuitenkin hajoaa jo alkumatkasta.

– Näin tosiaan tapahtui Laitilan saarnaajalle, ja onhan siinä komiikkaa!, mojovia tarinoita rakastava kirjailija virnistää.

Reissussa on myös viiltävää tragiikkaa. Sillä Sihvonen osoittautuu yhdeksi niistä, jotka Raamatun mukaan ansaitsisivat myllynkiven kaulaansa ja upotuksen mereen. Tuulikin vanhempien sokeus tyttärensä hädälle karmii.

Unissasaarnaaja kuvaa ihmisen hengellisyyttä monelta kantilta ja ristivalossa.

– Itselleen ei voi tilata tavallista suurempaa herkkyyttä. Hengellisyys ei noudata mitään dogmeja eikä direktiivejä, Tapio Koivukari miettii.

– Unissa saarnaamista on nostettu jalustalle ja sillä on tehty tiliä. Saarnaajia on haluttu ajaa polttoroviolle tai lyödä heille niin tujut lääkkeet naamaan, että loppuu mokoma saarnailu. Minusta ilmiöön pitäisi suhtautua rauhallisesti.

– Hedelmistään puu tunnetaan, tässäkin. Tarinassa on vakavia lieveilmiöitä, mutta myös niitä, jotka saavat sielulleen rauhan ja lohdun.

Kirja on nyt maailmalla, ja Koivukari työskentelee tyystin erilaisen projektin kimpussa.

– Vuonna 2011 ilmestynyt historiallinen romaanini Ariasman kertoi baskimaalaisista valaanpyytäjistä Islannissa. Nyt Espanjan Navarran maakunnan baskinkielisten koulujen kannatusyhdistys on tilannut minulta nuortenkirjaversion Ariasmanista, hän mainitsee.

Nihtamosta Navarraan siis.

 

Jaa tämä artikkeli: